Kun teette lapsen miehen kanssa, niin ajatteletteko että nyt mies on teidän kunnes kuolema erottaa?
Kuinka moni tekee lapsen vain siksi, että mies ei vaan jättäisi? Itse kerran häviävän hetken jopa mietin tätä. Onneksi en kuitenkaan toteuttanut. Emme ole enää yhdessä, enkä edes halua tietää hänestä mitään. Olisi hirveää, jos sellainen valehteleva ja pettävä mies olisi lapseni isä. Valitettavasti näen vaan tällaista toteutusmallia työssäni, että nainen yrittää saada pidettyä miehen vaikka väkisin.
Kommentit (8)
Mitä hörhöjä oikein kaitset työssäsi? Kuulostaa siltä, että olet ihan oikeassa paikassa siinä mielessä, että olet yhtä pihalla kuin asiakkaasi.
Ajattelin noin kun menin naimisiin.
Olen tehnyt lapsia aviomieheni kanssa ja olemme toistemme omat kunnes kuolema meidät erottaa.
No en ole mikään i diootti joten en.
Ap kyllä kuvailee valitettavasti aika monen naisen mentaliteettia.
Joskus keskiajalla tai 1920-luvulla naisille opetettiin noin.
Biologia on tarkoittanut, että rakkausvaihe kestää pari vuotta, turvatakseen lasten elinolosuhteet. Sen aikana naiset ovat valmiita tekemään kaikenlaista. Sen jälkeen jäävät suhteeseen kiintymyksen tai muiden pakottavien syiden vuoksi.
Maaseudulla ajatellaan noin, ja tottahan se onkin ainakin sellaisissa mielissä kylissä, joissa ihmiset elävät omakotitalojensa vankeina eivätkä pääse pakoon vaikka ero tulisikin.
Nainen tekee lapsen koska mies on komea. Ei nainen ajattele ett mies jättää mutta usein siinä käy niin.