Yksipuolinen yhteydenpito aikuiseen lapseen, miten toimia?
Aikuinen lapseni ei pidä minuun yhteyttä eikä yleensä vastaa viesteihini. Toimii samoin myös isänsä ja isovanhempansa kanssa. Yhteyttä pitää, jos haluaa jotakin (yleensä taloudellista hyötyä), silloinkin niin niukasti kuin mahdollista.
Tilanne surettaa, mutta en voi sille mitään. Pohdin jatkuvasti, kuinka itse toimisin hänen suuntaansa ja missä määrin pitäisin yhteyttä. Tällä hetkellä pohdin esimerkiksi merkkipäivinä muistamista. Tuntuisi pahalta olla muistamatta, mutta myös oudolta antaa lahjoja tässä tilanteessa. Onnitteluviesteihinkään ei vastaa.
Kommentit (26)
No et tietenkään jatka yhteydenpitoa. Todennäköisesti suuttuu, jos hylkäät, kuten kusipäillä on tapana. Anna suuttua ja jatka elämääsi
Vierailija kirjoitti:
No et tietenkään jatka yhteydenpitoa. Todennäköisesti suuttuu, jos hylkäät, kuten kusipäillä on tapana. Anna suuttua ja jatka elämääsi
Miten sinun lapsesi pitävät yhteyttä sinuun?
Olen itse katkaissut välit äitiini enkä ole myöskään antanut osoitetta tai tilinumeroa, yhteystiedot estettynä. En odota muistamisia merkkipäivinä häneltä. En tiedä onko edes elossa enää. Isään pidän yhteyttä, mutta hänkään ei taida juurikaan olla äidin kanssa tekemisissä. Lähettäisin onnittelut mutta en laittaisi rahaa varsinkaan, jos muutenkin on usein taloudellista avustusta vailla.
Nyt ei lapsen ikää kerrota tässä, vain aikuinen. Ehkä kaksikymppinen elää vähän omaa elämää. Myöhemmin voi olla aktiivisempi. Vai onko jo vanhempi. Pitäisikö kysyä miksi ei soitella joskus tms. Muilla tutut ja serkut tekevät tätä katoamista, miettimällä löytyy syitä usein tai arvailuja.
Et kysy ilmeisesti mitään liian vaikeita kysymyksiä. Sekään ei silloin olisi syynä. Joillakin on niin päin että vanhempi on ollut omaa elämää elävä tai niukempi sanallisesti. Jos minä soittelen ja joudun puhumaan, hän ei lainkaan (ehkä parempi niin) ja ei puhu juuri, silti pienen tauon tullessa väitti ettei ole soittelua. Onko hänellä kumppani, harrastusta tai ystäviä joihin se aika menee, työ tms. Kokeeko liian erilaiseksi muut, kiinnostaako häntä eri asiat.
Miten näin on päässyt edes käymään? Oliko teillä millaiset välit kun oli lapsi tai teini?
kavereita katsellessini tämä on yleistä parikymppisissä lapsissa. Ovat yhteydessä vain, kun jotain tarvotsevat.
Yksi minun lapsistani on samanlainen kuin ap:n lapsi. Olen jättänyt hänet rauhaan, mutta parin kuukauden välein kysyn, lähtisikö hän lounaalle. Aina lähtee tietty. Itse hän on minuun yhteydessä, kun tarvitsee jotain. Olen silloin auttanut, mutta muuten pidän välimatkaa. Jos hän haluaa etäisyyttä, niin saakoon etäisyyttä.
Jos kyse on nuoresta aikuisesta, voi olla, että hän on irtautumassa lapsuudenperheestään ja aloittelemassa onaa elämäänsä niin innolla, ettei jaksa pitää yhteyttä. Ehkä hän kunnolla aikuistuttuaan taas palaa juurilleen.
Vaikea antaa mitään yleispätevää neuvoa, mutta olisin yhteydessä siten, miten itselle tuntuu luontevalta. Omat vanhemmat eivät oikeastaan koskaan soita tai kirjoittele, mutta ei se minua haittaa. Soitan sinnepäin aina kun tuntuu siltä. Vähän harvoin tosin.
Aikuisen lapsen näkökulma:
Muistan vielä nuo ajat jolloin jonkin taloudellisen avustamisen tai lapsenvahtiavun vuoksi piti taipua ties millaiselle mutkalle miellyttämään vanhemman oikkuja. Sitä draaman ja kaikenlaisten vaatimusten ja päsmäröimisen määrää!
Nyt on parempi taloudellinen tilanne eikä tarvita enää lapsenvahtiapujakaan joten saa vihdoin ja viimein nauttia omasta perheestä, seesteisestä ajasta ilman tuota joka asiaan nokkaansa tunkevaa eukkoa lähipiirissään.
Vieläkin riepoo kuinka se halusi tunkeutua päättämään pikkulapsiperheen asioista. Ja piti nuo sitten pitkin hampain ns. hyväksyä em. syistä. Tästä syystä ei olla tekemisissä enää ollenkaan.
Samaa mietin toisin päin. Miten suhtautua, kun oma (ainoa) vanhempi ei koskaan pidä yhteyttä omasta aloitteestaan?
Vierailija kirjoitti:
Samaa mietin toisin päin. Miten suhtautua, kun oma (ainoa) vanhempi ei koskaan pidä yhteyttä omasta aloitteestaan?
Minun sisarukseni potee tätä myös. Äitini ei koskaan soita hänelle päin.
Minusta sisarukseni tekee tästä ongelman, vaikka ongelmaa ei ole. Äitini ajattelee, että lapsi saa soittaa, koska tietää, milloin hänellä on aikaa. Hän itse eläkeläisenä voi aina jutella. Kiireempi siis soittaa.
Vierailija kirjoitti:
Aikuisen lapsen näkökulma:
Muistan vielä nuo ajat jolloin jonkin taloudellisen avustamisen tai lapsenvahtiavun vuoksi piti taipua ties millaiselle mutkalle miellyttämään vanhemman oikkuja. Sitä draaman ja kaikenlaisten vaatimusten ja päsmäröimisen määrää!
Nyt on parempi taloudellinen tilanne eikä tarvita enää lapsenvahtiapujakaan joten saa vihdoin ja viimein nauttia omasta perheestä, seesteisestä ajasta ilman tuota joka asiaan nokkaansa tunkevaa eukkoa lähipiirissään.
Vieläkin riepoo kuinka se halusi tunkeutua päättämään pikkulapsiperheen asioista. Ja piti nuo sitten pitkin hampain ns. hyväksyä em. syistä. Tästä syystä ei olla tekemisissä enää ollenkaan.
Mun äiti käyttäytyi samoin, tai vielä pahemmin. Teki omavaltaisia päätöksiä esim mun lapsen syöttämisestä heti kun kiinteät pystyi aloittamaan: syötti suolaista perunamuusia, tuputti maustettuja lihoja ym pikkulapsrlle, sokerivellejä ym. Yritti syöttää särkylääkkeitä ja ties mitä mielivaltaista. Ei kuunnellut minua lapsen äitinä lainkaan. Olin tuolloin totaali yh ja tukiverkkoja ei ollut muita.
Kun tuosta tilanteesta pääsin paremmin omilleni ajan myötä, ei ole paljon huvittanut yhteyttä pitää. Sekaantui muutenkin aina elämääni ja haukkui huoraksi jo alaikäisenä.
Eli kun ei tiedä ap:n elämästä tarkemmin, ei voi tietää mikä on syynä etäisiin väleihin. Mulla nyt on noi parin esimerkin lisäksi ollut syynä etäisyyden pitoon ikuinen elämääni sekaantuminen ja määräily ja arvostelu ja haukkuminen.
Täällä nyt joku on päättänyt viettää juhannuksen keksimällä kaikkia mahdollisia perhedraamoja. Ei kannata tuolle vastata. Aitoja keskusteluja odotellen.
Vierailija kirjoitti:
kavereita katsellessini tämä on yleistä parikymppisissä lapsissa. Ovat yhteydessä vain, kun jotain tarvotsevat.
Yksi minun lapsistani on samanlainen kuin ap:n lapsi. Olen jättänyt hänet rauhaan, mutta parin kuukauden välein kysyn, lähtisikö hän lounaalle. Aina lähtee tietty. Itse hän on minuun yhteydessä, kun tarvitsee jotain. Olen silloin auttanut, mutta muuten pidän välimatkaa. Jos hän haluaa etäisyyttä, niin saakoon etäisyyttä.
Niin, kuulostaa ihan ok suhteelta. Mikä tässä on ongelma. Lapsesi haluaa etäisyyttä ja hän sitä aikuisena saa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei lapsen ikää kerrota tässä, vain aikuinen. Ehkä kaksikymppinen elää vähän omaa elämää. Myöhemmin voi olla aktiivisempi. Vai onko jo vanhempi. Pitäisikö kysyä miksi ei soitella joskus tms. Muilla tutut ja serkut tekevät tätä katoamista, miettimällä löytyy syitä usein tai arvailuja.
Et kysy ilmeisesti mitään liian vaikeita kysymyksiä. Sekään ei silloin olisi syynä. Joillakin on niin päin että vanhempi on ollut omaa elämää elävä tai niukempi sanallisesti. Jos minä soittelen ja joudun puhumaan, hän ei lainkaan (ehkä parempi niin) ja ei puhu juuri, silti pienen tauon tullessa väitti ettei ole soittelua. Onko hänellä kumppani, harrastusta tai ystäviä joihin se aika menee, työ tms. Kokeeko liian erilaiseksi muut, kiinnostaako häntä eri asiat.
Jotkut ihmiset vain ovat enemmän syrjäänvetäytyviä ja viihtyvät omissa oloissaan. Naisilla on ylensä useitakin ystäviä, mutta pari naista on sanonut, että heillä ei ole mitään tarvetta tavata ihmisiä. Toisella heistä ei ilmeisesti edes ollut ketään ystävää. Hän oli mukava, jos hänelle lyhyesti jutteli jostain asiasta. Mutta ei siis kaivannut muita. Oli oma mies ja lapset kotona, se riitti. Toinen kertoi, että viihtyy parhaiten itsekseen ja tapaa vain aikuisia lapsiaan joskus.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse katkaissut välit äitiini enkä ole myöskään antanut osoitetta tai tilinumeroa, yhteystiedot estettynä. En odota muistamisia merkkipäivinä häneltä. En tiedä onko edes elossa enää. Isään pidän yhteyttä, mutta hänkään ei taida juurikaan olla äidin kanssa tekemisissä. Lähettäisin onnittelut mutta en laittaisi rahaa varsinkaan, jos muutenkin on usein taloudellista avustusta vailla.
Kyllä tietäisit, jos äitisi olisi kuollut. Silloin saisit kutsun perunkirjoituksiin.
Vierailija kirjoitti:
Mee hoitoon!
Näissä tapauksissa voi joskus olla kyse siitä, että lapsi tarvitsee ulkopuolista apua. Kyseessä voi olla lievästi autistinen aikuinen tai joku psyykkinen sairaus vaikuttaa taustalla.
Olet jo myöhässä sen kanssa mitä tuossa tilanteessa pitäisi tehdä. Nimittäin kasvatusmetodisi. Lapsi ei selvästikkään pitänyt lapsuudenoloistaan ja haluaa siksi pitää etäisyyttä.
Mitä sitten, se on hänen valintansa, ei väkisin, anna olla.
"Kyllä routa porsaan kotiin ajaa, kun maa on jäässä ja kärsä kipeä" sanoo vanha kansanviisaus