Te, joilla avioero takana

Avioliitolla ja avoliitolla ei oikeasti ole mitään eroa, eli muuttaisinko vielä jonkun kanssa yhteen lienee oikea kysymys. Vastaus on kyllä, jos rakastuisin silmittömästi. Sitä tuskin tapahtuu, mutta sitähän tässä ei kysytty... :)

Olen eronnut 10 vuotta sitten ja edelleen ex-miehen kanssa aikamoista vääntöä kaikenlaisista lapsiin liittyvistä jutuista. Oltiin 7 vuotta naimisissa, olen nyt 43v. 

Jossain vaiheessa unelmoin et pääsisin uusiin "naimisiin", ja että saisin ne "kunnon häät" (ex:n kanssa siviilivihkiminen), mutta nyt tuntuu todella epätodennäköiseltä että koskaan edes löytäisin miestä jonka kanssa haluaisin naimisiin, tai jolle ns. kelpaisin.

Usko parisuhteisiin on täysin murentunut sen paskan myötä mitä ex-mieheni mulle teki; olen traumatisoitunut ja joskus viittaan itseeni termillä "damaged goods". Musta oli aivan ihanaa olla naimisissa, olin tosi rakastunut mieheeni, oli ihanaa kun sain hänen sukunimensä, menimme joka ilta nukkumaan sanoen että rakastamme toisiamme, käsistä kiinni pitäen. Silti hän petti ja aloitti meidän avioliiton aikana perheen toisen naisen kanssa. Sai lapsen toisen naisen kanssa ollessani raskaani. Ja sain tietää tän aivan vahingossa. Reissutyössä olevalle miehelle kaikki on mahdollista, kai.

Jossain syvällä sisimmässäni unelmoin ja toivon että rakkaus elämääni vielä löytyisi. Mutta en usko että löytyy. 

6 v sitten eronnut mies oon. Ei mitään hinkua naimisiin, mutta ei ole pois suljettua, jos se toiselle olisi tärkeää. Mut avioehto ainakin seuraavalla kerralla. Mutta, mutta... naimisiinmenoja turha vielä miettiä, kun en ole edes varma, haluanko enää perinteistä psrisuhdetta.

En halua toista kertaa naimisiin

Menin uusiin naimisiin. Kyllähän sitä mietti paljon ja pitkään, mutta koska toinen tuntui niin oikealle ja hänelle avioliitto oli tärkeä, en nähnyt syytä olla menemättä. Kolmatta kertaa ei tule. 

Ei missään tapauksessa naimisiin tai avoliittoon.

Haluan ehdottomasti asua yksin ja vastata huushollistani yksin.

Omasta erostani on jo muutama vuosi,  ja olen niin tottunut tähän yksin asumisen ylellisyyteen etten todellakaan sitä mihinkään vaihda.

Ja siis nainen olen.

Avioehto ehdottomasti vaikka omistan vain päällä olevat vaatteeni.

Haluaisin uskoa rakkauteen ja olen myös piloilla, en kykene samaan luottamukseen kuin avioliitossani. Itsesuojelus estää sen.

Joten en usko enää pariutuvan niin ihanaa kuin se paperilla ja kuvissa voisi olla.

Erosta kauan ja aikuiset lapset, lapsenlapsia. En pääse exästä ikinä eroon koska lapset: valmistumiset, kihlajaiset, häät, ristiäiset, rippijuhlat jne jne jne

Eihän siinä, hänellä oikeus omiin lapsiinsa kuten minullakin.

Olkaatte onnellisia kun olette eronneet vastuullisesta puolisosta joka jotenkin hoitaa oman osansa. Exä hylkäsi lapsensa erossa ja lapsille hän on tärkeä. Heidän suhteensa ei minulle kuulu ja lapset aikuisia ja ai että ollaan kuulkaas vuoden isää tällä hetkellä. Lapset ne aikuisetkin ovat tärkeämmät kuin se mitä tai mistä itse otin eron.

Hengitän, keskityn omaan tekemiseeni ja sivuutan tyypin rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Ei missään tapauksessa naimisiin tai avoliittoon.

Haluan ehdottomasti asua yksin ja vastata huushollistani yksin.

Omasta erostani on jo muutama vuosi,  ja olen niin tottunut tähän yksin asumisen ylellisyyteen etten todellakaan sitä mihinkään vaihda.

Ja siis nainen olen.

Sama! Erosta muutama vuosi (mies petti ja jätti), avioliitto ehti kestää 16 vuotta.

Oon niin tottunu tähän, että olen pomo tässä talossa (lapset on mulla), että en IKINÄ ottaisi tänne äijää nurkkiin pyörimään. En siis IKINÄ!!!!

Ikää mulla 45 +, lapset ovat vielä alaikäisiä, sain lapset 30 + ikäisenä.

Kihlajaiset voisit pitää?? Nehän on lupaus avioliitosta.

Erosin vajaa vuosi sitten avoliitosta. Haluaisin vielä kohdata ihmisen jonka kanssa jakaa arkea ja ihmetellä elämää. Ja olisin valmis menemään naimisiin. Edellisessä liitossa mies petti ja siitä jäi jonkinlainen trauma.

N31