Miksi kaupunginosien ja katujen nimet rumenevat mitä kauemmas keskustasta menee?
Helsingissä on kauniita kalevala-aiheisia tai kirjailija-aiheisia katuja kuten Ainonkatu, Eino Leinon katu, sitten on luontoaiheisia kuten Pihlajatie, Kuusitie jne. tai sitten Eteläranta, Alppikatu jne.
Kun menee idempään, niin kadunnimet alkavat muistuttaa jotain rappioalkoholistin lempinimeä tai jotain maaseutukievaria: Keimola, Korso, Rekola, Kivikkotie, Lokkitie, Nyppylätanhua jne.
Onko tarkoitus vain "näpäyttää" köyhiä asuinalueita tai sellaisia joissa ei paljon omistusasumista?
Kommentit (4)
En nyt tiedä onko joku Tarkk'ampujankatu yhtään sen kivempi kuin Vanhempientie.
malminkartanossa näitä riittää. fagottitie... naapuripellontie... urputie... ihan kuin tarkoituksella annettu mahdollisimman juntteja nimiä
Kyse ei ole oikeastaan mistään luokkasodasta vaan siitä että ne 'kaunonimiset' paikat ovat alkuperäisiä, vanhoja asuinalueita/katuja vähintään vuosilta 1900-1940 tai jopa 1800-luvulta.
Uudet alueet ovat grynderien massarakentamia täyttömaalle, entisille kaatopaikoille jne. eikä niillä ole mitään oikeaa historiaa.
Toki idemmässäkin on oikeaa historiaa, esim. Vantaalla on ollut kunnon historiallisia kartanoita ja läänityksiä joita Ruotsin kuningas on luonut ja jakanut vasalleilleen. Mutta valtaosa maasta on ollut ihan puhdasta joutomaata, jolla ei ennen rakennushetkeä (esim. 1976) ole ollut mitään juuria tai historiaa joten sellainen on pitänyt keksiä päästä. Keskustoissa monilla kadunnimillä on joku historiallinen tarina takana esim. 70-120 vuoden takaa.