Minua itketti, kun näin, miten Hakaniemen vanha silta purettiin

En asu enää Helsingissä, enkä aio enää koskaan edes mennä käymään.

Muistan tuon pirullisen sillan, jonka yli kävelin lukemattomia kertoja: puskien tuulta ja pyryä vastaan -aina tuuli ja aina oli vastatuuli- ja irvistäen pakokaasuille, joita autot ja bussit löyhäyttivät mennessään.

Siltasaaren puolella oli Elannon tavaratalo. Ostin harmaan, villakankaisen talvitakin, joka maksoi 1000 markkaa. Mutta kyllä takkia pidinkin 10 talvea.

Siltavuorenrannassa oli opintojen alkuaikojen luentosaleja. Siellä pidettiin myös koe-eläimiä, mm. apinoita.

En sitten yhtään kaipaa noita aikoja. Mutta miksi minua itkettää Hakaniemen sillan kohtalo? Näenkö siinä itseni?