Lue keskustelun säännöt.
Kohta alkaa olla vuosi itsemurhayrityksestä
07.02.2011 |
Tuntuu, ettei siitä ole niin pitkä aika. Se tuntuu paljon todellisemmalta hetkeltä kuin viime viikon tapahtumat.
On vähän ristiriitaiset tunnelmat, en oikein tiedä miten suhtautua ja miten tuntea.
Kommentit (9)
että "vuosipäivänä" nousee erilaisia ajatuksia ja tunteita pintaan. samaa tapahtuu esim. läheisen kuoleman jälkeen, vuosipäivän aikaan voi nousta hyvinkin voimakkaita tuntemuksia. puhu jonkun kanssa jos voit,se helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, se tunteiden herääminen, ristiriitaiset tuntemukset ovat varmasti psykologisesti tarkasteltuna ihan normaali reaktio. Teille nyt tästä puhun, kun muuta keinoa ei ole purkaa ajatuksia. Miehen kanssa ei puhuminen oikein onnistu. Se vaikuttaa häneen musertavalla hiljaisuudella.
Olen pahoillani kakkosen rankoista kokemuksista. Hienoa, että veljesti voi paremmin!
Mietin tuota puhumastasi tietynlaisesta elämänahaluttomuudesta. En tiedä onko se ongelma. Sitä on vain hengissä. Ei sen enempää. Kuolemanpelko on kadonnut. Tietää sen takaoven olevan ikuisesti auki.
kun on kerran siitä ovesta kulkenut, se ei kokonaan sulkeudu koskaan. Aina tietää voivan sitä raottaa uudestaan. Nykyään koen välillä vihaa veljeeni, joka reagoi hankaluuksiin äärimmäisesti. Hän asuu vanhempieni kanssa ja heille on vaikeaa kestää ainainen pelko pojastaan. Suututtaa nähdä hieno mies, jolla mahdollisuus vaikka Mihin, heittämässä kaiken hukkaan ja kiusaamassa iäkkäitä vanhempiaan huolella. T. 2
kun on kerran siitä ovesta kulkenut, se ei kokonaan sulkeudu koskaan. Aina tietää voivan sitä raottaa uudestaan. Nykyään koen välillä vihaa veljeeni, joka reagoi hankaluuksiin äärimmäisesti. Hän asuu vanhempieni kanssa ja heille on vaikeaa kestää ainainen pelko pojastaan. Suututtaa nähdä hieno mies, jolla mahdollisuus vaikka Mihin, heittämässä kaiken hukkaan ja kiusaamassa iäkkäitä vanhempiaan huolella. T. 2
ymmärrän kyllä vihantunteesi, ne ovat varmasti normaaleita reaktioita tuohon vaikeaan ja mahdottomalta tuntuvaan tilanteeseen. Saan kuvan, ettei veljesi ole kuivilla, vaan mielenterveydellisesti hyvin hauras?
Ymmärrän entistä paremmin miksi aviomieskin on minuun niin turhautunut. En minä halua hänen kärsivän, mutta kärsii minun mielenterveyden heilahteluista.
et onnistunut!
voi kunpa voisikin lähettää elämän iloa sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka yritti itsemurhaa n.10 vuotta sitten, selvisi, sairastui vakavasti ja viimeiselle sairaalareissulle lähtiessä toivoi vielä 5ttä vuotta lisää. Ei saanut enää.
joka yritti itsemurhaa n.10 vuotta sitten, selvisi, sairastui vakavasti ja viimeiselle sairaalareissulle lähtiessä toivoi vielä 5ttä vuotta lisää. Ei saanut enää.
Olen aidosti pahoillani menetyksestänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa onko hän heikkona vielä vai jotenkin syntymäerilainen. Olen joskus miettinyt onko hänellä joku diagnosoimaton aspergerin tapainen häiriö, joka estää häntä tunnistamasta toisten tunteita. Hän on viisas, lukenut ja kiltti, mutta empaattinen lähinnä jos se hänenelle sopii. Rakastan veljeäni todella, mutta en tiedä pitäisikö hänen saada asua vanhempieni kanssa.
Muutenkin ymmärrykselle ja päähäntaputtelulle tulee raja vastaan. Jos vuosikausia täytyy aina kuunnella ja ymmärtää ja puhua ympäri itsetuhosta, ei lopulta enää jaksa. Sitä alkaa ajatella, että en minä pysty sinua hengissä pitämään, sinun täytyy tehdä se itse. Siltä minusta ja kai vanhemmistanikin on alkanut tuntua. Ei veli enää yritä itsemurhaa, mutta kyllä on muuten itselleen huono, juo paljon esimerkiksi. Äiti ei jaksa enää soitella poikaansa kotiin yönselästä.
OTa sinä ap itse se ote. Sitä ei voi kukaan sinun puolestasi tehdä, kukaan ei voi elämääsi elää eikä iloa sinuun istuttaa. Sinua rakastetaan ja voin vannoa että kaikki tuo haluttaisiin puolestasi tehdä, mutta se ei vain onnistu.
Tiedän, ettei se ole niin yksinkertaista, mutta lopulta masennus on myös itsekäs tila, jossa pitää katsoa peiliin ja ravistautua siitä irti.
2
Oli ollut tosi rankka vuosi koko perheelle. Joka kerta puhelimen soidessa mietti joko se nyt on onnistunut. Kerran veli oli kadoksissa ja soitti minulle. Oli jossain kummassa tilassa - myös humalassa- eikä pystynyt puhumaan, huohotti vain. Oli kamala tunne, kun mietin onko se hirressä ja soittaa sieltä toivoen minun jotenkin keksivän missä on ja pelastavan. Eihän se niin sitten ollut, eikä siitä mennyt kauaa kun poliisit veljen paikansivat.
Tuo vuosi on rankka muisto minulle, mutta varmasti rankempi veljelle. Vieläkään viisi vuotta sen jälkeen ei veli ole ihan entisensä, mutta nykyään käy töissä ja elää aika normaalia elämää. Ei painele enää hankeen makaamaan odottamaan kuolonkankeutta, mutta jotenkin häneltä vielä puuttuu se perimmäinen elämänilo.
Mutta niinhän sanotaan, että masennuksesta toipuminen kestää yhtä kauan kuin siihen vajoaminen. Koita sinäkin ap siis jaksaa, läheisesikin toivovat sitä vaikket sitä itse uskoisi.