Mikä olisi mielestäsi sopiva rangaistus tähän osallistuneille nuorille?
https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000010486772.html
Ihan vain jo pelkkä sivustaseuraaminen pitäisi olla rangaistavaa, varsinkin jos olet kuvannut ja seurannut tapahtumia aktiivisesti ja nauranut mukana. Sen sijaan, että käyttäisit sitä puhelintasi siihen mihin sitä alunperin on käytetty, eli soittaisit apua 112:sta, kuvaat ja hirnut vieressä ja käytökselläsi kannustat pahoinpitelyyn, tuollaisten nuorten vanhemmatkin sietäisivät saada rangaistuksen. Eikö nuoria osata enää kasvattaa lainkaan tekemään tilanteissa oikein ja käyttäytymään kunnioittavasti muita kohtaan?
Aktiviset tekijät eli pahoinpitelijät veisin vain saunan taakse. Millä terapialla tai rangaistuksella oikeasti oikaistaan tuollaisten psykopaattien käytös, jotka tulee huvikseen pahoinpitelemään ikätovereitaan? Nuoria väkivaltarikollisia, jotka pahimmassa tapauksessa selviävät ilman mitään rangaistusta, ja parhaimmassakin tapauksessa saavat vain sosiaalityöntekijän asiakkuuden tai pienen ehdollisen rangaistuksen.
Kommentit (26)
Tekijöitten ja vanhempiensa nimet ja naamat julki tarpeeksi monessa mediassa, potkut koulusta ja ISOT korvaukset.
Päälle lähestymiskielto ja jos sitä rikkoo niin vankila heti kun ikä siihen riittää. Siihen asti nuorisovankila.
Heidät pitäisi laittaa kesäksi pitämään seuraa väkivallasta vammautuneille.
Nöyryytysvideoiden kuvaajille myös istumista ja korvausvelvollisuus, ei tähän muuten loppua tule koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Poikkeaako tämä merkittävästi Koskelan murhaajien käytöksestä? Siinähän pahoinpidelty pääsi hengestään. Tappo/murhatuomiostaan istuivat muutaman vuoden miinus tutkintavankeusaika. Ovat jo kaikki vapaana. Suututtaa itseäni suunnattomasti, että meidän rangaistuskäytännöt tässä maassa lähtee siitä, että tekijät ovat suurimpia uhreja, jos ei muun niin ainakin ympäristönsä uhreja. Kukaanhan ei synny syntisenä tähän maailmaan, niin sen on aina oltava jonkun muun vika, jos henkilö ryhtyy väkivaltaiseksi, siksi ei voi antaa kunnon tuomioitakaan.
Tässä 14-vuotiaan tapauksessa selvittiin onneksi ruhjeilla ja muutamalla mustelmalla. Jos olisin tuon tytön äiti, lähtisin aika helvetin kyytiä katsomaan uutta koulua toiselta puolen kaupunkia, tai muuttaisin mahdollisimman kauas. Rehtorit on töissä juhannukseen asti, joten ei muuta kuin puhelin kouraan ja koulushoppailemaan. Ei mitään järkeä, että tyttö joutuisi palaamaan syksyllä takaisin k
Näissä ihan parasta on se, että vaikak tyttö vaihtaisikin koulua niin sama meno jatkuu seuraavassakin, siellä löytyy heti ne ihmiset, jotka levittävät videoita ja juoruja paikallisessa somessa. Nuo videothan ovat jo muutenkin kaikkien suomalaisten kakaroiden kännyköissä pyörimässä kautta maan.
Torille jalkapuuhun ja kuvattavaksi
Rattijuoppojen ja huumekuskienkin tapauksissa tärkeintä on nykyisin, että autosta on maksettu verot.
Poliisi onneksi toistaiseksi vielä toimii laittomuuden suhteen, kuten elokapinan tapauksessa eilen.
Painostus tosin on kovaa, jopa vaikutusvaltaisilta tahoilta.
Näitä laittomuuteen yllyttäviä tahoja kansalaisten tulisi boikotoida yksimielisesti.
silmä silmästä, hammas hampaasta x6
Tämä siitä tulee, kun mistään ei rikoksesta ei anneta tuomioita. Kouluihin olisi palautettava kurinpito-oikeus. Vanhemmille kasvatuskursseja että oppisivat neuvomaan jälkikasvuaan kunnolliseen elämään. Mikä tätä maailmaa vaivaa, kun mihinkään ei puututa ajoissa?
Ja joku vielä kehtaa väittää kirkkain silmin, että väkivalta on vähentynyt nykynuorten keskuudessa. Että he voivat paremmin kuin koskaan, ja vanhemmat ovat läsnä ja rakastavat paljon enemmän kuin aiemmin.
Tuossakaan ei ollut kyse yhdestä sekopäästä, vaan aika isosta joukosta.
Noi pitäis vähintään (kiusaajat) viiä sisäoppilaitokseen kasvamaan ja puhelin pois. Roskia voitaisiin panna myös keräämään teiden varsilta ymv. työtä. Ja tyhmää nuiden kiusaajien vanhempien sopertaa,että meidän lapsi ei kiusaa. Kyllä on tyhmiä vanhempia ja mistään ei oteta vastuuta! Nyt pitää ottaa kovat käyttöön näiden teinien kanssa.
Filmitallenne on olemassa, kiusaajien vanhempien tulisi nähdä se, eivät muuten usko. Vanhemmille huomattava korvausvaatimus, nuorelle merkintä pahoinpitelystä todistukseen.
"nykynuoret" on peitenimitys m a a h a n m u u t t a j i l l e. Tämänkin tytön hakkasivat juuri he, jotka eivät kunnioita suomalaista külttüüria. Se on helppo arvata jo pelkästään tuosta, että tyttöä nöyryytetään eli laitetaan polvilleen. paljon onnea Li:lle paikasta EU:n neuvostossa - sieltä on helppo huudella taas että lisää maa han muu ttoa.
Takuuvarmasti on suippo päät asialla - ei pienintäkään epäilystä
Olen nähnyt videon ja siellä puhuvat rienaajat huonosti suomea.. ullatus ullatus
Karkoitus heille ja koko suvulle.
Sivustaseuraajille yhteiskuntapalvelua, kitkemään nurmikkoja tms.
Suomalaisten kantistyttöjenkin nöyryytysvideoita löytyy niin paljon kuin niitä viitsii katsoa, tälläkin videolla näkyy muslimitytön pitkä hame ja puhuja on selvästi afrikkalainen, todennäköisesti somali puhetyylistä päätellen. Mitä tulee uusimpaan esiin tulleeseen Turun tapaukseen, uhkaus aukaista p u u k o l l a ku r kk u kertoo ilman lisäselvityksiä minkä uskonnon edustajat asialla.
Poikkeaako tämä merkittävästi Koskelan murhaajien käytöksestä? Siinähän pahoinpidelty pääsi hengestään. Tappo/murhatuomiostaan istuivat muutaman vuoden miinus tutkintavankeusaika. Ovat jo kaikki vapaana. Suututtaa itseäni suunnattomasti, että meidän rangaistuskäytännöt tässä maassa lähtee siitä, että tekijät ovat suurimpia uhreja, jos ei muun niin ainakin ympäristönsä uhreja. Kukaanhan ei synny syntisenä tähän maailmaan, niin sen on aina oltava jonkun muun vika, jos henkilö ryhtyy väkivaltaiseksi, siksi ei voi antaa kunnon tuomioitakaan.
Tässä 14-vuotiaan tapauksessa selvittiin onneksi ruhjeilla ja muutamalla mustelmalla. Jos olisin tuon tytön äiti, lähtisin aika helvetin kyytiä katsomaan uutta koulua toiselta puolen kaupunkia, tai muuttaisin mahdollisimman kauas. Rehtorit on töissä juhannukseen asti, joten ei muuta kuin puhelin kouraan ja koulushoppailemaan. Ei mitään järkeä, että tyttö joutuisi palaamaan syksyllä takaisin kiusaajiensa ja pahoinpideltäviensä kanssa samoihin kouluihin, ja vielä muiden vierestäseuraajien töllisteltäväksi ja takanapäin kuiskuteltavaksi. Itse ainakin toivoisin, että tyttö voisi aloittaa puhtaalta pöydältä jossain muualla, vaikkakaan kiusattujen ei pitäisi olla niitä, jotka vaihtaa koulua. Minä en ainakaan alistaisi omaa lastani tuollaisten hirviöiden kanssa enää käymään samaa koulua.