Miten näiden suhteiden käy, kun vaihdetaan lennossa toiseen?

Jokainen suhde kai on omanlaisensa, lähtijöiden syyt erilaisia, kyky käsitellä asioita erilainen, peruste jolla uusi kumppani on valittu vaihtelee...



Minulla on kolme esimerkkitapausta, kaikki erilaisia:



1) Säätäjien suhde: kumpikin on varattu tavatessaan toisensa, aloitetaan vakava suhde, tehdään lapsi, ostetaan talo. Toinen pettää, seuraa raskaus ja ero.



2) Vipusuhde: pitkä avioliitto, lapsi, kaikki ns. kunnossa. Toinen etsii baarista uuden, rakastuu, seuraa huimaa seksiä ja tämän pariskunnan ero. Uusi tyyppi ei lähdekään liitostaan. Huuma hiipuu vuodessa.



3) Katalysaattorisuhde: pitkä, onnellinen(?) liitto, lapsia. Toinen tapaa uuden, joka myös varattu. Seuraa ihastuminen ja yhteydenpitoa, kumpikin eroaa. Sen jälkeen aloitetaan suhde, joka syvenee nopeasti ja seestyy.



Ei ole olemassa vastausta: riippuu kai siitäkin, onko ihminen tyytymätön omaan itseensä vai voiko hän oikeasti olla onnellisempi jonkun muun kanssa.

tyytymättömyydestä omaan itseensä ja elämäänsä. Sitähän näillä ikäkausikriiseillä tarkoitetaan. Ja ne näkyvät syytöksinä siitä, että joku toinen on syypää, eivät he itse.

Itse vaihdoin lennosta miestä ollessani 35-vuotias. Olin ollut ex-mieheni kanssa yhdessä kuusi vuotta ennen sitä ja olimme tunteneet sitä ennen monta vuotta. Saimme lapsen parin vuoden yhdessä olemisen jälkeen.



Olin ex-mieheni kanssa koko ajan jotenkin levoton, ja vaikka minulla ei mitään varsinaista suhdetta koko aikana kenenkään muun kanssa ollutkaan, sähläsin työkavereiden ja joskus jopa entisten poikaystävien kanssa aina välillä.



Siinä vaiheessa, kun tapasin nykyisen mieheni, olin ihan ihme menovaihe päällä. Mieheni oli eronnut edellisestä avopuolisostaan jo pari vuotta aiemmin eikä hän siis vaihtanut lennosta ja oli jotenkin hyvin sitoutumishaluinen alusta lähtien.



Suhteeni nykyisen mieheni kanssa eteni varsin nopeasti. Nyt, noin 3,5 vuotta tapaamisen jälkeen olemme naimisissa ja meille syntyy kohta toinen yhteinen lapsi. Minulla on jotenkin sellainen olo, että olisimme olleet yhdessä paljon pitempään ja tunnen huomattavasti suurempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta nykyisen mieheni kanssa kuin ex-mieheni kanssa koskaan tunsin. Johtuu varmaan siitä, että olemme luonteiltamme enemmän samanlaisia ja haluamme elämältä samanlaisia asioita. Minä olen vihdoin rauhoittunut enkä enää kuvittele, että kaikki hauska tapahtuu jossain muualla, missä minä en ole, vaan olen tyytyväinen elämääni. Miehenikin vaikuttaa varsin onnelliselta.



Ex-mieheni on nykyään yhdessä yhden kaverini kanssa ja tuntuvat olevan parempi pari kuin me aikoinaan. Yhteinen lapsemme asuu noin 2/3 ajasta meillä ja 1/3 isällään.

yksityiskohdat vähän erilaiset (yllättävän samanlaiset), mutta tämän miehen kanssa minulla on rauhallinen olo, en etsi enää.

t. se ekana vastannut

Itse vaihdoin lennosta miestä ollessani 35-vuotias. Olin ollut ex-mieheni kanssa yhdessä kuusi vuotta ennen sitä ja olimme tunteneet sitä ennen monta vuotta. Saimme lapsen parin vuoden yhdessä olemisen jälkeen.

Olin ex-mieheni kanssa koko ajan jotenkin levoton, ja vaikka minulla ei mitään varsinaista suhdetta koko aikana kenenkään muun kanssa ollutkaan, sähläsin työkavereiden ja joskus jopa entisten poikaystävien kanssa aina välillä.

Siinä vaiheessa, kun tapasin nykyisen mieheni, olin ihan ihme menovaihe päällä. Mieheni oli eronnut edellisestä avopuolisostaan jo pari vuotta aiemmin eikä hän siis vaihtanut lennosta ja oli jotenkin hyvin sitoutumishaluinen alusta lähtien.

Suhteeni nykyisen mieheni kanssa eteni varsin nopeasti. Nyt, noin 3,5 vuotta tapaamisen jälkeen olemme naimisissa ja meille syntyy kohta toinen yhteinen lapsi. Minulla on jotenkin sellainen olo, että olisimme olleet yhdessä paljon pitempään ja tunnen huomattavasti suurempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta nykyisen mieheni kanssa kuin ex-mieheni kanssa koskaan tunsin. Johtuu varmaan siitä, että olemme luonteiltamme enemmän samanlaisia ja haluamme elämältä samanlaisia asioita. Minä olen vihdoin rauhoittunut enkä enää kuvittele, että kaikki hauska tapahtuu jossain muualla, missä minä en ole, vaan olen tyytyväinen elämääni. Miehenikin vaikuttaa varsin onnelliselta.

Ex-mieheni on nykyään yhdessä yhden kaverini kanssa ja tuntuvat olevan parempi pari kuin me aikoinaan. Yhteinen lapsemme asuu noin 2/3 ajasta meillä ja 1/3 isällään.