Miten jaksaa työkaverin hypetystä?

Jos vain kykenet, niin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tuollainen oman elämäntavan korostaminen kertoo vain hänen keskenkasvuisuudestaan, ei siitä, että sinun tapasi elää olisi huono. Kuittaa hänen höpötyksensä tokaisemalla pelkästään "aha" tai jotain sen suuntaista ja poistu hetkeksi paikalta, jos on mahdollista. Mitä viileämmin pystyt hänen juttuihinsa suhtautumaan, sitä helpompaa sinun on hillitä ärsyyntymistäsi.

Joskus tällaiset "touhottajat" liimaantuvat aluksi johonkin ihmiseen, josta ovat luoneet mielikuvan, että tuossapa on niin samanhenkinen tyyppi ja tuleva bestis. Eivät malta tutustua rauhassa vaan tavallaan hullaantuvat kehittämäänsä mielikuvaan. Kun ajan myötä paljastuu, että uusi tuttavuus on joissain asioissa hyvin erilainen kuin mitä oli kuvitellut, niin osa käsittelee pettymystään juuri noin, että alkaa alleviivata omaa paremmuutta ja vihjailla rivien välissä, että sinä olisit jotenkin huonompi, koska et ole juuri sellainen kuin hän. Tämä työkaveri ei välttämättä tee sitä tietoisesti mutta on vain niin lapsellinen, ettei osaa toimia muulla tavoin. Lapsellisuutensa takia hän ei luultavasti osaisi ottaa suoraa palautetta käytöksestään vastaan, vaan heittäytyisi marttyyriksi ja pahimmillaan maalaisi sinusta pahiksen ja työpaikkakiusaajan.

Sano suoraan ettei kiinnosta ja että hänen puheensa tuntuvat loukkaavalta.

Laita laksatiivia hänen aamukahviinsa.

Entisellä työpaikalla oli tällaisia. Kaikki vetivät kymmenien minuuttien pituisia monologeja vuorotellen. Kuka valitti perheestään, kuka hehkutti uutta parisuhdeonneaan, kuka avautui luomileikkauksestaan. Keskustelussa ei ollut minkäänlaista vastavuoroisuutta, eikä sillä ollut väliä, kiinnostiko pöytäkaveria

Minä otin loparit

Vierailija kirjoitti:

Entisellä työpaikalla oli tällaisia. Kaikki vetivät kymmenien minuuttien pituisia monologeja vuorotellen. Kuka valitti perheestään, kuka hehkutti uutta parisuhdeonneaan, kuka avautui luomileikkauksestaan. Keskustelussa ei ollut minkäänlaista vastavuoroisuutta, eikä sillä ollut väliä, kiinnostiko pöytäkaveria

Minä otin loparit

Meillä on kanssa töissä muutama tämmöinen monologi ihminen. Sitä vaan katsoo ja kuuntelee, että miten tämä ihminen ei tajua itse kuinka rasittava hän on.

Onhan se rankkaa jos pitää välillä oikein keskustella työkavereiden kanssa eikä saa piiloutua kahvihuoneessa puhelimensa taakse. Sosiaalinen kanssakäyminen eli keskustelu (kyllä joskus ihan tyhjänpäiväisestäkin aiheesta) on normaalia mutta teille puhelimen kanssa yhteen kasvaneet, teille se tuottaa ahdistusta. 

Mä käyn töissä, teen työni ja saan siitä jonkin sortin korvauksen. Työtoverit on pakollisia pahoja, joita siedän palkkani tähden. Niitä on kivoja ja rasittavia. Eivät hetkauta sisäistä maailmaani mitenkään. Miksi annat jonkun pinnallisen ihmisen löpinöiden häiritä itseäsi noin pahasti, että mietit sitä vapaallasi myös? Keskity omaan elämääsi. Muut on mitä on ja se pitää vain hyväksyä.

Mulla on pari sukulaista tälläisiä, hyvin kilpailunhaluisia ja pintaloistoa ihailevia. Yritän vain vältellä tai sitten vastaan heidän hehkutuksiinsa jollain korostetun vaatimattomalla ja epäsovinnaisella.

Tädilläni ja minulla on samaan aikaan synttärit ja hän aina hehkuttaa mitä kallista keneltäkin sai ja minä saatan sanoa että mulle paras lahja oli kun uusi lemmikkikani hyppäsi syliin ja vietettiin synttärihetki. Ja sitten vielä vähän kanikuvia tylsistyttämään kerskailijaa.

Minä en vastaa tuommoisten höpinöihin, jos tyyppi kysyy minulta jotain niin vastaan aivan muuta, esim. jotain töihin liittyvää. Kahville en edes mene jos rasittavat tyypit kahvihuoneessa istuvat. Joskus joku esimieskin on arvostellut, kun en yhteisille kahvitauoille mene. Kerroin suoraan ja rauhallisesti, että introverttina minua kuormittaa kun kaikki puhuvat yhteen ääneen, loppupäivän työteho laskee ja kun on paljon tarkkuutta vaativaa ja kiireellisistä tehtävää valitsen kahvit omassa huoneessa. Esimies hiljeni ja punastui, hän kun ei työnteosta piitannut, hoiteli tyttärensä häitä ja isänsa hautajaisia ja kaikkea muuta henkilökohtaista hovinsa ynpäröimänä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entisellä työpaikalla oli tällaisia. Kaikki vetivät kymmenien minuuttien pituisia monologeja vuorotellen. Kuka valitti perheestään, kuka hehkutti uutta parisuhdeonneaan, kuka avautui luomileikkauksestaan. Keskustelussa ei ollut minkäänlaista vastavuoroisuutta, eikä sillä ollut väliä, kiinnostiko pöytäkaveria

Minä otin loparit

 

Meillä on kanssa töissä muutama tämmöinen monologi ihminen. Sitä vaan katsoo ja kuuntelee, että miten tämä ihminen ei tajua itse kuinka rasittava hän on.

 

Itse ajattelin että kysyisin jossain vaiheessa monologia *anteeksi en kuullut - oliko jotain tärkeää* mutta tuskin tajuaisivat vihjettä. Ja pitäisivät moukkana kun keskeytän😁

Kaikki läheisesti tuntemani "kilpavarustelua" harrastavat ihmiset eivät ole iloisia elämänsä kanssa. Hauska kuunnella, kuinka he kertovat kavereilleen sitä sun tätä, kuinka mukavasti elämä sujuu ja saman päivän aikana valittavat minulle, kun kaikki on niin pazkaa.

Elämäntaitoihin kuulu erilaisuuden sietäminen. Ei työelämässä kaikki muutenkaan niin ihanaa pusipusi -onnea ole. Siksi siitä maksetaan palkkaa.

Jotkut ihmiset osaavat antaa itsestään hyvän ensivaikutelman, mutta eivät osaa pitää samaa hyvää vaikutelmaa itsestään yllä pitkään. Sitten se totuus nousee esille ja huomaa olevansa liemessä jonkun torvelon kanssa, josta ei pääse eroon. Tuskin heillä edes on yhtään hyvää, läheistä ihmissuhdetta juuri tuon vuoksi. He "myyvät" itseään kaikille uusille tuttavuuksille työssä ja vapaalla. Liimautuvat sitten kiinni ja saavat energiansa siitä, että on joku josta imeä energiaa omaan epävarmuuteensa. Siksihän se työkaverisi vertailee koko ajan itseään sinuun ja hypettää, koska muuten ei osaisi uskoa itseensä yhtään.

Tuollaisten kanssa ei voi oikein mitään. Joko syntyy kauhea riita, jossa sinä olet syypää ja hankala, tai sitten vain opettelet olemaan kuuntelematta. Jos haluat kiusata häntä aseta hänelle tavoitteita puntilla tai mitä sitten tekeekin. Eli kerrot sinulle tosi rakkaista, hyvistä kavereistasi, jotka osaavat vielä enemmän ja paremmin kuin hän.  Kun hän kehuu jotakin heität vaan perään, että sun lapsuudenaikainen HYVÄ YSTÄVÄ myös harrastaa samaa ja sai   tosi mielettömät tulokset viimeksi. Siis ihan mitä vain keksit. On hauska seurata, miten toinen hermostuu ja koettaa lallattaa jotakin vielä parempaa tilalle. Muista kuitenkin, että saat hänestä joka tapauksessa hankaluuksia, joten ujuta ne paremmuudet silloin tällöin viattomasti juttujen sekaan. 

Koeta jaksaa! Mulla oli samanlainen kaveri ja kun sanoin suoraan hypetyksestä se tuttavuus katkesi siihen. Nyt hän kiertää kertomassa, millainen ikävä ihminen olenkaan.

Sinulla on vaan huono itsetunto niinkuin 90% suomalaisista on.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se rankkaa jos pitää välillä oikein keskustella työkavereiden kanssa eikä saa piiloutua kahvihuoneessa puhelimensa taakse. Sosiaalinen kanssakäyminen eli keskustelu (kyllä joskus ihan tyhjänpäiväisestäkin aiheesta) on normaalia mutta teille puhelimen kanssa yhteen kasvaneet, teille se tuottaa ahdistusta. 

Tämä. Meidän duunipaikassa ainoastaan kolme yli 50 vuotiasta juttelee kahvihuoneessa milloin mistäkin ja nuoret katsoo vaan puhelinta.