Kuljettaja pakeni poliisia ja törmäili autoihin hurja takaa-ajo päättyi piikkimattoon Oopperatalon edustalla
Lahdenväylältä alkanut takaa-ajo päättyi poliisin piikkimattoon Helsingin Mannerheimintiellä.
Poliisia paetessaan kuljettaja törmäili sivullisiin autoihin. Poliisi on ottanut hänet kiinni.
Onnettomuudessa loukkaantui lievästi kolme henkilöä.
Liikenne seisoo Helsingin Mannerheimintiellä Oopperatalon kohdalla. Raivaustoimet ovat käynnissä. Liikennehaittaa on arviolta aamukahdeksaan asti.
Kommentit (20)
Jaajaa. Että lahdentieltä alkoi. Mahtoiko alkaa vantaalta asti?
Onko loukkaantuneet auton kyytiläisiä vaiko sivullisia tiellä liikkujia?
Siellä on joku kokoomuslainen taas sekoillut.
Pääsee helpolla kun sanoo saman mitä Marin ex ministeriön eliitin edustaja teki aiemmin ajaessaan ihmisten ja autojen päälle Helsingissä - olin psykoosissa. Näin pääsee täysin ilman rangaistuksia ja jälkielvityksiä, eliitillä on tämä oikeus mitä kannattaa muidenkin hyödyntää Suomessa vastaavissa tilanteissa.
Nyt niitä sivullisia sitten loukkantui, autossa olivat sivulliset.
Ei mitään väliä sivullisista, kunhan vaan saavat jonkun kiinni! Pitäisi keksiä joku muu keino saada karkuri pysäytettyä.
Vihervasemmisto kannustaa ihmisiä käyttämään huumeita, samalla normaalit ihmiset kärsivät joka päivä näistä lieveilmiöistä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt niitä sivullisia sitten loukkantui, autossa olivat sivulliset.
Ei mitään väliä sivullisista, kunhan vaan saavat jonkun kiinni! Pitäisi keksiä joku muu keino saada karkuri pysäytettyä.
Ihan vapaasti saat kertoa miten se tehdään. Sitten kun olet keksinyt, niin maailmassa on paljon muitakin asioita, joille pitäisi vaan keksiä ratkaisu, odotamme innolla viisauttasi.
Vierailija kirjoitti:
Vihervasemmisto kannustaa ihmisiä käyttämään huumeita, samalla normaalit ihmiset kärsivät joka päivä näistä lieveilmiöistä.
Oletko kuullut esim. jenkkien opioidikriisistä. Ja kuka sen aiheutti?
Ja viitsitkö nyt näyttää, misstä tämä kollektiivinen vihervasemmisto kannustaakaan käyttämään huumeita? Paitsi tietenkin Pori Jazzissa, sehän on sitä paremman väen hommaa, joka ei kuulu tähän.
Vierailija kirjoitti:
Siellä on joku kokoomuslainen taas sekoillut.
Tästä ei ole kuulunut, joutuiko osastolle edes. Sen pätkän kun näkee missä kaahaa, tajuaa, että siinä oli useamman ihmisen hengenlähtö ihan hilkulla.

Tää oli kyllä outo case. Se vanhempi ukko näytti eräältä poliisilta ja nuoremmalla poliisilla oli sama naama kuin kaahaajalla.
Vappukaahari -22 taas 'Taipaleella'.
Vierailija kirjoitti:
Vappukaahari -22 taas 'Taipaleella'.
Kuulen päässäni Willie Nelsonin On The Road Again nasaalicountrybiisin 🎶
Oopperataloa ei olisi koskaan pitänyt rakentaa, koska vieläkin sen edustalla tapahtuu tavallisen ihmisen henkeä uhkaavia tapahtumia. Oopperatalo on purettava!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt niitä sivullisia sitten loukkantui, autossa olivat sivulliset.
Ei mitään väliä sivullisista, kunhan vaan saavat jonkun kiinni! Pitäisi keksiä joku muu keino saada karkuri pysäytettyä.
Ihan vapaasti saat kertoa miten se tehdään. Sitten kun olet keksinyt, niin maailmassa on paljon muitakin asioita, joille pitäisi vaan keksiä ratkaisu, odotamme innolla viisauttasi.
Lisätään poliisien varustukseen kertakäyttöinen sinko. Loppuu kaahaus ja sivulliten vaarantaminen siihen. Saattaa muutama uhanalainen suojeltu lintukin pitää henkensä :(
Jauhojengiläinen? Niinpä tieteysti.
Heräsin äsken ja tuolla jo kaahaillaan