Onko teillä vaateongelma? Hukutte vaatteisiin?
Minulla helposti 10 v vanhoja vaatteita kaapissa. Liikaa. Asia vaivaa minua. On loma ja asialle pitäisi tehdä jotain.
Kommentit (18)
Onhan niitä, myös 15 ja 20 vuotta vanhoja. Toisaalta tykkään kyllä vaatteista, mutta en kuitenkaan oikeasti käytä kuin muutamaa vaatetta joten suurin osa on ihan turhaa kaappia täyttämässä.
Minulla oli myös, loman ensimmäisenä päivänä tyhjensin vaatekomeron sohvalle ja sovitin jokaikisen vaatekappaleen. Meni kaappiin hyllyille ja tekikin takaisin vain ne josta tiedän että käytän ja mahtuvat. Loput laitoin isoihin laatikoihin ja ajattelin antaa olla siinä jonkun aikaa. Jos en jouluun mennessä ole tullut kaivanneeksi, varaan kirpputoripöydän tai pistän kierrätykseen. Kyllähän tuossa sovittelussa meni aikaa, mutta palkinnoksi sain siistin komeron, josta löytyy aina jotain päälle laitettavaa helposti,
Ylimääräiset (ja kaapissa kutistuneet) on lentänyt vaatekeräyspönttöön.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli myös, loman ensimmäisenä päivänä tyhjensin vaatekomeron sohvalle ja sovitin jokaikisen vaatekappaleen. Meni kaappiin hyllyille ja tekikin takaisin vain ne josta tiedän että käytän ja mahtuvat. Loput laitoin isoihin laatikoihin ja ajattelin antaa olla siinä jonkun aikaa. Jos en jouluun mennessä ole tullut kaivanneeksi, varaan kirpputoripöydän tai pistän kierrätykseen. Kyllähän tuossa sovittelussa meni aikaa, mutta palkinnoksi sain siistin komeron, josta löytyy aina jotain päälle laitettavaa helposti,
Meni kaappiin hyllyille ja tekikin > rekkeihin. sori puhelin typottaa :)
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli myös, loman ensimmäisenä päivänä tyhjensin vaatekomeron sohvalle ja sovitin jokaikisen vaatekappaleen. Meni kaappiin hyllyille ja tekikin takaisin vain ne josta tiedän että käytän ja mahtuvat. Loput laitoin isoihin laatikoihin ja ajattelin antaa olla siinä jonkun aikaa. Jos en jouluun mennessä ole tullut kaivanneeksi, varaan kirpputoripöydän tai pistän kierrätykseen. Kyllähän tuossa sovittelussa meni aikaa, mutta palkinnoksi sain siistin komeron, josta löytyy aina jotain päälle laitettavaa helposti,
Fiksua! Mutta itse kokeilin jo kirpparia ja ei mennyt kaupaksi! Kaupasta saa niin halvalla. Ap
Viime vuonna lajittelin vaatteet kolmeen suunnilleen samansuuruiseen kasaan: ne jotka pidän kaapissa, ne jotka vien kellariin varalle ja ne jotka vien keräykseen. En ole vuoden aikana kaivannut mitään kellariin vietyä vaatetta, joten vein nekin keräykseen kuukausi sitten. Tuntuu paljon helpommalta pukeutua ja valita vaatteet, kun kaapissa on vain sellaisia suosikkivaatteita joista pitää.
Oli vielä pari vuotta sitten. Kerran hermostuin ja vedin kaikki vaatteet kaapeista lattialle. Pyydin kaapit ja järjestin hyllyvälejä uusiksi. Sekin oli asia, jonka olin vuosikausia aikonut hoitaa. Sain lisätilaa siitäkin.
Kävin kaikki vaatteet läpi. Roskiin vaan kaikki remonttipaidat ja muut kammotukset. Kaikki pienet ja kulahtaneet samoin pois.
Loput kävin läpi sillä ajatuksella, että ostaisinko samanlaisen nyt. Sitten tein erilaisia asukokonaisuuksia vähän kapselivaatekaappia mukaellen, mutten ihan niin kurinalaisesti. Käyttämättäjääneet ja väärän väriset heitin tämån jälkeen roskiin.
Vaatekeräyksiin en vie mitään, koska ne päätyvät ongelmajätteeksi kehitysmaihin. Kirpparillakaan ei kannata myydä, ei nykyään kukaan osta vanhoja lumppuja. Roskista sentään tulee kaukolämpöä.
Ei vaatteet ole koskaan ollut ongelma,niitä on riittävästi. Pituus ja painokin ollut ihan sama 20 vuotiaasta saakka. Jos olisin Nainen niin olisin todennäköisesti turvonnut jo muodottomaksi möykyksi. Onneksi meillä miehillä ei ole sitä ongelmaa.
On vaateongelma, muttei sama kuin sinulle. Suurin osa vaatteista alkaa olla noin neljä vuotta vanhoja ja ovat nyt noin vuoden verran näyttäneet kulahtaneilta, vaikka eivät varsinaisesti ole rikki tai puhki kuluneita. Pitäisi kai vähän uusia tuota garderobia, mutta inhoan shoppailua.

Hyvä, etteivät vaatteet ole sinulle ongelma. Sinulla näyttää olevan noita päänsisäisiä ongelmia ihan riittävästi.
Ei ole ongelmaa.
En shoppaile, ostan vain harkiten ja aina hyvää laatua. Maksan mieluummin vaatteesta enemmän kun se on hyvin tehty ja hyvää materiaalia sekä istuu päälläni kauniisti kuin hetken mielijohteesta haalin kaikkea halpakauppojen rättiä jota en koskaan käyttäisi.
Kun on hyvä garderobi, sitä voi täydentää tarpeen mukaan. Ei tule ajanoloon kalliiksi, päin vastoin.
Sama kenkien ja asusteitten kanssa. Ei heräteostoksia jotka jää kaapinpohjalle.
Jos on hyväkuntoinen vaate jota en kuitenkaan enää käytä, vien kierrätykseen.
Vierailija kirjoitti:
On vaateongelma, muttei sama kuin sinulle. Suurin osa vaatteista alkaa olla noin neljä vuotta vanhoja ja ovat nyt noin vuoden verran näyttäneet kulahtaneilta, vaikka eivät varsinaisesti ole rikki tai puhki kuluneita. Pitäisi kai vähän uusia tuota garderobia, mutta inhoan shoppailua.
Olin teinistä yli nelikymppiseksi samassa painossa, sitten tuli 5 kg. Olen yhä hoikka. Ap

Oho, vastasin väärään kommenttiin. Ap
On. Minulla on ihan kirjaimellisesti vaatekasoja ympäri asuntoa odottamassa että laittaisin ne kaappiin/myyntiin/kierrätykseen. Asun pienten vaatevuorien keskellä.
Vierailija kirjoitti:
On. Minulla on ihan kirjaimellisesti vaatekasoja ympäri asuntoa odottamassa että laittaisin ne kaappiin/myyntiin/kierrätykseen. Asun pienten vaatevuorien keskellä.
Minulla on yksi huone tuollainen. Ap
Päinvastoin, pitäisi hankkia vaatteita ja kenkää. Entä jos heität pois vaatteita ja osa kierrätykseen, mikäli on suht uusi.
Itselläni ei ole ongelmaa. Jos en käytä vaatetta, heitän sen pois! En rupea pyörittämään kirpparipöytää tai kyselemään kavereilta. Yksikään vaatekaapin vaate ei ole vuotta pidempään tallessa tai käytössä
Vertaistukea?