Miksi vanhempansa menettäneitä lapsia ja nuoria usein säälitään?

Vierailija kirjoitti:

Et taida tietää menettämisestä mitään.

Olen itsekin menettänyt toisen vanhempani ja lisäksi kaksi isovanhempaani. Ap

Kai siihen liittyy joku uskomus että lapsen elämä on automaattisesti traumaattinen jos vanhempi tai vanhemmat kuolee. Todelisuushan voi olla hyvinkin toisenlainen.

Dickensiläiset orvot on se käsite mikä varmaan tulee monella ekana mieleen. Se että orvoksi jääneet tai toisen vanhempansa menettäneet elää kaduilla tai huonojen kasvattivanhempien luona pukeutuen vanhoihin rääsyihin. Mielikuva luo ylitsevuotavaa empatiaa ja sääliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et taida tietää menettämisestä mitään.

Olen itsekin menettänyt toisen vanhempani ja lisäksi kaksi isovanhempaani. Ap

Isovanhempien menettämistä ei lasketa. Kaikki menettävät isovanhempansa, mutta totta kai oman isän tai äidin menettäminen lapsena jättää jonkinlaisen jäljen. En nyt tiedä tarvitseeko orvoksi jäänyttä sen takia sääliä, ehkä ennemminkin ymmärtää?

Jos menettää lapsena vanhempansa, seuraako siitä automaattisesti hyvä elämä?

Eri asia on menettää läheinen kuin joku etävanhempi jota Ei ikinä näe 

Vanhempansa menettäneiden lasten ja nuorten asema on ollut historiassa hyvin epävarma ja sattuman tai sukulaisten varassa. Lapsia on esimerkiksi kaupattu huutolaisina. Tietenkään samanlaista ei ole ollut enää vuosikymmeniin, vaan viime kädessä sosiaalihuolto ottaa kopin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et taida tietää menettämisestä mitään.

Olen itsekin menettänyt toisen vanhempani ja lisäksi kaksi isovanhempaani. Ap

Isovanhempien menettämistä ei lasketa. Kaikki menettävät isovanhempansa, mutta totta kai oman isän tai äidin menettäminen lapsena jättää jonkinlaisen jäljen. En nyt tiedä tarvitseeko orvoksi jäänyttä sen takia sääliä, ehkä ennemminkin ymmärtää?

Mitäs jos ne isovanhemmat on ollut ne joiden kanssa lapsi on elänyt vauvasta tai taaperosta asti?

Vierailija kirjoitti:

Jos menettää lapsena vanhempansa, seuraako siitä automaattisesti hyvä elämä?

Ei tietenkään aina, mutta joskus/usein.

Vanhemmat voivat olla täysin kusipääkkösiä, lapsen kasvattamiseen kykenemättömiä, itsekin vapaan kasvatuksen uhreja, joten heidän kuolemansa voi siinä tapauksessa antaa lapselle paremmat mahdollisuudet hyvään elämään tulevaisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et taida tietää menettämisestä mitään.

Olen itsekin menettänyt toisen vanhempani ja lisäksi kaksi isovanhempaani. Ap

Isovanhempien menettämistä ei lasketa. Kaikki menettävät isovanhempansa, mutta totta kai oman isän tai äidin menettäminen lapsena jättää jonkinlaisen jäljen. En nyt tiedä tarvitseeko orvoksi jäänyttä sen takia sääliä, ehkä ennemminkin ymmärtää?

Mitäs jos ne isovanhemmat on ollut ne joiden kanssa lapsi on elänyt vauvasta tai taaperosta asti?

Silloinhan lapsi on väkisinkin menettänyt ensin vanhempansa, ja kyllä sellaista lasta saa sääliä. Isovanhemmilla vain on taipumus kuolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos menettää lapsena vanhempansa, seuraako siitä automaattisesti hyvä elämä?

Ei tietenkään aina, mutta joskus/usein.

Vanhemmat voivat olla täysin kusipääkkösiä, lapsen kasvattamiseen kykenemättömiä, itsekin vapaan kasvatuksen uhreja, joten heidän kuolemansa voi siinä tapauksessa antaa lapselle paremmat mahdollisuudet hyvään elämään tulevaisuudessa.

Lapsi ei voi valita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et taida tietää menettämisestä mitään.

Olen itsekin menettänyt toisen vanhempani ja lisäksi kaksi isovanhempaani. Ap

Isovanhempien menettämistä ei lasketa. Kaikki menettävät isovanhempansa, mutta totta kai oman isän tai äidin menettäminen lapsena jättää jonkinlaisen jäljen. En nyt tiedä tarvitseeko orvoksi jäänyttä sen takia sääliä, ehkä ennemminkin ymmärtää?

Ei välttämättä jätä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et taida tietää menettämisestä mitään.

Olen itsekin menettänyt toisen vanhempani ja lisäksi kaksi isovanhempaani. Ap

Isovanhempien menettämistä ei lasketa. Kaikki menettävät isovanhempansa, mutta totta kai oman isän tai äidin menettäminen lapsena jättää jonkinlaisen jäljen. En nyt tiedä tarvitseeko orvoksi jäänyttä sen takia sääliä, ehkä ennemminkin ymmärtää?

Mitäs jos ne isovanhemmat on ollut ne joiden kanssa lapsi on elänyt vauvasta tai taaperosta asti?

Silloinhan lapsi on väkisinkin menettänyt ensin vanhempansa, ja kyllä sellaista lasta saa sääliä. Isovanhemmilla vain on taipumus kuolla.

Minä asuin Isovanhempien luona 2- tai 3-vuotiaasta asti, vaikka molemmat vanhempani käsittääkseni elää edelleen.

Iditootti.

Vierailija kirjoitti:

Kai siihen liittyy joku uskomus että lapsen elämä on automaattisesti traumaattinen jos vanhempi tai vanhemmat kuolee. Todelisuushan voi olla hyvinkin toisenlainen.

Voi vi***. Video. Ymmärrätkö mitä lätiset? (Normaalin)Vanhemman menettäminen on lapselle jo itsessään järkyttävä trauma. Se ensinnäkin murskaa koko perusturvallisuuden tunteen. Kaikki muut asiat päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos menettää lapsena vanhempansa, seuraako siitä automaattisesti hyvä elämä?

Ei tietenkään aina, mutta joskus/usein.

Vanhemmat voivat olla täysin kusipääkkösiä, lapsen kasvattamiseen kykenemättömiä, itsekin vapaan kasvatuksen uhreja, joten heidän kuolemansa voi siinä tapauksessa antaa lapselle paremmat mahdollisuudet hyvään elämään tulevaisuudessa.

Lapsi ei voi valita.

Juuri sitä tarkoitin.

Lapsi ei pysty valitsemaan vanhempiaan, mutta vanhempien menehtyessä syystä tai toisesta, se voi olla lapselle hyvinkin positiivinen asia kun tarkastellaan asiaa pidemmällä aikavälillä.

Elämässä on se mielenkiintoinen piirre, ettei kukaan voi tietää onko jokin teko tai tapahtuma hyvä vaiko paha.

Nyt tapahtuva paha tapahtuma, esim vanhempien kuolema voi muuttua hyväksi lapselle.

Anna pummille kymppi, tee hyvä teko ja hän ostaa pullon viiniä, tappaa kaverinsa kännäämisensä päätteeksi.

Oliko tekosi hyvä vai paha?

Suuremmassa miitakaavassa esim. Hotler.

Tee pahaa, mutta lopputuloksena on kokonainen valtio vainon uhreille.

Tekikö hotler hyvää vaiko pahaa?

Miksi lapsen vanhemman kuolemaa pidetään traumaattisena/surullisena asiana? En kyllä yhtään tajua vaikka olen menettänyt omankin vanhempani lapsena.

T. Psykopaatti

Isän kuolema oli vain helpotus.

Vanhempani erosivat ollessani vajaa 2-vuotias. Isää ei kiinnostanut olla missään tekemisissä, äiti alkoi rillutella ja jätti minut yksin vaippoihini itkemään. Sijauskoti järjestyi melko pian ja vaikkei se herkkua ollut, niin se oli luultavasti paras asia mitä minulle on tapahtunut. Asuin siellä aikuisuuteen saakka. Molemmat vanhempani menivät tahoillaan uudelleen naimisiin, saivat lapsia, erosivat, toinen oli välillä vankilassa, lapset olivat välillä huostassa, kumpikaan ei saanut elämäänsä sujumaan, alkoholi ja mahdollisesti huumeet olivat kuvioissa molemmilla. Sisarpuolteni kautta näe mitä minusta todennäköisesti olisi tullut, jos en "olisi menettänyt vanhempiani". Heistä yksi on jo kuollut päihteisiin, yksi on taparikollinen, yksi vaihtaa miestä kuin paitaa ja todennäköisesti kärsii jostain hoitamattomasta epävakaa tai sivupersoona -ongelmasta.

Vanhempien menetys voi joskus olla siunaus, ei tragedia. Vaikkei oma elämänikään ei ole ollut ruusuilla tanssimista, niin olen silti saanut korkeakoulutuksen, elämä on aina ollut hallinnassa, myös työttömyyden kohdatessani, päihdeongelmia ei ole koskaan ollut. En usko, että johtuu geeneistä - nehän nyt näyttävät samanlaisilta molemmin puolin.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempansa menettäneiden lasten ja nuorten asema on ollut historiassa hyvin epävarma ja sattuman tai sukulaisten varassa. Lapsia on esimerkiksi kaupattu huutolaisina. Tietenkään samanlaista ei ole ollut enää vuosikymmeniin, vaan viime kädessä sosiaalihuolto ottaa kopin.

Toistaiseksi. Ne huonot ajat voi palata takaisin. 

Esim sodan vuoksi.