Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko Jalotiina
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
47-vuotias, ei ikinä uskois, onpa lapsellinen lapseton.
Ei niin uskoisi 47-vuotiaaksi, paljon nuorekkaampi ja energisempi kuin moni ikäisensä. Lapsenmielisyys on aina parempi vaihtoehto kuin olla kikkeli otsassa vain koska aikuisen muka kuuluukin olla.
Ja lapsettomuus on jokaisen oma asia.
No naamasta näkee että lähempänä 50 kuin 40 vuotta. Mutta ei se ihmisestä huonompaa tee. Niin minäkin näytän niin vanhalta että joku japanilainen vanha pariskunta nyökkäsi kun tulivat vastaan ja kyllä pari nunnaakin tervehti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika turha julkkis, mistä se on edes tunnettu muusta kuin itkemisestä naistenlehdissä?
Sen nimi on muuten melkein kuin Jaloviina.
Vierailija kirjoitti:
Sen nimi on muuten melkein kuin Jaloviina.
Mahtavaa, Sherlock.
Ei vois vähempää kiinnostaa koko yhtye !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
47-vuotias, ei ikinä uskois, onpa lapsellinen lapseton.
Ei niin uskoisi 47-vuotiaaksi, paljon nuorekkaampi ja energisempi kuin moni ikäisensä. Lapsenmielisyys on aina parempi vaihtoehto kuin olla kikkeli otsassa vain koska aikuisen muka kuuluukin olla.
Ja lapsettomuus on jokaisen oma asia.No naamasta näkee että lähempänä 50 kuin 40 vuotta. Mutta ei se ihmisestä huonompaa tee. Niin minäkin näytän niin vanhalta että joku japanilainen vanha pariskunta nyökkäsi kun tulivat vastaan ja kyllä pari nunnaakin tervehti.
Mitä sitten? Totta kai keski-ikäinen näyttää keski-ikäiseltä, miksi sitä erikseen pitää painottaa? Sitä paitsi Tiina todistaa että ikä on vain numero, enemmän sillä tädillä on virtaa kuin useimmilla kännyköihinsä liimautuneilla nuorilla.
Kari 42v oli tottunut kullinkäsittelijä jo teinivuosiltaan. Iivo oli näissä asioissa noviisi ja kokematon
Yhteinen mökkireissu oli Karille kuin pala taivasta. Kokematon nuori poika ja tiukka peräreikä odotti ottajaansa kuin kermapurkki malttamatonta kissaa. Kari nuoli huuliansa ja sipaisi tummelia terskan kärkeen kuten tuhannet kerran aikaisemminkin.
Iivo ynähti Karin kielen kohdatessa koskematon neitsyt reikää...
Kari 42v oli tottunut kullinkäsittelijä jo teinivuosiltaan. Iivo oli näissä asioissa noviisi ja kokematon
Yhteinen mökkireissu oli Karille kuin pala taivasta. Kokematon nuori poika ja tiukka peräreikä odotti ottajaansa kuin kermapurkki malttamatonta kissaa. Kari nuoli huuliansa ja sipaisi tummelia terskan kärkeen kuten tuhannet kerran aikaisemminkin.
Iivo ynähti Karin kielen kohdatessa koskematon neitsyt reikää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ranskalainen t einipoika J oel imi k yrpääni kunnes laukesin
Öhhöhööh
Öhöhöhööööö
Öhö
'
.
Öhssös
Öö
Öhöh
Hö
Hä
.
Hööh
.
.
Öhöm
Höpö
Pöpö
.
.
Höö
.
.
.
Öööhhh
.
H
Ö
Ö
.
.
T e inilutka J oel imee viimeisetkin s p ermatipat ja p a skaista m unaa.
HöH
Tukirotan uusi elämä
Olipa kerran tukirotta, eli Kalle, joka asui pienessä yksiössään betonilähiössä. Kalle sai lempinimensä naapureilta, sillä hän eleli Kelan tuilla ja tuli harvoin nähdyksi tekemässä varsinaista palkkatyötä. Useimmiten hänet tavattiin kerrostalon kellarikerroksesta, jossa hän vietti aikaa muiden "tukirotiksi" kutsuttujen kanssa. Kalle oli kuitenkin kyllästynyt siihen, että häntä pidettiin vain "tukirottana". Hän halusi kokeilla, miltä tuntuisi tehdä jotain ihan oikeasti ja ehkä päästä elämässä eteenpäin.
Eräänä aamuna Kalle päätti ryhdistäytyä. Hän katseli asuntoaan, jonka nurkkiin oli kertynyt aikamoista sekamelskaa, ja huokaisi. "Tämä ei tästä parane, jos en tee asialle jotain," hän mutisi itsekseen. "Minä menen töihin! Kokeilen ainakin."
Kalle ei ollut käynyt töissä pitkään aikaan, joten hän alkoi etsiä sopivaa työpaikkaa verkosta ja kaupungin ilmoitustauluilta. Hän huomasi kuitenkin pian, että työnhaussa oli ehtinyt tapahtua paljon muutoksia. Avoimissa työpaikoissa vaadittiin kaikenlaista osaamista, mitä Kallella ei ollut, tai sitten työpaikat sijaitsivat niin kaukana, että niihin kulkeminen olisi ollut hankalaa.
Mutta Kalle ei lannistunut. Eräänä päivänä hän huomasi paikallisessa kahvilassa ilmoituksen: *"Apulainen haussa ei kokemusta vaadita!"* "No tämähän kuulostaa juuri sopivalta," Kalle mietti. Hän otti yhteyttä kahvilan omistajaan, rouva Helmiin, ja sai työhaastattelun heti seuraavalle päivälle.
Seuraavana aamuna Kalle asteli kahvilaan hieman hermostuneena, mutta Helmi oli ystävällinen ja ymmärsi Kallen tilanteen. "Kuule Kalle, täällä ei tarvita kummoisia papereita eikä tutkintoja. Jos olet valmis tarttumaan hommiin ja auttamaan meitä kiireessä, niin tervetuloa kokeilemaan!" hän sanoi hymyillen.
Kalle aloitti seuraavana päivänä. Hän oppi nopeasti täyttämään vitriiniä, keittämään kahvia ja siivoamaan pöytiä. Vaikka työ oli raskasta ja välillä stressaavaa, Kalle tunsi itsensä tarpeelliseksi. Palkkapäivänä hän hämmästyi, kun tilille tuli enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin. Hän otti jopa kuvan pankkitilin saldosta muistoksi ensimmäinen kerta, kun hän oli saanut palkkaa.
Kalle huomasi, että hänen elämänsä muuttui pikkuhiljaa paremmaksi. Hän alkoi herätä aikaisin, piti asuntonsa siistinä ja huomasi jopa nauttivansa kahvilan kiireisestä ilmapiiristä. Naapurustossa monet yllättyivät, kun näkivät "tukirotan" lähtevän joka aamu töihin. Kallelle itselleen tämä oli suuri muutos, ja hän huomasi olevansa ylpeä siitä, että oli tehnyt jotain itselleen tärkeää.
Vähitellen Kalle alkoi säästää rahaa ja haaveilla isommista asioista ehkä hän voisi joskus muuttaa parempaan asuntoon tai opiskella lisää. Vaikka työ oli usein rankkaa, Kalle oli lopulta kiitollinen itselleen siitä, että oli päättänyt antaa mahdollisuuden uudelle alulle. Naapurustossa hän oli yhä "tukirotta", mutta nyt siinä nimityksessä oli enemmän myötätuntoa ja arvostusta Kalle oli näyttänyt, että hänestäkin oli vaikka mihin.
Ja niin Kalle eli eteenpäin, ei enää vain Kelan tuilla, vaan omalla työllään, ja joka päivä hän löysi yhä enemmän iloa uudesta arjestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ranskalainen t einipoika J oel imi k yrpääni kunnes laukesin
Öhhöhööh
Öhöhöhööööö
Öhö
'
.
Öhssös
Öö
Öhöh
Hö
Hä
.
Hööh
.
.
Öhöm
Höpö
Pöpö
.
.
Höö
.
.
.
Öööhhh
.
H
Ö
Ö
.
.
T e inilutka J oel imee viimeisetkin s p ermatipat ja p a skaista m unaa.
HöH
Ööööööööööööhhh
Vierailija kirjoitti:
Tukirotan uusi elämä
Olipa kerran tukirotta, eli Kalle, joka asui pienessä yksiössään betonilähiössä. Kalle sai lempinimensä naapureilta, sillä hän eleli Kelan tuilla ja tuli harvoin nähdyksi tekemässä varsinaista palkkatyötä. Useimmiten hänet tavattiin kerrostalon kellarikerroksesta, jossa hän vietti aikaa muiden "tukirotiksi" kutsuttujen kanssa. Kalle oli kuitenkin kyllästynyt siihen, että häntä pidettiin vain "tukirottana". Hän halusi kokeilla, miltä tuntuisi tehdä jotain ihan oikeasti ja ehkä päästä elämässä eteenpäin.
Eräänä aamuna Kalle päätti ryhdistäytyä. Hän katseli asuntoaan, jonka nurkkiin oli kertynyt aikamoista sekamelskaa, ja huokaisi. "Tämä ei tästä parane, jos en tee asialle jotain," hän mutisi itsekseen. "Minä menen töihin! Kokeilen ainakin."
Kalle ei ollut käynyt töissä pitkään aikaan, joten hän alkoi etsiä sopivaa työpaikkaa verkosta ja kaupungin ilmoitustauluilta. Hän huomasi kuitenkin pian, että työnhaussa oli ehtinyt tapahtua paljon muutoksia. Avoimissa työpaikoissa vaadittiin kaikenlaista osaamista, mitä Kallella ei ollut, tai sitten työpaikat sijaitsivat niin kaukana, että niihin kulkeminen olisi ollut hankalaa.
Mutta Kalle ei lannistunut. Eräänä päivänä hän huomasi paikallisessa kahvilassa ilmoituksen: *"Apulainen haussa ei kokemusta vaadita!"* "No tämähän kuulostaa juuri sopivalta," Kalle mietti. Hän otti yhteyttä kahvilan omistajaan, rouva Helmiin, ja sai työhaastattelun heti seuraavalle päivälle.
Seuraavana aamuna Kalle asteli kahvilaan hieman hermostuneena, mutta Helmi oli ystävällinen ja ymmärsi Kallen tilanteen. "Kuule Kalle, täällä ei tarvita kummoisia papereita eikä tutkintoja. Jos olet valmis tarttumaan hommiin ja auttamaan meitä kiireessä, niin tervetuloa kokeilemaan!" hän sanoi hymyillen.
Kalle aloitti seuraavana päivänä. Hän oppi nopeasti täyttämään vitriiniä, keittämään kahvia ja siivoamaan pöytiä. Vaikka työ oli raskasta ja välillä stressaavaa, Kalle tunsi itsensä tarpeelliseksi. Palkkapäivänä hän hämmästyi, kun tilille tuli enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin. Hän otti jopa kuvan pankkitilin saldosta muistoksi ensimmäinen kerta, kun hän oli saanut palkkaa.
Kalle huomasi, että hänen elämänsä muuttui pikkuhiljaa paremmaksi. Hän alkoi herätä aikaisin, piti asuntonsa siistinä ja huomasi jopa nauttivansa kahvilan kiireisestä ilmapiiristä. Naapurustossa monet yllättyivät, kun näkivät "tukirotan" lähtevän joka aamu töihin. Kallelle itselleen tämä oli suuri muutos, ja hän huomasi olevansa ylpeä siitä, että oli tehnyt jotain itselleen tärkeää.
Vähitellen Kalle alkoi säästää rahaa ja haaveilla isommista asioista ehkä hän voisi joskus muuttaa parempaan asuntoon tai opiskella lisää. Vaikka työ oli usein rankkaa, Kalle oli lopulta kiitollinen itselleen siitä, että oli päättänyt antaa mahdollisuuden uudelle alulle. Naapurustossa hän oli yhä "tukirotta", mutta nyt siinä nimityksessä oli enemmän myötätuntoa ja arvostusta Kalle oli näyttänyt, että hänestäkin oli vaikka mihin.
Ja niin Kalle eli eteenpäin, ei enää vain Kelan tuilla, vaan omalla työllään, ja joka päivä hän löysi yhä enemmän iloa uudesta arjestaan.
Tarinasi on pelkkää työttömän kiusaamiseen tähtäävää sairasta paskaa ja lisäksi aiheen vierestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tukirotan uusi elämä
Olipa kerran tukirotta, eli Kalle, joka asui pienessä yksiössään betonilähiössä. Kalle sai lempinimensä naapureilta, sillä hän eleli Kelan tuilla ja tuli harvoin nähdyksi tekemässä varsinaista palkkatyötä. Useimmiten hänet tavattiin kerrostalon kellarikerroksesta, jossa hän vietti aikaa muiden "tukirotiksi" kutsuttujen kanssa. Kalle oli kuitenkin kyllästynyt siihen, että häntä pidettiin vain "tukirottana". Hän halusi kokeilla, miltä tuntuisi tehdä jotain ihan oikeasti ja ehkä päästä elämässä eteenpäin.
Eräänä aamuna Kalle päätti ryhdistäytyä. Hän katseli asuntoaan, jonka nurkkiin oli kertynyt aikamoista sekamelskaa, ja huokaisi. "Tämä ei tästä parane, jos en tee asialle jotain," hän mutisi itsekseen. "Minä menen töihin! Kokeilen ainakin."
Kalle ei ollut käynyt töissä pitkään aikaan, joten hän alkoi etsiä sopivaa työpaikkaa verkosta ja kaupungin ilmoitustauluilta. Hän huomasi kuitenkin pian, että työnhaussa oli ehtinyt tapahtua paljon muutoksia. Avoimissa työpaikoissa vaadittiin kaikenlaista osaamista, mitä Kallella ei ollut, tai sitten työpaikat sijaitsivat niin kaukana, että niihin kulkeminen olisi ollut hankalaa.
Mutta Kalle ei lannistunut. Eräänä päivänä hän huomasi paikallisessa kahvilassa ilmoituksen: *"Apulainen haussa ei kokemusta vaadita!"* "No tämähän kuulostaa juuri sopivalta," Kalle mietti. Hän otti yhteyttä kahvilan omistajaan, rouva Helmiin, ja sai työhaastattelun heti seuraavalle päivälle.
Seuraavana aamuna Kalle asteli kahvilaan hieman hermostuneena, mutta Helmi oli ystävällinen ja ymmärsi Kallen tilanteen. "Kuule Kalle, täällä ei tarvita kummoisia papereita eikä tutkintoja. Jos olet valmis tarttumaan hommiin ja auttamaan meitä kiireessä, niin tervetuloa kokeilemaan!" hän sanoi hymyillen.
Kalle aloitti seuraavana päivänä. Hän oppi nopeasti täyttämään vitriiniä, keittämään kahvia ja siivoamaan pöytiä. Vaikka työ oli raskasta ja välillä stressaavaa, Kalle tunsi itsensä tarpeelliseksi. Palkkapäivänä hän hämmästyi, kun tilille tuli enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin. Hän otti jopa kuvan pankkitilin saldosta muistoksi ensimmäinen kerta, kun hän oli saanut palkkaa.
Kalle huomasi, että hänen elämänsä muuttui pikkuhiljaa paremmaksi. Hän alkoi herätä aikaisin, piti asuntonsa siistinä ja huomasi jopa nauttivansa kahvilan kiireisestä ilmapiiristä. Naapurustossa monet yllättyivät, kun näkivät "tukirotan" lähtevän joka aamu töihin. Kallelle itselleen tämä oli suuri muutos, ja hän huomasi olevansa ylpeä siitä, että oli tehnyt jotain itselleen tärkeää.
Vähitellen Kalle alkoi säästää rahaa ja haaveilla isommista asioista ehkä hän voisi joskus muuttaa parempaan asuntoon tai opiskella lisää. Vaikka työ oli usein rankkaa, Kalle oli lopulta kiitollinen itselleen siitä, että oli päättänyt antaa mahdollisuuden uudelle alulle. Naapurustossa hän oli yhä "tukirotta", mutta nyt siinä nimityksessä oli enemmän myötätuntoa ja arvostusta Kalle oli näyttänyt, että hänestäkin oli vaikka mihin.
Ja niin Kalle eli eteenpäin, ei enää vain Kelan tuilla, vaan omalla työllään, ja joka päivä hän löysi yhä enemmän iloa uudesta arjestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika turha julkkis, mistä se on edes tunnettu muusta kuin itkemisestä naistenlehdissä?
Tunnettu Portion Boysista. Jos et ole ko. bändistä koskaan kuullut edes mainintaa niin aika eristyksissä elät.
Mitä se tekee siinä bändissä, muuta kuin pomppii lavalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ranskalainen t einipoika J oel imi k yrpääni kunnes laukesin
Öhhöhööh
Öhöhöhööööö
Öhö
'
.
Öhssös
Öö
Öhöh
Hö
Hä
.
Hööh
.
.
Öhöm
Höpö
Pöpö
.
.
Höö
.
.
.
Öööhhh
.
H
Ö
.
.
.
T e inilutka J oel imee viimeisetkin s p ermatipat ja p a skaista m unaa.
HöH
Vierailija kirjoitti:
Tukirotan uusi elämä
Olipa kerran tukirotta, eli Kalle, joka asui pienessä yksiössään betonilähiössä. Kalle sai lempinimensä naapureilta, sillä hän eleli Kelan tuilla ja tuli harvoin nähdyksi tekemässä varsinaista palkkatyötä. Useimmiten hänet tavattiin kerrostalon kellarikerroksesta, jossa hän vietti aikaa muiden "tukirotiksi" kutsuttujen kanssa. Kalle oli kuitenkin kyllästynyt siihen, että häntä pidettiin vain "tukirottana". Hän halusi kokeilla, miltä tuntuisi tehdä jotain ihan oikeasti ja ehkä päästä elämässä eteenpäin.Eräänä aamuna Kalle päätti ryhdistäytyä. Hän katseli asuntoaan, jonka nurkkiin oli kertynyt aikamoista sekamelskaa, ja huokaisi. "Tämä ei tästä parane, jos en tee asialle jotain," hän mutisi itsekseen. "Minä menen töihin! Kokeilen ainakin."
Kalle ei ollut käynyt töissä pitkään aikaan, joten hän alkoi etsiä sopivaa työpaikkaa verkosta ja kaupungin ilmoitustauluilta. Hän huomasi kuitenkin pian, että työnhaussa oli ehtinyt tapahtua paljon muutoksia. Avoimissa työpaikoissa vaadittiin kaikenlaista osaamista, mitä Kallella ei ollut, tai sitten työpaikat sijaitsivat niin kaukana, että niihin kulkeminen olisi ollut hankalaa.
Mutta Kalle ei lannistunut. Eräänä päivänä hän huomasi paikallisessa kahvilassa ilmoituksen: *"Apulainen haussa ei kokemusta vaadita!"* "No tämähän kuulostaa juuri sopivalta," Kalle mietti. Hän otti yhteyttä kahvilan omistajaan, rouva Helmiin, ja sai työhaastattelun heti seuraavalle päivälle.
Seuraavana aamuna Kalle asteli kahvilaan hieman hermostuneena, mutta Helmi oli ystävällinen ja ymmärsi Kallen tilanteen. "Kuule Kalle, täällä ei tarvita kummoisia papereita eikä tutkintoja. Jos olet valmis tarttumaan hommiin ja auttamaan meitä kiireessä, niin tervetuloa kokeilemaan!" hän sanoi hymyillen.
Kalle aloitti seuraavana päivänä. Hän oppi nopeasti täyttämään vitriiniä, keittämään kahvia ja siivoamaan pöytiä. Vaikka työ oli raskasta ja välillä stressaavaa, Kalle tunsi itsensä tarpeelliseksi. Palkkapäivänä hän hämmästyi, kun tilille tuli enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin. Hän otti jopa kuvan pankkitilin saldosta muistoksi ensimmäinen kerta, kun hän oli saanut palkkaa.
Kalle huomasi, että hänen elämänsä muuttui pikkuhiljaa paremmaksi. Hän alkoi herätä aikaisin, piti asuntonsa siistinä ja huomasi jopa nauttivansa kahvilan kiireisestä ilmapiiristä. Naapurustossa monet yllättyivät, kun näkivät "tukirotan" lähtevän joka aamu töihin. Kallelle itselleen tämä oli suuri muutos, ja hän huomasi olevansa ylpeä siitä, että oli tehnyt jotain itselleen tärkeää.
Vähitellen Kalle alkoi säästää rahaa ja haaveilla isommista asioista ehkä hän voisi joskus muuttaa parempaan asuntoon tai opiskella lisää. Vaikka työ oli usein rankkaa, Kalle oli lopulta kiitollinen itselleen siitä, että oli päättänyt antaa mahdollisuuden uudelle alulle. Naapurustossa hän oli yhä "tukirotta", mutta nyt siinä nimityksessä oli enemmän myötätuntoa ja arvostusta Kalle oli näyttänyt, että hänestäkin oli vaikka mihin.
Ja niin Kalle eli eteenpäin, ei enää vain Kelan tuilla, vaan omalla työllään, ja joka päivä hän löysi yhä enemmän iloa uudesta arjestaan.
tapa itsesi
Vierailija kirjoitti:
Kari 42v oli tottunut kullinkäsittelijä jo teinivuosiltaan. Iivo oli näissä asioissa noviisi ja kokematon
Yhteinen mökkireissu oli Karille kuin pala taivasta. Kokematon nuori poika ja tiukka peräreikä odotti ottajaansa kuin kermapurkki malttamatonta kissaa. Kari nuoli huuliansa ja sipaisi tummelia terskan kärkeen kuten tuhannet kerran aikaisemminkin.
Iivo ynähti Karin kielen kohdatessa koskematon neitsyt reikää...
Kari 42v oli tottunut kullinkäsittelijä jo teinivuosiltaan. Iivo oli näissä asioissa noviisi ja kokematon
Yhteinen mökkireissu oli Karille kuin pala taivasta. Kokematon nuori poika ja tiukka peräreikä odotti ottajaansa kuin kermapurkki malttamatonta kissaa. Kari nuoli huuliansa ja sipaisi tummelia terskan kärkeen kuten tuhannet kerran aikaisemminkin.
Iivo ynähti Karin kielen kohdatessa koskematon neitsyt reikää...
Ihanaa.
Vierailija kirjoitti:
Ranskalainen t einipoika J oel imi k yrpääni kunnes laukesin
Öhhöhööh
Öhöhöhööööö
Öhö
'
.
Öhssös
Öö
Öhöh
Hö
Hä
.
Hööh
.
.
Öhöm
Höpö
Pöpö
.
.
Höö
.
.
.
Öööhhh
.
H
Ö
Ö
.
.
T e inilutka J oel imee viimeisetkin s p ermatipat ja p a skaista m unaa.
HöH
Nyt nussituttas.
...
Vierailija kirjoitti:
Hihhhih, jaloviina, hihhhih.
Löytyy sieltä myös mm. El Meissel ja Kenraali Vahva.
Eikö hihitytä?
Järkyttävä herääminen tänään. Olin eilen viihteellä ja muisti mennyt kokonaan.
Olin ilmeisesti pokannut naisen baarista ja heräsimme sängystäni lusikassa nukkuen pari tuntia sitten
Kun heräsin niin tunsin kuinka peppuani vasten tuntui iso sykkivä jäykistynyt tahmea penis. Olin kauhuissani ja purin kieleeni herätäkseni painajaisesta. En herännyt, vaan olin kauhukseni hereillä. Samassa tunsin polttavan kivun peräsuolessani ja sieltä tuntui valuvan jotain. En kuitenkaan pystynyt kokeilemaan kädellä mitä se oli kun nainen oli niin tiiviisti minussa kiinni.
Mietin, että mitä helkkaria on tapahtunut, minut on varmaan tyrmätty silmätipoilla ja olemme tulleet asunnolleni jatkoille.
Nainen heräsi hetkenpäästä unestaan ja alkoi heti hyväilemään penistäni ja ehdotti uusintakierrosta. Hän suuteli hellästi niskaani ja näykki hampaillaan korvaani. Tunsin pienen parransängen hiertävän ihoani. Penikseni jäykistyi tahattomasti ja nainen nappasi sen nopeasti käteensä. En saanut järkytykseltäni sanaa suustani ja vain ynisin jotain sekavaa. Seuraavaksi tunsin kuinka naisen penis upposi peräsuoleeni ja se isokokoinen nainen huohottaa ja pumppaa takanani kuin kiimainen hirvi. Itken hiljaa itsekseni ja pelkään, että en pysty ulostamaan enää ikinä.
Alue: Aihe vapaa
On! Ihanan positiivinen hassuttelija, kuten miehensäkin El Meissel! Rakastan Jalotiinaa!