Miten lapsella voi olla parempi että äiti muuttaa pois kuin oman asuinpaikan muutos?

ja siksi muuttaa pois ja tapaa lapsiaan mahdollisimman paljon? Mitäs tähän sanot ap?

Meillä oli tilanne, että niin minä kuin miehenikin oltiin yhtä läheisiä lapsillemme, mutta mies oli käytännön pakosta hoitanut lapsia enemmän kun minä ja kun päätimme erota niin mies jäi lasten kanssa meidän taloomme ja minä muutin pois.

Olen yhä etä-äiti, mutta en allekirjoita, että olisin lapseni hylännyt ja tiedän, että näin lapset kärsivät kaikista vähiten.

En ymmärrä että etä-äitiyttä perustellaan sillä etteivät lasten olosuhteet muutu. Isoin muutos kuitenkin lienee se, että äiti muuttaa pois kotoa ja tilalle tulee isän uusi kumppani, joka on lapselle täysin vieras ihminen.

Kyllä lapsi siinä kokee että äiti hylkää lapsen, jos äiti muuttaa pois kotoa.

Paljon puhutaan huonoista äideistä, mutta kyllä mielestäni sellainen äiti on ihan todellinen huono äiti, joka muuttaa pois lastensa luota.

Jos tuo olisi totta, niin silloinhan perheiden muuttaminen pitäisi kieltää lailla ja kaikkien muuttoa suunnittelevien lapset ottaa huostaan.

ei sitten muka ole iso muutos?

Ja isän muutto pois kotoa ei sitten muka ole iso muutos?

mutta edelleen nykyaikana lasten pääasiallinen huoltaja (siis se, joka pyörittää arkea, on lapsille läsnä, hoitaa lapset pieninä kotona, hoitaa vanhempainillat, neuvolat, hammaslääkärit jne.) on äiti. Tottakai voi olla myös päinvastoin, mutta pääasiassa Suomessa tämä tehtävä on äideillä ja siksi äidin muuttaminen on paha asia! Jos perheessä vastuu menee toisinpäin, eli isä on pääasiallinen huoltaja, on silloin tietysti ehdottomasti pahempi jos isä muuttaa pois!

Olen pahoillasi lapsiesi puolesta jos tollasta paskaa päästät heille opiksi että nainen on kasvatusvastuussa!

Ei nainen ole miestä parempi vanhempana, meillä mies yhtälailla vie lapsia hammaslääkäriin, hoitaa, vie harrastuksiin (nytkin ovat uimassa)!



Omat vanhemmat aikanaan erosivat ja isä lähti (myytiin talo ja kaikki muutti loppupelissä) ja kyllä se oli ihan kamalaa vaikkei isä minulle ole koskaan vaippoja vaihtanut tai muuta. Älä puhu paskaa!



Ei lapsi rakasta sitä "enempi" joka vie hammaslääkäriin. Ihme logiikkaa. Mistä tälläsiä joku keksii?



On ihan normaalia että ihminen ottaa kumppanin ja joskus ero tulee.



Onko se jotenkin helpompaa sitten jos lähivanhempi alkaa seurustelemaan? Vaikka isi lähtee ja ottaa uuden KUIN äidin luo jos jää asumaan niin se saa uuden miehen?

Jos lähtökohtana on, että menettää yhden vanhemman, niin onhan siinä ero, jos



a) menettää yhden vanhemman, ei muuta

b) menettää yhden vanhemman, koulukaverit, opettajat, päiväkodin henkilökunnan, naapurin lapset, kerhon ja kerhokaverit sekä harrastusporukat.



Lapsen tukiverkostot ovat tärkeitä. Usein muuttavasta lapsesta tulee juureton, turvaton ja hänen on vaikea kiintyä.

Itse olen kokenut sen, että oma äiti muuttaa kokonaan eri paikkakunnalle. Olin tuolloin 9-vuotias, sisareni muutaman vuoden nuorempi. Isäni oli maanviljelijä, kotimme ihana maalaistalo, jossa suuri piha peltoineen ja metsineen. Meillä oli hevosia, koiria, kanoja, kissa ym. kotieläimiä, joiden hoitoon olimme alusta asti sisareni kanssa osallistuneet. Me saimme päättää, lähdemmekö äidin mukaan vai jäämmekö isälle lapsuudenkotiimme. Päätös ei ollut vaikea: rakas lapsuudenkoti, vanhat kaverit vai muutto kaupunkiin rivitalokaksioon, uusi koulu ym. Jäimme isälle molemmat, päivääkään en ole katunut. Suhde äitiin säilyi ja olemme erittäin läheisiä, isäni kanssa myös.



Väitän, että enemmän traumoja olisin saanut muutosta kaupunkiin äitini luokse, jossa ei olisi ollut jälkeäkään vanhasta elämästä.



Itse ero oli riitaisa ja kipeä, vaikka mielestään hoitivat sen meitä lapsia ajatellen. Olen sitä mieltä, että lapsiystävällistä eroa ei ole ja vaikka kuinka väitetään, että "lapset suhtautuvat asiaan hyvin", kukaan ei pääse pienen pään sisälle ja niihin tunteisiin, itse ainakin näyttelin reippaampaa kuin mitä olin. Pisteet kuitenkin siitä, että saimme itse päättää, lähdemmekö lapsuudenkodista.