Naiset- vaatikaa miehiltä hyvää kohtelua!
Kommentit (15)
asioitten kulkuun. Alkaa olla melko paljon naisia, jotka vaativat miehiä tekemään kaiken keittiötöiden ja seksuaalisen tyydytyksen välillä.
On myös perheitä, joissa mies herää hoitamaan vauvaa yöllä, vaikka herää aamulla mennäkseen töihin.
Jotain rajaa voisi naisillakin olla vaatimusten suhteen.
Jos nainen ei saa kotona ollessaan siivottua ja laitettua ruokaa lastenhoidon ohessa, on jotain pielessä ja pahasti.
Jo 10-v. päätin, etten koskaan, ikinä, milloinkaan mene naimisiin aikuisena samanlaisen miehen kanssa kuin isäni oli!!! Oma isäni oli lapsirakas, ja perhekeskeinen, mutta itsekäs,ja alistava sika äitiäni kohtaan. Päätin siis jo lapsena, että mieheni pitää olla tasa-arvoinen, suvaitseva, ja kiltti ihminen, ei julma, itsekäs, alistava. On niiiiiiiin ihanaa, kun oma mies arvostaa, ja kunnoittaa sukupuoleen katsomatta, on rehellinen, luotettava, hyväntahtoinenihminen, joka haluaa minun hyvinvointiani. Nainen, päätä että olet arvostuksen arvoinen!! Kenenkään ihmisen ei tarvitse sietää alistamista ja toisen ihmisen itsekkkyyttä toisen kustannuksella
minä en keneltäkään ala vaatimaan hyvää kohtelua. Jos minua ei kohdella hyvin saa huonosti kohtelija poistua elämästäni.
a) kunnioitus, henkinen tasa-arvo, luottamus, rakkaus, yhdessä viihtyminen ja tekeminen, auttaminen
b)edellisten vastakohdat
tiedän aika monta ystävä- ja tuttava pariskuntaa, jossa se nimenomaan on niin päin, että nainen kohtelee miestä huonosti.
Mun mielestä parisuhde toimii ainoastaan silloin, kun molemmat osaavat kohdella toisiaan kunnioittavasti ja rakastavasti. Usein ei näin ole ja ihmettelenkin sitä, miksi niin monet silti jatkavat suhteitaan, vaikka muuta ei ole kuin valittamista ja tappelemista?!
"Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" pitää todellakin paikkansa suhteessa kuin suhteessa!
kun samaa olen joutunut näkemään.On liian kilttejä miehiä vaikeilla naisilla; naiset vaativat kaikkea, ovat aggressiivisiakin ja miesparat eivät ihan äkkiä myönnä tätä. Eihän kukaan anna naisen lyödä..totuus on kuitenkin jotain muuta.
Miehet venyvät kohtuuttomuuksiin naisten kanssa, aika moni masentuu lopulta, kun vaatimukset vain kasvavat.Seksin kanssakin on kaupankäyntiä..saat, jos teet tämän ja tuon homman.
Onneksi suurin osa parisuhteista sittenkin on toimivia. Kun oivalletaan,että huolehtimalla puolisosta, huolehdit samalla itsestäsi.Saat, mitä tilaat.
mutta miehellä on fyysistä voimaa enemmän- ja jos mies käyttäytyy huonosti, voi tulla pahaakin jälkeä
t. ap
Odotin saavani tasapuolista kohtelua, en saanut niin 15 vuoden yhteiselon jälkeen siirryin ranskalaiseen naiseen, yllättävänkin hyvä päätös. Suomalainen nainen on maailman väkivaltaisin nainen.
käyttäydy huonosti. Koskee myös verbaalista tasoa. Fyysinen väkivalta on mielestäni aina poliisiasia, jo yhden kerran jälkeen. Jos sallii lyömisen, otteet kovenevat joka kerran, olipa mies tai nainen tekijänä.
käyttäydy huonosti. Koskee myös verbaalista tasoa. Fyysinen väkivalta on mielestäni aina poliisiasia, jo yhden kerran jälkeen. Jos sallii lyömisen, otteet kovenevat joka kerran, olipa mies tai nainen tekijänä.
Odotin saavani tasapuolista kohtelua, en saanut niin 15 vuoden yhteiselon jälkeen siirryin ranskalaiseen naiseen, yllättävänkin hyvä päätös. Suomalainen nainen on maailman väkivaltaisin nainen.
vaikka olen nainen. Työssäni kohtaan toistuvasti miehiä, joitten kimppuun on käynyt nainen. Aluksi on ollut läpsimistä, sitten purraan, hakataan ja puristetaan pallit hajalle.
Ja usein käy niin, ettei mies tee mitään, sillä naista ei saa lyödä tai vastustaa. Osa viranomaisistakin uskoo sitä väkivaltaista naista ja syy kääntyykin miehen puolelle.
Naiset ei muuta osaakaan kun vaatia ja vaatia!!!
Me vaaditaan tasa-arvoista asemaa miehiin nähden ja samalla me kuitenkin vaaditaan että miehen pitää olla herrasmies?! Mikä on pointti?
että mies osaa huoltohommat tietokoneista kodinkoneisiin ja autoihin.
Minä taas hallitsen leipomisen, kaikenlaisen sipistelyn ym.
Siivota osaamme molemmat ja laittaa ruokaa. Yhdessä nuokin hommat on mukavinta tehdä, tosin joskus on kiva yllättää puoliso pihveillä ja viinillä.
Kaikki ne suhteet, joissa tiedän olevan fyysistä väkivaltaa, on sellaisia, joissa sitä väkivaltaa käyttää nainen. Musta se on tosi surullista! Miehet ei koskaan siitä puhu mutta ne naiset itse jopa retostelevat lyömisillään ja puremisillaan :(. Ja oikeuttavat tekonsa aina sillä, että mies oli ärsyttävä, ei tullut töistä silloin kun lupasi, ei hoitanut lasta töistä tullessaan tms.
Siis ei todellakaan ihme, että Suomessa parisuhteet voi huonosti! Naiset lorvii kotona hoitovapaalla muka lasten parhaaksi. Sitten kun mies tulee töistä kotiin väsyneenä, niin jo tarvis alkaa lapsia hoitamaan ja kotia siivoomaan. Ja jos siihen et pysty, niin turpaan tulee siltä "lastensa eteen raatavalta kotiäidiltä"...
a)hyvä kohtelu?
b) huono kohtelu?