Suomen historia: pommitettiinko/ammuttiinko Karjalasta evakkomatkalla

Venäläiset tekivät iskuja rajan pinnassa, mm. Kuusamossa, siviilikyliin tappaen ja raiskaten vanhuksia, naisia ja lapsia.

"Sodan loppuvaiheissa alkoivat venäläiset partisaanit kohdistaa iskujaan pohjoisen Suomen erämaakyliin."



"Viiksimossa partisaanit eivät tunteneet armoa, vaan kokosivat ensin kaikki kylän miehet saunan seinustalle, jossa heidät ammuttiin. Sitten oli suureen tupaan kerättyjen lasten ja naisten vuoro. --"



"Eteiseen ryntäsi konepistoolimies asettuen uhkaavana oviaukkoon. Rinnalle ilmaantui toinenkin. Silloin Välitalon Hilja-tytär tajusi, että nyt oli tosi kysymyksessä. Hän hypähti penkiltä ylös ja ryntäsi toisen ovella olevan konepistoolimiehen kimppuun. Aseesta räsähti pitkä sarja, mutta se suuntautuikin kattoon. Lipas tyhjeni ja miehellä oli täysi tekeminen väkivahvan Hiljan kanssa. Mies kirosi ja huusi selvällä suomen kielellä, mutta tyttö takertui häneen lujemmin.

Tiimellyksen aikana toinen konepistoolimies avasi tulen peräpenkillä istuvia kohden. Kuului tuskanhuutoja ja kuolevien korahduksia. Koko avuton joukko näytti olevan tuhoon tuomittu.

Vieno oli hypännyt selin yhdellä leiskauksella takanaan olevan ikkunan läpi ja alkanut pinkoa peltoaukean yli metsään. Hänen perässään syöksyi muitakin ja juuri tämä sai Hiljan jatkamaan käsirysyä vihollisen kanssa.

Vasta kun toisenkin ampujan lipas tyhjeni, loikkasi Hilja muitta mutkitta ikkunasta ulos. Hän kuten kaikki muutkin karkuun juosseet pelastuivat, koska ulkona olevilla vihollisilla oli vain sotilaskiväärit, ei lainkaan konepistooleja. Pirttiin jäi kuitenkin useita kuolleita ja pahoin haavoittuneita.

Kymmenvuotias Tyyne oli työntänyt pikkuveljensä Tauno Sulon edellään ikkunasta ulos ja hyppäsi itse perässä.

Mutta pieni Tauno Sulo joutui hätään. Hän putosi ikkunasta alas, loukkaantui ja rupesi parkumaan. Kun toiset juoksivat ohi, hänet valtasi kauhistuttava hätä ja pelko. Hän yritti taapertaa Onnin ja Tyynen perässä, mutta kauhu kangisti jäseniä.

Vihollinen ampui kiivaasti perään ja luoti osui Tauno Sulon päähän. Hän jäi lujasti huutaen kieriskelemään avoimelle pellolle. Vihdoin hän hiljeni ja jäi makaamaan liikkumattomana.

Hilja, joka oli onnistunut piilottautumaan katajikkoon, katseli lamaantuneena pikkuveljensä kuolinkamppailua. Tauno Sulossa oli vielä henki, vaikka paljon verta oli vuotanutkin. Mutta lopulta sammui hänen tajuntansakin ja hän kuoli sairaalaan vietäessä."



Sai kyllä kyyneleet silmiin. Tämä ei varmasti ollut niin harvinainen tapaus silloin, eikä missään muussakaan maailmalla riehuneessa tai riehuvassa sodassa.

rintamalinjojen taakse jääneistä evakoista. Eli juuri niistä, joita aloittajan kysymys koski.



"Neuvostoliitto aloitti talvisodan hyökkäyksensä Suomen itärajan yli ennalta varoittamatta. Tämän vuoksi ei evakuointia ollut kaikissa paikoissa suoritettu ja rajakylien asukkaat olivat paikka paikoin puna-armeijan etenemisen alkaessa kotonaan.

Useissa itäisen Suomen rajan pinnan kylissä havahduttiin 30. marraskuuta 1939 siihen, että puna-armeija oli tulossa vääjäämättömästi rajan ylitettyään kohti suomalaisasutusta. ---"



Suomussalmelainen Martta Keränen kertoo, että koulussa opettaja oli tunnin alussa sanomaan että kaikkien oppilaiden oli lähdettävä kotiin ja vietävä sana evakkoon lähdöstä.



"Sanoin kotiin päästyäni opettajan terveiset, ja isä alkoikin heti laittaa hevosen rekeen heiniä ja vaatteita, ettemme paleltuisi kovassa pakkasessa.--

Levähdyspaikalle oli yön aikana kerääntynyt paljon muitakin evakkoon lähtijöitä. Aioimme jatkaa matkaa aamulla. Niin sitten lähdimme karavaanissa matkaan, mutta etupää ei päässyt pitkällekään, kun vastaan tuli venäläinen partio.

Sitten venäläisiä sotilaita alkoi näkyä vähän joka puolella, ja siitäkös hätä syttyi, että ne ampuvat meidät kaikki! Äidit kantoivat pienet lapsensa peräkamariin yhteen läjään ja rukoilivat Herran varjelusta.

Äitini yrittää selittää venäläisille, että ampuisivat ensin alle viisivuotiaat sisarukseni ja sitten vasta hänet.

Kauhu tuntui pysäyttävän sydämeni. Olin aivan varma kuolemasta ja yritin vetää konepistoolin piipun rintaani vastaan saadakseni varman ja nopean lopun.

Mutta laukauksia ei kuulunut. Niiden sijaan tuli luoksemme venäläinen, joka käski meidän selvällä suomen kielellä mennä takaisin kotiin. Niin alettiin elää venäläisten vankina. Saimme asua kotona, hoitaa lehmät ja tehdä muitakin talon töitä.

Aika kului. Emme tienneet mitään Suomen asioista. Radiosta tuli vain Tiltun propagandaa. Suomea puhuvat venäläissotilaat paasasivat vain, että puoli Suomea oli jo vallattu.

Eräänä tammikuun päivänä tapahtui sitten ihme: Kylään hiihteli suomalainen partio.

Itku tuli väkisin, sitä ei voinut estää mikään. Ne olivat kuitenkin ilon kyyneliä lapsen silmissä.

Nyt alkoi todellinen tilanne slevitä. Itseasiassa suomalaiset olivatkin varsin lähellä.

Partio tihensi käyntejään ja oli monasti sattua samaan aikaan piippalakkien kanssa. Kerran sillä tavoin sattuikin, mutta onneksi partio pääsi pimeän turvin pakenemaan paikalta.

Pelastus tuli sitten tammikuun puolivälissä. Kylään tuli suomalaisia sotilaita ja saimme käskyn lähteä nopeasti sisämaahan päin. Aamuvarhaisella hiihtäessä oli kova pakkanen. Hiihdin niin kovaa kuin pääsin sydän kurkussa, sillä ympärillä kävi koko ajan jyske ja pauke. Pääsimme kuitenkin onnellisesti kylään, josta jatkoimme matkaa linja-autolla Ouluun."



Kovin isänmaallissävytteisiä nämä Kotirintama-kirjat on, mutta toivottavasti en sentään valheellisia tarinoita ole tullut tähän lainanneeksi. Raiskauksista ei puhuta tässä kirjassa.

Raiskaukset mainitsee ainakin lehtihaastattelussa (Lapsen Maailma) Tyyne Martikainen. Hän on kirjoittanut kirjat "Neuvostoliiton partisaanien tuhoiskut siviilikyliin 1941-1994" (Värisuora Oy) ja "Talvisodan evakot ja siviilisotavangit- äidit ja lapset sodan kurimuksessa" (TM-kirjat).

Kyllä ryssän partisaanit tekivät paljon tuhoja itärajamme pinnassa, siviilejä raiskattiin ja tapettiin läjäpäin.

Tämä kirja mistä lainaukset oli, on jotenkin sävyltään sellainen erilainen. Vaikuttaa kovin vanhahtavalta jo tuo kielikin, vaikka julkaisuvuosi näyttäisi olevan 2006. Jotenkin propagandistinen ote suorastaan, romantisoiva ja tunteisiin vetoava teksti. Raiskauksista ei siis puhuta. Tietysti kirjan sisällöstä iso osa on aikalaisten kertomuksista lainattuja tekstejä, siitä ehkä vanhahtavuus.



Tuossa kustannusyhtiön sivut: http://www.vahaheikki.fi/

Kyllä ryssän partisaanit tekivät paljon tuhoja itärajamme pinnassa, siviilejä raiskattiin ja tapettiin läjäpäin.

Vaan että Neuvostoliiton puolelta myöhemmin saadut raportit näiden partisaanien "saavutuksista" ei ole suomalaisten mielestä olleet uskottavia. Joku ehkä tietää johtuuko se siitä että niitä tekoja on NL:n raporteissa suurenneltu, vai siitä että siellä puolella on haluttu antaa erilainen kuva siitä touhusta.

partisaani-iskut kohdistuivat Kainuun ja Pohjois-Suomen rajakylien asukkaisiin, eivät siis suoranaisesti aloituksessa mainittuihin Karjalan evakkoihin.



http://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliiton_partisaani-iskut_Suomeen



Tämäkin petroskoilaisten tutkijoiden linkki saattaa kiinnostaa joitakuita:

http://heninen.net/raatteentie/kohtalot/internoidut_f.htm

partisaani-iskut kohdistuivat Kainuun ja Pohjois-Suomen rajakylien asukkaisiin, eivät siis suoranaisesti aloituksessa mainittuihin Karjalan evakkoihin.

Juu, hyvä tarkennus, partisaanit taisivat tulla keskusteluun sitä kautta, että oliko suomalainen siviiliväestö yleensä "sotatoimien kohteena", vrt. kaupunkien ilmapommitukset. Mielenkiintoinen juttu kun tuolta Wikipediasta partisaaneista lukee, on mielestäni myös se, että vasta viime aikoina on perustettu yhdistystä ja järjestetty seminaareja näin isosta asiasta.

Mitä tarkoitat? Pommitettiin Karjalasta?

(jalan/autolla/junalla/hevosella tms) niin että varmaan oli selvää ettei kyseessä ole armeija joka pyrkii itään päin vaan siviilit jotka pyrkii vähine tavaroineen lännemmäs Suomeen, niin annettiinko heille rauha vaeltaa turvaan vai avatsiko venäläiset tulen noitakin vastaan?

niin mene ensin kurssille.



Valitettavasti en tiedä, ammuttiinko Karjalan evakkoja, voisin kuvitella, että kyllä- tai ainakin jäivät sotatoiminen jalkoihin.

Isoäitini oli siellä pienenä tyttönä äitinsä kanssa, molemmat selvisivät.

pommituksia ei tosin suunnattu nimenomaisesti evakkomatkalaisia vastaan vaan ihan tavanomaisesti kaikkea ja kaikkia ja erityisesti tietysti infrastruktuuria vastaan. Tiellä ja rautatiellä olleet evakot sit vaan sattuivat alle.

mutta Neuvostoliiton sotajohdon päätös Kannaksen/Laatokan Karjalan risteysasemien tuhoamisesta johti siihen, että Kurkijoella Elisenvaaran asemalla kuoli 20.6.1944 pommituksissa yli 170 Räisälän evakkoa.

nyt kuitenkin olleet niitä, jotka lähti rintamalinjan alta pois, siis pois päin vihollisista. Joten vihollisuudet heitä kohtaan olisivat olleet tykistötulta tai ilmapommituksia. Ei rintamalinjojen läpi mitään evakkokulkueita kulkenut.

Vaikka vanhoja juttuja onkin, itselle ei ainakaan koulussa historiantunnilla palastuneet moiset tapahtumat vaikka tiesin toki siviilejäkin kuolleen kaupunkien pommituksissa ym. eikä varmaan suomen sotilaskaan keskimäärin kovien innoissaan rintamalla ollut.

että kävi ampumassa ihan kylissä evakkoon lähteviä.

http://www.kurkijoki.fi/kylat/elisen03/elis_v_pomm.html

Ja kiitos linkittäjille. Oikeasti ihan hirveää ajatell, että näin hirveistä asioista ei ole puhuttu, kauheaa uhreille ja omaisille, - itse asiassa koko kansalle.



Aivan kuin uhrien muistaminen ei ole lainkaan merkityksellistä.