Te joilla "työ on vain työtä" - Antakaa käytännön vinkkejä

Ihan vaan yksinkertaisesti päätät, että alat toimia toisin. Keskiverrolla suorituksella saa pidettyä työpaikkansa, ja kuten olet jo huomannutkin, niin hyvästä työstä palkitaan korkeintaan antamalla lisää töitä. Töiden murehtiminen vapaalla ja viikonloppuisin on yksinkertaisesti täyttä typeryyttä, työt tehdään työajalla ja huomenna jatketaan, jos tänään ei ehtinyt. Ei ne asiat etene mihinkään miettimällä niitä keskellä yötä, ne etenee vasta kun olet taas töissä. 

Olen itse miettinyt samaa. Työ ja sen ajatteleminen vievät nyt liian suuren osan elämästäni.

Mulla on läheinen kollega, jolle työ tosiaan on vain työtä. 

Hän tekee muun muassa säännöllisesti 8.30-16 työpäivää, ei koskaan yli eikä ali, ehkä jossakin ihan poikkeustapauksissa kaksi kertaa vuodessa voi tehdä ylitöitä. Hän ei ikinä osallistu mihinkään työpaikan iltarientoihin eikä vapaaehtoisiin koulutuksiin, pikkujouluihin, virkistyspäiviin tms. Ei koskaan puhu mitään kokouksissa, ei esitä omia ideoitaan tms. Työnjälki on tasaista kasimiikkaa. Ei ole millään lailla kunnianhimoinen tyyppi, mutta hoitaa hommansa ihan ok. 

Olen ajatellut, että tuosta pitäisi ottaa minunkin stressaajan mallia.

Sinkkuaikana työ oli mulle koko elämä, suoritin aamusta iltaan ja mietin vapaa-aikanakin työasioita.

Perheen perustamisen myötä arvomaailma muuttui: nyt lapset ovat tärkeintä elämässäni, teen töitä vain sen verran kuin on pakko, saikutan reippaasti jos vähänkään on kurkku kipeä ja lähden töistä pois sillä sekunnilla kun työpäivä loppuu. 

Burn outin jälkeen olen lähtenyt siitä, että työt ei tule kotiin, eikä kotiasiat töihin. Töissä en tee enää sekuntiakaan ylitöitä, pidän joka päivä kaikki tauot. Jos firma siihen kaatuu, niin sitten kaatuu. 

Kuka helkutti uhraa elämänsä työlle?  Omalle yritykselle vielä voisikin mutta jollekun muulle? Fu no

Menen aamula officelle, avaan koneen ja alan tekemään töitä. Sitten pidään tauon jolloin poistun huoneestani keittiöön juomaan kupin kuumaa. Sitten palaan työpistelleni tekemään töitä, Kun kello lyö, lopetan työt, laitan koneen kiinni ja lähden kotiin. Työasiat unohtuu siinä kun laitan työpaikan oven kiinnni. Kerrran olen tehnyt puoli tuntia ylitöitä kun palaveri venyi.

Vuosien saatossa sitä vaan jotenkin leipiintyy. Ei enää kiinnosta työ niin paljoa, että sitä viitsisi miettiä silloin kun siitä ei palkkaakaan makseta. Ennen annoin itsestäni työlle 110% töissä ja työn ulkopuolella. Nykyään en anna edes 100% silloin kun olen töissä. Vapailla työpuhelin on äänettömällä enkä lue sähköposteja.

Meillä tapahtui pari vuotta sitten organisaatiossa uudistus, työnjohto meni uusiksi, lähimmät toimistot lopetettiin, nykyään yhteyttä pidetään pääasiassa puhelimitse ja sähköpostilla. Pari kokousta vuodessa. Siinä oli sellainen hyvä hetki ottaa etäisyyttä. 

Hoidan työni, olen kiva asiakkaille, noudatan sääntöjä, ilmoittaudun mielenkiintoisiin koulutuksiin, mutta muuten pidän matalaa profiilia.

Omalla kohdallani muutoksen avain oli nähdä yt-neuvottelut ja se, että firma ei ole millään tasolla sitoutunut minuun, miksi minäkään olisin terveyteni ja hyvinvointini kaupalla siihen. Olen töissä 8-16, nautin sosiaalisesta vuorovaikutuksesta työkavereiden kanssa (meillä on kiva porukka!) ja teen työni sillä tasolla, etten saa niistä moitteita. Mutta muuten en kanna tippaakaan huonoa omatuntoa siitä, että esimerkiksi tämän viestin kirjoitan työajalla, hoidan kaikki neuvolan ajanvarauspuhelimeen jonottelut töistä ja todellakin käyn pitkillä lounailla, jos joku kutsuu. 

Olin työkokeilussa ja palkkatukityössä, ja kummitteli ne työasiat silloinkin vapaa-ajalla. Tosin toki tiesin määräaikaisuudesta, ja halusin tehdä suht lyhyen pätkän hyvin ja oppia mahdollisimman paljon uutta.

Onnea ap:lle uuden työpaikan löytymiseen. Tuolla palkkatukityössä kohtasin yhden ikätoverini, jonka kanssa oli vielä täysin sama syntymäpäivä. Hän vaan totesi vaihtaneensa työpaikkaa seitsemän vuoden välein ihan vain periaatteesta. Suomalaiset työntekijät lienevät turhankin sitoutuneita työhänsä.

Olen lähihoitaja ja omaksunut sen asenteen, että kunhan aivan välttämättömät perustarpeet tulee täytettyä niin se riittää. Pidän omat lakisääteiset taukoni minuutilleen, en jousta niistä yhtään ellei ole joku hengenvaarallinen tilanne.

Eli annan asukkaille ruoan ja lääkkeet ajallaan, vaihdan vaipat ja vien suihkuun sen kenelle on merkitty suihkupäivä. Lisäksi tietysti kirjaan.

Kaikki muu on extraa joka tehdään jos jää ylimääräistä aikaa. Esim. hampaidenpesu, sängystä ylös nostaminen, vaatteidenvaihto, ulkoilu yms. En ota niistä mitään paineita vaikka jäisivätkin tekemättä. 

Mielelläni tekisin työni kunnolla, mutta se ei ole mahdollista jos olen yksin vuorossa. Osa hoitajista jättää tauot pitämättä jotta ehtii edes pestä hampaat ja nostaa jonkun ylös, mutta minä en.

Jos työnantaja haluaa että asukkaat hoidetaan hyvin, palkatkoot tarpeeksi henkilökuntaa. 

Etsi muuta sisältöä elämään. Jokin uusi harrastus. Prätkäily, melonta, kirjoittaminen tms. , joka antaa sisältöä ja vie mukanaan. Sitten teet töissä vaan perussuorituksen ja ajattelet, että se on työ, jolla rahoitat elämisesi ja harrastuksesi, se ei ole koko elämä.

Vierailija kirjoitti:

Olen lähihoitaja ja omaksunut sen asenteen, että kunhan aivan välttämättömät perustarpeet tulee täytettyä niin se riittää. Pidän omat lakisääteiset taukoni minuutilleen, en jousta niistä yhtään ellei ole joku hengenvaarallinen tilanne.

Eli annan asukkaille ruoan ja lääkkeet ajallaan, vaihdan vaipat ja vien suihkuun sen kenelle on merkitty suihkupäivä. Lisäksi tietysti kirjaan.

Kaikki muu on extraa joka tehdään jos jää ylimääräistä aikaa. Esim. hampaidenpesu, sängystä ylös nostaminen, vaatteidenvaihto, ulkoilu yms. En ota niistä mitään paineita vaikka jäisivätkin tekemättä. 

Mielelläni tekisin työni kunnolla, mutta se ei ole mahdollista jos olen yksin vuorossa. Osa hoitajista jättää tauot pitämättä jotta ehtii edes pestä hampaat ja nostaa jonkun ylös, mutta minä en.

Jos työnantaja haluaa että asukkaat hoidetaan hyvin, palkatkoot tarpeeksi henkilökuntaa. 

Oman työssäjaksamisen kannalta terve ajattelutapa. Moni polttaa itsensä  loppuun. Ja mitä tulee palkkaamiseen; eivät palkkaa.

Kyllä yksi jaksamisen ja tyytyväisyyden avaimista nykypäivän työelämässä on se, että ymmärtää mitä siihen omaan työnkuvaan kuuluu ja hoitaa hyvin ne hommat.

Älä sekaannu työpaikalla asioihin, jotka ei sulle ja sun työnkuvaan kuulu. Pysy erossa kaikesta draamasta.

Mä seuraan nytkin vierestä yhtä työkaveria, joka on niin väsynyt että itkeskelee töissä ja puhuu ihan sekavia välillä. Hän on just tällainen ihminen, joka paasaa joka paikassa siitä, kuinka väärin oli kun sitä seiska kerroksen Mirkkua ei sitten vakinaistettukaan tai minkä takia viereisen käytävän Pekka on saanut ruveta tekemään tällaista projektia, kun se hänen mielestään on ihan turha. Tekisi mieleni sanoa, ja olen nätisti sanonutkin, että vttuako ne Mirkun ja Pekan asiat sulle kuuluu. Ne ovat Mirkun, Pekan ja heidän esihenkilönsä asioita, eivätkä vaikuta sun työhön millään lailla. 

Aikuisen ihmisen pitää osata rajata ja ymmärtää, ettei sen koko työpaikan asiat ole sun asioita. 

Ei mikään ole muuttunut, vaan minulle työ on aina ollut lähinnä keino hankkia rahaa joka mahdollistaa hyvän elämän. Jos teen ylitöitä, teen sen omasta halustani rahan takia. En ole työantajalle velkaa muuta kuin sen mistä työsopimuksessa on sovittu. Teen siis työni niin hyvin kuin osaan ja ehdin työaikana, mutta siinä se. Jos jotain ei ehdi, niin se jää sitten tekemättä. 

Minulla on kiinnostavia harrastuksia ja ne kiinnostavat minua paljon enemmän kuin työni. On siis hyvin helppoa laittaa kone kiinni tasan klo 16.00 ja siirtyä kivemman tekemisen pariin, jossa ei työasiat edes pilkahda mieleen. En ole edes laittanut työsähköpostia tai Teamsia puhelimeen enkä koskaan avaa työkonetta iltaisin, viikonloppuisin tai lomalla. Olen ollut tässä työssä sen verran kauan, että osaan sen hyvin, joten ei tarvitse juurikaan pinnistellä normaalina työpäivänä. Teen vain sen mitä on pakko, en mitään ylimääräisiä. Ei siitä mitään makseta ja jos jossain vaiheessa aletaan porukkaa irtisanoa, ei siitä silloinkaan kiitetä vaan samalla lailla tulee kenkää kaikille.

Mulla on aina ollut näin. Olen it-alalla, mutta ei tämä ole mulle kuin leipätyötä, ei ole koskaan erityisemmin kiinnostaneet tietokoneet ja ohjelmointi. Ne on "ihan jees", ei sen enempää tai vähempää. Niinpä minä sitten aloitan aamulla klo 9 etänä kotona päiväni, koodailen ja pidän lounastauon jossain kohtaa ja jatkan koodailua, klo 17 vien työläppärin vaatehuoneeseen ja päivä on pulkassa. En minä niitä työasioita mieti enää, kun olen lopettanut. Ehtiihän ne kesken jääneet työt sitten huomenna.

Työ ei millään tapaa väsytä tai kuormita minua, eikä tule vapaa-ajan puolelle. Lisäksi saan tehdä täysin etänä ja palkka on hyvä. Eipä mitään valitettavaa, vaikkei tämä mikään intohimo olekaan, eikä ole koskaan ollut.

Tein ennen vaativaa ja itselle ainakin henkisesti raskasta kaksi-/kolmivuorotyötä sote-alalla. Vaihdoin välillä työpaikkaa, mutta se oli paikasta tai työyhteisöstä riippumatta mun psyykelle liian raskasta, koska vein työasiat kotiin ja mietin yön pikkutunteinakin työasioita.

Aluksi jaksoin, mutta loppuviimein ei oikein ollut muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa alaa. Mä en olisi pystynyt tekemään sitä työtä vain työnä, koska oma persoona vain on sellainen, että kaikki ajatukset ja työasiat vain jäi pyörimään mieleen. En onneksi menettänyt työkykyäni, mutta vaihdoin alaa varmaan aika viimemetreillä. 

Nyt teen työtä, jota voin tehdä omalla aikaisemmalla amk-tutkinnolla ja olen niin helpottunut, kiitollinen ja onnellinen.

Edelleenkään en tee työtä vain työnä, vaan työnä, millä on merkitystä itselle ja myös yhteiskunnallisesti, mutta se, että ne työasiat ei enää tule yöuniin läheskään niin isossa mittakaavassa kuin aiemmin.

Mutta olen myös oppinut käsittelemään työasioita siten, että en anna, enkä päästä niiden työasioiden tulla osaksi omaa vapaa-aikaa ja ajatuksia. Eli siinä mielessä työ on vain työtä, mutta se ei tarkoita, että tekisin vain sen minimin, mitä vaaditaan.

Vaikka suhtautuisi työhönsä työnä, voi tehdä työnsä hyvin ja jopa nauttia siitä ja olla motivoitunut. Ja välillä kuormittuakin, jos on kiirettä. 

Aina sanin, että työ on minulle vain työtä, mutta ei se tarkoita, että tekisin työt jotenkin huonosti tai puolittain. Pidän työstäni ja tämä myös näkyy. En tee ylitöitä. Saldotunnit pysyvät rajoissa. Nytkin vain 20 t plussalla. Työni eivät tekemällä lopu. To do -lista on aina pitkä. Kieltäydyn monesta projektista, joihinkin taas panostan. Delegoin.

Esihenkilöni tietää, että minulla on liikaa töitä ja siis myös tietää, että en voi tehdä kaikkea ja moni asia roikkuu. Hän erityisesti kiittelee kykyäni rajata ja pitää kiinni työajoista. Myös alaiseni sanovat, että olen hyvä esimerkki, kun en laittele sähköposteja pitkin iltaa tai vastaa puhelimeen vapaapäivinäni. Näin näytän, että en odota tuota muiltakaan (toisin kuin naapuritiimissä työskennellään ihan rajattomasti).

Itselleni tämä on itsestäänselvyys. Pidän vapaa-ajastani ja haluan käyttää sen muuhun, kuin töihin. Nytkin jo vapaalla tämän päivän töiden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Aina sanin, että työ on minulle vain työtä, mutta ei se tarkoita, että tekisin työt jotenkin huonosti tai puolittain. Pidän työstäni ja tämä myös näkyy. En tee ylitöitä. Saldotunnit pysyvät rajoissa. Nytkin vain 20 t plussalla. Työni eivät tekemällä lopu. To do -lista on aina pitkä. Kieltäydyn monesta projektista, joihinkin taas panostan. Delegoin.

Esihenkilöni tietää, että minulla on liikaa töitä ja siis myös tietää, että en voi tehdä kaikkea ja moni asia roikkuu. Hän erityisesti kiittelee kykyäni rajata ja pitää kiinni työajoista. Myös alaiseni sanovat, että olen hyvä esimerkki, kun en laittele sähköposteja pitkin iltaa tai vastaa puhelimeen vapaapäivinäni. Näin näytän, että en odota tuota muiltakaan (toisin kuin naapuritiimissä työskennellään ihan rajattomasti).

Itselleni tämä on itsestäänselvyys. Pidän vapaa-ajastani ja haluan käyttää sen muuhun, kuin töihin. Nytkin jo vapaalla tämän päivän tö

Hyvin kiteytetty. Se, että huolehtii siitä työstä palautumisesta ja itse vetää ne rajat työn ja vapaa-ajan välille, on aivan avain asemassa jaksamisen kannalta.

Suomalaisilla on varmaan sisäsyntyisesti vähän sellainen mentaliteetti, että kärsi kärsi niin sen kultaisimman kruunun saat. Mutta niin ei tarvitse ajatella.

Tekee parhaansa sen oman työajan puitteissa, venyy välillä, jos joku aivan odottamaton shitshow-tilanne niin vatii

Työnantajille se antaa myös sitä viestä, että täytyy laittaa ne perusasiat kuntoon niin, että henkilöstö suoriutuu työtehtävistään sen oman normaalin työajan puitteissa.