Katkeruudesta. Sain lapseni 2kpl vasta äidin syöpäkuoleman jälkeen.

mm.ei siinä vaiheessa säälitä,itse valitsi kohtalonsa.Muutoin harmittaisi minua myös.

ettei äitisi ehtinyt tutustua lapsenlapsiinsa ja sinä menetit äitisi liian varhain. Kuka kuvaamassasi tilanteessa on katkera, kenelle ja miksi?

mutta surullinen kyllä. Koen että lapsiltani puuttuu oleellisia ihmissuhteita ja perheestäni iso osa. Äitini ehti nähdä ensimmäisen lapseni muttei kahta seuraavaa, isäni puolestaan ei nähnyt yhtäkään.

Olisihan ollut tosi ihana mikäli äitini olisi elänyt pidempään ja jopa saanut nähdä lapsenlapsensa.



Toisaalta, olen ikionnellinen siitä että minulla on isä vielä elossa ja lapsella maailman ihanin ja paras pappa.



Älä ap katkeroidu siitä mitä sinulla ei ole vaan iloitse siitä mitä sinulla on. Aika pätevä elämänviisaus moneen juttuun.

Monessa perheessä täti on lapsille yhtä läheinen kuin isoäiti ellei läheisempi.



Onko sulla ap sisaruksia tai muita sukulaisia joille lapsesi ovat tärkeitä?

Minun kuopukseni syntyi muutama päivä äitini kuoleman jälkeen. Syöpään kuoli myös hän, ja kuolemaa osattiin odottaa. Tosin toivoin koko ajan, että äitini olisi ehtinyt nähdä vauvan. Toisin kuitenkin kävi. Katkera en osaa olla kenellekään, surullinen kyllä.



Olen ajatellut niin, että koska tässä elämässä ei kaikkea voi päättää, tilanteisiin täytyy sopeutua. Meillä tuo aika oli yhtä myllerrystä mutta selvittiin kuitenkin.



Lapset eivät juuri mummiaan muista mutta minä osaan kertoa. Ja kuvia on katsottu paljon.



Ja kun olen tätä kuolemaa paljon miettinyt, olen todennut, että usein katkeruus yms. on itsekkyyttä. Tietysti on kurjaa menettää läheinen ihminen mutta jos vaihtoehtona on toisen kärsimyksen jatkuminen, ei asiaa tarvitse kovin pitkään miettiä. Äitini oli parantumattomasti sairas, eikä onneksi kitunut kovin kauaa. Tietysti olisin halunnut äitini elävän mutta lopunajan elämä ei enää ollut sellaista, mitä toivoisin kenellekään.

mutta surullinen kyllä... äitini elää, mutta pikkuveljeni kuoli kaksi päivää vauvani eli oman kummityttärensä syntymän jälkeen... on todella hankalaa jaksaa iloita uudesta elämästä tällaisessa tilanteessa. Toisaalta lapset onneksi pitävät väkisinkin arjessa kiinni ja auttavat jaksamaan... ja antavat syyn elää!

jotka valittavat ettei tänä viikonloppuna saanut lapsia isovanhemmille jne.



Oma isäni kuoli syöpään ollessani teini-iässä ja äitini sairastui työikäisenä alzheimerintautiin. Äiti on siis elossa, muttei ole ollut läsnä molemminpuolisessa vuorovaikutuksessa kuin muutaman vuoden vanhimman lapseni kanssa. Koskaan en ole voinut saada apua äidiltäni, vaan olen lapsen ohella huolehtinut myös äitini tarpeista. Nuorempia lapsiani äitini ei edes ymmärrä olevaksi.



t: perheensä ainokainen, joka ei toivoisi samaa kohtaloa kenellekään

Elämä nyt vaan menee joskus niin, sille ei itse mitään voi ja jossittelu on täysin turhaa.

kun kaverit vievät lapsiaan vanhemmilleen hoitoon ja muutenkin viettävät aikaa heidän kanssaan. Silloin tulee mieleen että miksi juuri minulle piti käydä näin. Terv. 5

Kyyneltäkään ei kukaan lapista vuodattanut koska eivät tunteneet äitiäni.

15km oli välimatkamme eli ei pitkä.

Ei ymmärrä miksi äitini ei halunnut tuntea lapsenlapsiaan?! Ei hän kyllä tuntenut minuakaan.

harmi ettei äitisi ollut katsomassa lapsiasi kun olisit tarvinnut omaa aikaa juhlimiseen jne.

harmi ettei äitisi ollut katsomassa lapsiasi kun olisit tarvinnut omaa aikaa juhlimiseen jne.

harmi ettei äitisi ollut katsomassa lapsiasi kun olisit tarvinnut omaa aikaa juhlimiseen jne.

kun kaverit vievät lapsiaan vanhemmilleen hoitoon ja muutenkin viettävät aikaa heidän kanssaan. Silloin tulee mieleen että miksi juuri minulle piti käydä näin. Terv. 5

että äidit ovat sitä varten, että itse pääsevät hummailemaan. Säälimättömiä ihmisiä.

noin, koska moni akka ajattelee niin, että äiti katsoisi lapsia kun itse pääsee juhlimaan kuten tuossa yksi kirjoitti juuri.

Aihe on herkkä eikä selvästikään kosketa sinua ollenkaan. Pääsen kyllä juhlimaan MLL hoitajan avustuksella, ei minun tarvitse olla siitä katkera. Mutta olisi ihanaa jos olisi ihminen joka on kiinnostunut lapsistani, rakastaa heitä ja haluaa olla heidän kanssaan. Siitä olen kade.

varsinkin "liian aikaisin" tajuaa, että kyseessä on paljon suurempi menetys kuin mitä 15 ilkeilee.



Ei kannattaisi ehkä tällaiseen ketjuun tulla päätään aukomaan, on täällä muitakin ketjuja, missä saat typeryyttäsi toteuttaa?

ja ne kusipäät jotka eivät viitsi lastenlapsista edes välittää elävät vanhoiksi.

Elämä on niin väärin.

terveisin sivusta seurannut.

kuoli muutama vuosi sitten syöpään, isä kuoli kun olin lukiossa. Äiti kerkesi nähdä meidän nuorimman lapsen. Lapsilla on onneksi ihanat isänpuoleiset isovanhemmat ja suhteet sisaruksiini ovat läheiset.

Minulla puolestani ei ollut äidinpuoleisia isovanhempia, enkä osannut heitä kaivata, oli muita läheisiä vanhempia ihmisiä.

Niin latteaa kuin se onkin: menettäminen kuuluu elämään.

3

mutta surullinen kyllä. Koen että lapsiltani puuttuu oleellisia ihmissuhteita ja perheestäni iso osa. Äitini ehti nähdä ensimmäisen lapseni muttei kahta seuraavaa, isäni puolestaan ei nähnyt yhtäkään.