jos haluat yllättää lapsesi ja ostat sille jotain josta et kerro...

että harmi homma, ettei tykkääkään, koska olinhan niin olettanut. Ei maailmaloppu, mutta ei kivakaan asia. En silti rupea soittelemaan yllätysten suhteen. Toisaalta, ei mun lapset ihan helposti sanokaan, etteivät tykkää jostain. On vähän kuin opetettu, ettei niin sanota suoraan monestakaan asiasta.

että en tykkää.



Johtuu varmaan siitä että saavat niitä niin harvoin. Aina ilahtuvat.



Mutta jos tollasta olisi niin en kuitenkaan alkaisi soittelemaan.

Voisi jäädä seuraava yllätys ostamatta jos sanoisi Yök.

Minkä ikäisestä lapsesta kyse? Minkä tasoisesta yllätyksestä?



Jos kyse on jostain karamellistä, johon lapsi sanoo että pahaa, niin sanoisin että aijaa, no jospa minä syön sen sitten itse tai annetaan pikkuveljelle. Jos lapsi tosiaan mieluummin antaisi lakritsipatukan minulle kuin söisi itse, niin sanoisin jotenkin näin: "Jospa minä koitan muistaa ensi kerralla, että pidät enemmän suklaasta, mutta sinäkin voisit sanoa nätimmin ettet tykkää. Lahjanantaja voi pahoittaa mielensä tuollaisesta, koska hän on halunnut vain ilahduttaa. Siksi täytyy aina kiittää kohteliaasti. Voit vaikka sanoa että kiitos, mutta en oikein välitä tästä mausta."



Jos lapsi taas valittelisi että on pahaa, mutta kieltäytyisi kuitenkaan antamasta karkkia pois, sanoisin vain että "Kun joku antaa sinulle lahjan, sitä ei haukuta vaan kiitetään kohteliaasti. Jos et siitä lahjasta välitä, voit kohteliaasti kieltäytyä, esimerkiksi sanomalla "ei kiitos". Lahjat on ylimääräisiä kivoja juttuja, joilla lahjanantaja on halunnut sinua ilahduttaa, siksipä vähintään pitää olla kohtelias. On rumaa ensin haukkua lahja ja sitten ahnehtia se itselle kuitenkin." Ja jos toiminta olisi jatkuvaa, niin ottaisin sen kyllä puheeksi ja kertoisin että lahjat alkaa loppua, jos ei osaa kiitoksen kanssa niitä ottaa vastaan. Kiitos on pieni vaiva siihen lahjan hankkimiseen nähden. Olisin varmaankin närkästyneempi, jos lapsi vieraiden ihmisten tai sukulaisten lahjoja haukkuisi, mutta jos joku minun ostama pikkujuttu ei miellytä, niin ei se mikään iso juttu ole.



Tai jotenkin noin. Vanhemmathan ostaa lapsille melkein kaiken lasten käyttämän tavaran, ruoan, vaatteet jne. esittämättä sitä minään lahjana. Minusta on vähän outoakin, jos lapsen pitäisi aina tietää mikä nyt on ylimääräistä ja mikä perustarvikkeita. Totta kai kaikesta on hyvä kiittää, mutta jos perheenjäsen säännöllisesti ostaa jotakin epämieluisaa ja näkee vaivaa ostaakseen jotain mille ei ole käyttöä, niin totta kai siitä voi sanoa. Muistan kun harrastin ratsastusta, ja halusin kovasti ratsastushanskat. Äiti osti kirjavat puutarhahanskat ja antoi ne muka lahjana. Olin enemmänkin tyrmistynyt kuin kiitollinen, enkä muistaakseni pitänyt niitä hanskoja ikinä, mieluummin ratsastin ilman hanskoja. Mielestäni oli ihan käsittämätöntä miksei oltu voitu ostaa oikeita ratsastushanskoja, kun en edes mitään nahkaisia rukkasia toivonut, vaan ihan jotkut halvat näppylähanskat olisi käyneet. Lapsena oli tärkeää olla samanlainen kuin muut, joten kukkahanskoissa välineurheilijoiden keskelle meno ei ollut lapselle vaihtoehto. Toisekseen, jos asiaa olisi käsitelty minun kanssa niin että olisimme vaikka vertailleet hintoja ja menneet ostamaan hanskat yhdessä, olisin kyllä ymmärtänyt sen, että jotkut puutarhahanskat voi olla jopa paremmat kuin ratsastustarvikeliikkeen halpishanskat, joissa hinnassa on ilmaa ihan reilusti. Mutta siltikään en olisi ostanut kirjavia hanskoja, vaan olisin valinnut vaikka valkoiset tai siniset. Ja koska en missään tapauksessa halunnut että äiti menisi vielä ostamaan toisen satsin puutarharukkasia, en todellakaan esittänyt minkäänlaista innostusta sitä lahjaa kohtaan :D. Ja mielestäni, jos jotain noin tyhmää yrittäisin itse saada läpi omille lapsilleni, niin ihan oma vika jos lahjansaaja on enemminkin kauhistunut kuin ihastunut.

Tunnen poikani niin hyvin, että tiedän, mistä hän tykkää.

Jos hommaa yllätyksen, niin mitä itua on kysellä etukäteen?