Lue keskustelun säännöt.
Saamattomuus, vähäenergisyys, työhön kuluu kaikki voimat. Onko muita?
23.06.2024 |
Alkuun kerron etten ole masentunut. Tätä on jatkunut lähes koko aikuisikäni. Nyt olen +40v. Minulla on puoliso.
vuosien aikana olen tehnyt pakolliset kotityöt, väkisin. Lasten aikuistuessa olen karsinut työtä, asun kerrostalossa, ei lemmikkejä, ruuanlaittoa ei juuri enää ole, robotti-imuri, jne. Puoliso osallistuu normaalisti kotitöihin.
töissä olen ahkera. Kaikki energia kuluu sinne, jota minulla tuntuu olevan paljon vähemmän kuin muilla. En ole juuri koskaan pois työstä.
lomilla jaksan hieman enemmän, ei tarvitse säästää energiaani töihin. En varsinaisesti nauti silloinkaan tekemisestä, matkustelusta, ym. Olen kuitenkin normaalimpi. En oikein saa mielihyvää mistään, syömisestä eniten.
olen töissä sosiaalinen, pidettykin. Kutsutaan mukaan vapaa-ajan juttuihin. Kaikki osallistuminen vain tyhjentää minimaaliset energiavarastoni. Myös läheisten, jopa omien lasten, juhlat. Tavallaan viihdyn, mutta olen sen jälkeen ihan loppu useamman päivän.
Haluaisin ulkoilla, mutta sekin onnistuu vain pakottamalla. Tuntuu, että suoritin koko nuoruuteni, herkästi edelleen alan suorittaa, ihan kaikessa. Nytkin olen ollut hiuksia pesemättä viisi päivää, en vain jaksa. Luovuin hoitoaineen käytöstä, koska se on nopeammin tehtynä.
Mitä ihmettä tämä on? Ilmeisesti ei pääty koskaan, on vain alistuttava. Kohtalotovereita kyselen?
Kommentit (27)
Kuulostaa pitkälti minulta, olen tullut siihen tulokseen, että olotilani johtuu liiasta päähän potkimisesta lapsena ja nuorena. Ei jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös päätynyt siihen, että nuoruudesta alkanut suorittaminen, iso vastuu on opettanut aivoni menemään herkästi hälytystilaan. Olen tavallaan ylivirittynyt aisteistani. Poikkeava ääni, vesiläntti lattialla, tms alan pohtia pahimman kautta mistä johtuu. Saan tämän tauolle elämällä riskittömästi. Hiljainen tila auttaa myös tähän.
fyysistä syytä ei ole. Masennuslääkkeitä on kokeiltu, ei vaikutusta. En tunne masennusta. Rauta-arvot oli heikot, korjaantuessa en huomannut mitään eroa energisyydessä.
ap
Tunnen samaa. Nuorena olin todella energinen, ja sain aikaa asioita. Olin ihan hyvä tason urheilija, sain elantoni siitä useamman vuoden ajan. Sitten nelikymppisenä kaikki vaan romahti, toinen urani meni karille, kaikki oli vain suorittamista. On vieläkin. Voimat loppu.
Samaistun. Töiden jälkeen jaksan tehdä vain ihan pakolliset, ei puhettakaan että jaksaisin harrastaa tai kyläillä. Itse olen ajatellut voisiko tämä matala energia olla vain geneettistä? Äidin puolen suvussa samanlaisia, flegmaattisia ja helposti väsyviä ihmisiä
Minä olen myös ollut uupunut jo teinistä asti. Huomasin jo silloin että voimat loppuu nopeammin kuin muilla.
Perheen olen perustanut ja opiskellutkin, työelämässä ei kunnon uraa ole tullut, pätkätöitä ympäriinsä.
Olen alkoholistiperheestä joten varmaan tuo aiemmissa kommenteissa mainittu ylivirittyneisyys liittyy tähän jotenkin, se varmaan kuormittaa päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä olet burnout. Nuo on burnoutin oireita. Välttämättä elämäntilanteesi ei kuormita enää, mutta sinä maksat nyt velkaa kroonisesta levon puutteesta. Valitettavasti se ei mene ohi ikinä kun kerran on aivonsa pilannut burnoutilla vaan jatkuu loppuelämän alentuneena sietokykynä kaikelle kuormittavalle toiminnalle, mitä siis on koko elämä, kaikki on liikaa loppuunpalaneen aivoille, jopa mukavat asiat.
Olen miettinyt, että omalla kohdallani se juontaa juurensa liian varhaisesta yksin pärjäämisestä. Kotona ei ikinä tuettu ja tsempattu eikä luotu sellaista ilmapiiriä, että älä huoli, kyllä me sua autetaan.
Olen lähtenyt heti peruskoulun jälkeen pois kotoa. Elättänyt itseni töillä, opintotuella ja lainalla. Identiteettini on muovautunut yksin pärjääjäksi.
Lapset on tehty ilman tukiverkkoja ja hyvin on pärjättykin aina siihen asti, kunnes täytin 40 v. Tuon jälkeen on pikkuhiljaa alkanut takuta kaikki. Työn vaihtaminen kevyempään ei ole tuonut energiaa. Itsestä huolehteminen, hyvä ravinto, uni, mikään ei tuo energiaa. Kaikki on muuttunut innottomaksi suorittamiseksi.
Olen karsinut paljosta, että jaksan tukea lapset opiskelujen ja itsenäistymisen alkuun. En halua heille samaa kuin Itselleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan tekstistä itseni. Olen 48v. Työt jaksan, ja ylitöitä tulee tehtyä. Muuten makaisin vaan sohvalla. Lomallakaan ei tunnu olevan energiaa, mieluiten vain olen. Ja sitten se harmittaa, kun mitään ei tullut tehtyä. Jos meille tulossa vieraita saan kyllä siivottua ja nautin seurasta. Jonnekin lähteminen tuntuu työläälle, mutta sen kerran kun jaksaa mennä on se kivaa ja virkistävää.
Tykkään rauhallisista aamuista. Koen, että piristyn iltaa kohden.
En ole aina ollut tällainen. Olen miettinyt onko tämä masennusta, vai iän tuomaa väsymystä.
Ota tavaksi rentoutus ja päiväunet. Voisiko hormonikorvaushoito auttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa on. Tämä nykyinen työpaikka vie kaiken energian. Tulee uniinkin. Sunnuntaina alan jo murehtia tulevaaviikkoa. Olen umpikujassa. Kuka hullu irtisanoutuisi tyhjän päälle?
Paljon tuttuja asioita, kun nyt sanoitatte niitä. Minä myös lapsesta asti joutunut pärjäämään, opettelemaan itse. Kotiperheessä ei alkoholiongelmia, mutta muuten hyvin haurasta vanhemmuutta. Ruoka ja puhtaus hoidettiin, tunnepuoli jäi vähälle. en kyllä muista edes paljon lapsuudesta. Yksin pärjäävän identiteetti.
En halunnut lapsilleni samaa, mutta ovat nyt aikuisia. Saa nähdä. Nyt haluan auttaa heitä, rahallisestikin. Tämän vuoksi en sitten tee vähemmän työtä, vaikka pärjäisimme omilla kuluilla pienemmällä. Olen vähävaraisesta perheestä, joten tunnen tarvetta toimia nyt itse toisin, kun on mahdollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa on. Tämä nykyinen työpaikka vie kaiken energian. Tulee uniinkin. Sunnuntaina alan jo murehtia tulevaaviikkoa. Olen umpikujassa. Kuka hullu irtisanoutuisi tyhjän päälle?
Minäkin olen alkoholistiperheestä ja koen ettei lapsuuteni ollut kovin tasapainoinen. Nyt tuntuu että töissä olen ainoa joka ottaa huonon johtamisen ja epävarmuuden todella raskaasti. Muut valittavat mutta sanovat unohtavansa kyllä viikonlopuiksi epäkohdat. Itsellä tunne että työ (kuinka sairasta) on imaissut minut johonkin tosi syvälle. Unet, illat, kaikki vatvon kuinka selviän jne.
Vierailija kirjoitti:
Paljon tuttuja asioita, kun nyt sanoitatte niitä. Minä myös lapsesta asti joutunut pärjäämään, opettelemaan itse. Kotiperheessä ei alkoholiongelmia, mutta muuten hyvin haurasta vanhemmuutta. Ruoka ja puhtaus hoidettiin, tunnepuoli jäi vähälle. en kyllä muista edes paljon lapsuudesta. Yksin pärjäävän identiteetti.
En halunnut lapsilleni samaa, mutta ovat nyt aikuisia. Saa nähdä. Nyt haluan auttaa heitä, rahallisestikin. Tämän vuoksi en sitten tee vähemmän työtä, vaikka pärjäisimme omilla kuluilla pienemmällä. Olen vähävaraisesta perheestä, joten tunnen tarvetta toimia nyt itse toisin, kun on mahdollisuus.
Ei meilläkään ollut päihdeongelmia tai muutakaan. Ns. kunnollinen perhe. Mutta se tunnepuoli jäi kyllä vähälle ja kaikessa piti pärjätä itse, jos ei pystynyt, niin se oli vaan voivoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kesällä on kiva ottaa vain hyttysverkollinen riippumatto, alusta ja makuupussi ja mennä kauas luontoon yöpyen siell
. Ei edes voi tehdä muuta kuin olla, lukea ym.
Vierailija kirjoitti:
Samaa on. Tämä nykyinen työpaikka vie kaiken energian. Tulee uniinkin. Sunnuntaina alan jo murehtia tulevaaviikkoa. Olen umpikujassa. Kuka hullu irtisanoutuisi tyhjän päälle?
Minulla oli tuota samaa. Sinnittelin tuollaisessa työssä liian pitkään, mutta lopulta tein ratkaisun ja irtisanouduin tyhjän päälle. Ehkä ei järkevin ratkaisu, mutta siitä lähti toipuminen ja lopulta kaikki kääntyi parhain päin.
Itsellä haave, että eläkkeellä muutun energisemmäksi, kun työt jää pois. Tunnistan järjettömäksi, mutta edes joku toivo muutoksesta. Luulin kyllä jo kerrostaloon muuton ja lasten aikuistumisen tuovan lisää energiaa.
Puoliso meillä onneksi viettää vapaa-aikaa omalla tavallaan. Käy reissussa ym. Häneltä en tunne tulevan juuri odotuksia, että olisin jaksavampi.
Ap
Mulla oli vähän sama tilanne, työt sain aina hoidettua hyvin, mutta niiden ulkopuolella en jaksanut lopulta tehdä enää yhtään mitään. Ensimmäisenä jäi liikuntaharrastus, sitten pikkuhiljaa sosiaalinen elämä, käsityöt, lenkkeily ja suuri osa kotitöistä. Siivosin enää parin viikon välein, mutta koska en tehnyt kotona mitään eikä luonani enää käynyt ketään, ei sotkuakaan paljoa tullut. Elämäni supistui aktiivisesta, sosiaalisesta ja liikunnallisesta sohvalla yksin makaamiseen. Tätä jatkui lähes pari vuotta, vaikka todella yritin palauttaa itseni normaaliksi kaikin keinoin. Kävin lääkärissä ja työpsykologilla, mitään vikaa ei löytynyt kehosta eikä päästä. Kesälomalla totesin, että jos palaan töihin, minusta ei jää jäljelle mitään. Irtisanouduin lomalla enkä enää palannut töihin. En ole vieläkään kunnossa. Ikä 44.
Työni on erittäin raskasta psyykkisesti, koska turhan monet asiakkaat raivoavat meille omista asioistaan.
Mt-ongelmia tuntuu olevan eniten keski-ikäisillä ja iäkkäillä ihmisillä, etenkin miehillä, jotka ovat ilkeitä ja röyhkeitä. Toivon, että he ymmärtävät pyytää itselleen apua.
Mt-ongelmista solvatut nuoret käyttäytyvät parhaiten ja ovat ystävällisiä. Kiitos kaikille teille! :)
Normaalityön kestän ja olen kohtelias ja huomaavainen asiakkaille, mutta loputon aggressiivisuus on vastenmielistä.
Minulla on taustalla vuosien syöpähoidot ja työni tuntuu pahemmalta rangaistukselta, kuin syöpä.
Olen erittäin uupunut iltaisin.
Kuulostaapa tutulle! Töiden jälkeen en jaksaisi mitään ja viimeisetkin energiat menee siihen pakottaa itseään tekemään edes jotain, kuten käymään ruokakaupassa. Viikonloppu on liian lyhyt palautumiseen ja viikolla tekemättä jääneisiin kotitöihin. Juhannus oli mulle kolmen päivän vapaa, jolloin ehdin levätä päivän pidempään, energiaa ei todellakaan ole juhlimiseen.
En ole alkoholistiperheestä, mutta muutin omilleni 15 vuotiaana. Olen tunnistanut yhdeksi "traumaksi" lapsuuden ja nuoruuden köyhyyden, kun elät vuosia vaa'ankielellä ja pienetkin asiat romahduttaa talouden. Vanhemmilta ei tukea herunut ja muutenkin se halu pärjätä itse oli vahva.
Samaistun. Työni ei ole edes monimutkaista, mutta se on fyysistä, otan kovia paineita suoriutua ja päivän jälkeen jaksaisin vain maata. Pelottaa ajatella vanhemmuutta, miten jaksaisin hoitaa ja kasvattaa lapsia?