Katkeruudesta. Sain lapseni 2kpl vasta äidin syöpäkuoleman jälkeen.

samaten kuolema aivan varmasti.



Mutta kyllä se kuolema vaan herättää monia eri tunteita, katkeruutta, vihaa, pelkoa, surua...



Ei niitä kannata mennä aliarvoimaan ja "latistamaan" millään latteuksilla"se on vaan elämää". Sureva tarvii ainoastaan kuuntelua ja hyväksyntää, ei sitä että joku kommentoi, että hänen tunteensa ovat vääriä.

Minä olen surullinen. Menetin äitini kun olin 15v., syöpään myöskin. Suru oli läsnä pitkään, mutta koskaan en ole ollut katkera tai kateellinen muille.

Nyt itselläni kolme lasta ja ilolla katselen kunniapaikalla olevaa isoäidin kuvaa säännöllisin väliajoin lasteni kanssa. Heille kerron paljon äidistäni ja heidän isoäidistään.

Älä katkeroidu virpi/ap, se ei ole hyväksi kenellekään.