Mistä se johtuu että peilistä katsoo ihan nätti tyttö mutta valokuvista hirviö?

valokuvauksellisuus. joka monelta puuttuu luonnostaan ja jotku ei koskaan opi sitä.



harjoittele itse peilin edessä ilmeitä jotka ois kivoja kuvissa. sit ota digikameralla kuvia itsestäs näissä ilmeissä, ja jos joku menee vikaan, niin harjoittele uudestaan. löydä paras kuvakulmasi, nosta himppasen kulmia ja hymyile niin että hampaan joko hieman näkyy tai sitten sillai mona-lisamaisesti. Kyllä sen oppii...



t. ex-monsteri, jolla nykyään kuvat onnaa, vaikka aina melkein sama ilme, mutta se hyväksi havaittu ;)

Peilikuvaan on niin tottunut, todennäköisesti siksi, että siinä saa aina (huomaamattaan) väännettyä kasvonsa vähemmän ikävään asentoon, valokuvissa ei voi, kun ei kuvaushetkellä itseään näe. Sitten peilikuvissa ja valokuvissa naama näkyy eri päin, eli olet todennäköisesti tottunut näkemään itsesi erinäkoisenä.

Muuten olen yhtä epävalokuvauksellinen kuin sinäkin. Kamera ei totisesti rakasta minua! =D

ja olen harjoitellut peilin edessä ja silti se sama ilme kuvissa ei ole niin nätti kuin peilissä! Olisko siinä vika, että peiliin katsoo kuitenkin suoraan, kamera on usein kuitenkin vähän ylempänä tai alempana kuin kasvot, eli se kuva tulee usein ylä- tai alaviistosta? Harvemminhan sitä kuvaaja on just sillä samalla korkeudella kuin omat kasvot... Ja toki sillä valokuvauksellisuudella on asian kanssa tekemistä, sitä vaan on tai ei. Mutta se on hassua, että ammattilaisten kuvissa (esim. ihan joku laivan kuvaaja kun mennään laivaan sisään) mä kyllä ihan onnistun, mutta kotikuvissa en koskaan!

Ainoa mun näköinen kuva on ylioppilaskuva. Ja siinäkin olen melkein meikitön. Käy Facebookissa katsomassa.

Kyllä kaikista ihmisistä saa kauniita ja vähintään persoonallisia kuvia, JOS kuvaaja vain näkee vähän vaivaa, etsii hyvät kuvakulmat ja valaistuksen ja ottaa tarpeeksi kuvia, joista valita. Yhdellä tai kahdella räpsäsyllä aika harva meistä on valokuvauksellinen.

paljastuu todellisuus? Juu, sama juttu täällä ja olen tullut siihan tulokseen, että valehtelen itselleni olevani ihan siedettävän näköinen..=/

mä näytän valokuvissa siltä et olisin päissäni ja kun yritän hymyillä niin näytän kärsivältä...

että tiedän heti kun alan poseerata että siitä kuvasta tulee hirveä. Oikein tunnen kuinka huulet alkavat täristä ja menen ihan kipsiin. Parhaiten onnistuvat ne kuvat joissa en tiedä että minua kuvataan.



Tämä on sikäli hölmöä, että en ole sosiaalisesti pelokas enkä pelkää julkistakaan esiintymistä. Vain kamerat saavat mut jotenkin ihan paniikkiin.

valokuvassa sen millainen on oikeasti. Ehkä senkin vuoksi valokuvat näyttää välillä vähän oudoilta, ne ei näytä siltä millaisena itsensä näkee peilissä.

Ammattimaiset muotokuvaajat käyttävät hyvin pitkiä objekteja. Kotikameralla varsinkin lähellä otettu kuva kerta kaikkiaan vääristää ihmisen kasvojen mittasuhteita.



Ihmisen aivot "lukevat" kolmiulotteisia kasvoja eri tavalla kuin kaksiulotteista kuvaa. Esim. valaistus vaikuttaa hirveästi: tosielämässä jätämme huomioimatta esim. hetkelliset varjot, sillä aivot lukevat ne ympäristöstä johtuviksi, mutta valokuvaan hyytyneinä ne näyttävätkin kasvojen ominaisuudelta (juonteilta, silmäpusseilta tms). Sama juttu kuvakulman kanssa. Todellisessa elämässä aivot rakentavat jatkuvasti kolmiulotteista kuvaa kasvoista, eivätkä tulkitse alaviistosta perspektiivistä johtuvaa kasvojen alaosan suhteellista leveyttä leukapussiksi. Kuvassa se taas nimenomaan näyttää vaan leveältä leualta!



Lisäksi kasvojen luonnollinen epäsymmetria ei pistä silmään silloin kun kasvot ovat liikkeessä, ilmeet vaihtuvat ja katsojan katse tarkentuu milloin mihinkin kasvojen osaan. Valokuva taas pysäyttää naaman yhteen hetkeen ja ilmeeseen, ja epäsymmetria korostuu tavalla, jota ei ikinä tapahdu peilissä tai luonnossa. Katsokaapa mallityttöjä: monesti huippumallit eivät edes ole ns. sieviä, mutta se valokuvauksellisuus onkin täydellistä, virheetöntä symmetrisyyttä (yhdistettynä hyvään ilmeenhallintaan).



Viimeinen pointti on vielä se, että ihmiset arvostelevat valokuvia toisin silmin kuin edessään seisovaa ihmistä. Ollaan totuttu katsomaan stailattuja, loppuun asti harkittuja ja hiottuja (ja usein kuvakäsiteltyjä) kuvia lehdessä ja mediassa, "lukemaan" kuvia ja arvioimaan niiden vehättävyyttä eri asteikolla kuin oikeita ihmisiä. (Vertaapa studiokuvia joskus samasta kohteesta otettuun realistisempaan paparazzi-kuvaan!) Usko pois, että samanlaisella käsittelyllä sinustakin saisi häikäiseviä valokuvia (ulkomailla ns. glamour-kuvaussessiot ovatkin kasvattamassa suosiotaan, kun ihan tavalliset tallaajat käyvät otattamassa itsestään näyttäviä kuvia muotilehtityyliin).



Minulla on esim. tosi hyvännäköinen ex-mies, josta otetut valokuvat on yleensä kauheita, ja muutama ystävänikin ovat samanlaisia - luonnossa paljon paremman näköisiä kuin kuvissa. Toisaalta mulla on myös muutama vaatimattomamman näköinen tuttava, joiden kuvat onnistuvat paremmin: symmetriset kasvot, vähemmän ilmeilyä.

nainen nosti töissä kummallisen haloon kun kaikki työntekijät valokuvattiin. Se puhu siitä koko ajan että kohta on se valokuvaus ja voi ei jne. Ajattelin että voi herrajumala mitä ihmeellistä itsekorotusta ja eihän tässä nyt enää olla mitään yläkoululaisia. Get over it! Sit näin sen kuvan enkä ihmetellyt enää :D. Kuin voi saada niin jumalaisen nätistä ihmisestä niin kaamean valokuvan! Ensin en edes tunnistanut sitä vaan katsoin että kuka toi keski-ikäinen täti-ihminen tossa kuvassa on.

mieluummin oisin kyllä toisin päin...

oletko joskus katsonut telkkaria pysäytyskuvina? Vaikka kuinka nätti uutistenlukija tms. olisi, pysäytyskuvissa paljastuu ihan järkyttäviä ilmeitä. Silmät kiinni ja suu auki jne. ihan kuin meillä taviksillakin. Ne ilmeet kestää vain sekunnin murto-osan, joten niitä ei liikkuvassa kuvassa näy. Jokaisen täytyy räpytellä silmiään jne. joten jos kuvaa ottaa kuvan juuri silloin, niin eihän siitä hyvä tule. Nykyisin kun on digikamerat, voi surutta ottaa vaikka 10 kuvaa tilanteesta, silloin sekaan mahtuu jokunen hyväkin ilme.

jossa sanottiin, että ilmeikkäät ja eloisat tyypit on hankalia valokuvattavia. Luullakseni saatan itsekin kuulua tähän kategoriaan. En vaan saa pysymään naamaani peruslukemilla, kun kuvia otetaan. Aina on joku kulmakarva koholla, silmät oudosti tai suu hassussa virneessä. Ei vaan onnistu.

jos hyvältä, niin sulla on luultavasti niin'kolmiulotteiset' piirteet, että valokuva litistää niitä liikaa.



ammattikuvaaja osaa kyllä siihenkin jonkin verran vaikuttaa - juuri objektiivin valinta, valon suunta jne on olennaista.