WHO:n johtohenkilöiden taustatiedot sekä kytkökset ovat sekä järkyttäviä että hätkähdyttäviä
Tedros Ghebreyesus
WHO:n pääjohtajaksi valittiin v. 2017 etiopialainen Dr. Tedros Adhanom Ghebreyesus. Sitä ennen hän oli toiminut Etiopian terveysministerinä 2005-2012 ja ulkoministerinä 2012-2016. Luotettavien uutislähteiden mukaan ekonmisti ja Nobelin rauhanpalkinnon ehdokkaana ollut Etiopian asiantuntija David Steinman vei Ghebreyesusta koskevan rikosasian Haagin Kansainväliseen rikostuomioistuimeen, International Criminal Court (ICC) joulukuussa 2020. Kyseisellä tuomioistuimella on toimivalta sotarikoksissa, rikoksissa ihmisyyttä vastaan ja joukkotuhonnoissa.
Etiopiassa oli Tigrayan alueen vakavat levottomuudet Ghebreyesuksen ollessa korkeassa asemassa maassaan. ICC:n tuomioistuimeen häntä vastaan vietyinä asioina ovat systemaattiset ja poliittisesti ja etnisesti motivoituneet ihmisoikeusloukkaukset, murhat, kidutukset, kidnappaukset, pakotetut häviämiset, laittomat vangitsemiset ja lisäksi on muita epäinhimillisiä tekoja.
Ursula von der Leyen
EU:n parlamentista tehtiin 15.11.2022 esteellisyyskysymys EU:n puheenjohtajasta, Ursula von der Leyenistä: Parliamentary question E-003717/2022.
Ursulan aviomies, Heiko von der Leyen, on Orgenesis- biotekniikkayrityksen tieteellinen johtaja. Orgenesis keskittyy geeniterapioihin ja on etulinjassa mRNA-rokotteiden kehittelyssä. Orgenesis saa erilaisten kanavien kautta vuosittain 200 000 euroa projektiin, jota EU rahoittaa (National Centre for Research and Development of gene therapy and pharmaceuticals using RNA technology). Von der Leyen edustaa Orgenesisiä, joka on yksi projektin perustajista.
Seuraava tutkintapyyntö liittyy rahan käyttöön. EU:n riippumattomalle syyttäjänvirastolle (The European Public Prosecutors Office, EPPO) on tehty 14.10.2022 tutkintapyyntö EU:n mRNA-koronarokotehankinnoista. Ursula von der Leyen osti mittavat määrät koronarokotteita EU:n kansalaisille, eikä kaikista ostamiseen liittyvistä seikoista ole saatu selvyyttä. Hän on mm. poistanut Pfizerin kanssa käytyjä tekstejä, jotka koskivat rokoteostoksia.
Kysymys kuuluukin, onko EU:n rahaa käytetty väärin?
Kommentit (12)
WHOn kanssa Suomi tekee parhaillaan pandemiasopimusta. Vain yksi kansanedustaja kysynyt asiasta.
Ne jotka saavat rokotevoitot jatkossa ratkaisevat vaikka ulkonaliikkumiskiellon
WHO :lle haetaan valtaa päättää kaikkien maiden asiat ohittaen maiden hallinnot ja lainsäädännöt. Se on totalitarismin unelmien toteuma.
ja kaikki menee niin kuin "asiantuntijat" sanoo.. vaikka juu että lepakosta tarttui ihmiseen. Onko sinulle kerrottu että se vuoti labrasta.
Ja nyt alkaa pelottelu luntuflunssalla taas. Tarttunut lehmistä tällä kertaa
Kysy kansanedustajaltasi WHOn pandemiasopparista. Tietääks edes
Von Der Leyenin ja EU komission valtavat koronarokotekorruptiot ovat edelleen selvittämättä:
Näistä pitäisi puhua enemmän. Kiitos aloittajalle.
Suomessa ei ole päivittäin tiedotusta siitä miten näitä kytköksiä ja korruptioita selvitetään vaikka kyseessä on yksi suurimpia asioita ihmiskunnan historiassa... päinvastoin kaikki peitellään mitä tapahtui mm. 2021-2022 koronahysterian rahastuksen ollessa pahimmillaan...
Vierailija kirjoitti:
WHO :lle haetaan valtaa päättää kaikkien maiden asiat ohittaen maiden hallinnot ja lainsäädännöt. Se on totalitarismin unelmien toteuma.
Ja mikä parasta, "se on kaikkien parhaaksi". Aina jollain tällaisella mukamas hyvällä kuten terveydellä sitten ajetaan jotkut täydet aatusysteemit voimaan ja aletaan uunittamaan väkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
WHO :lle haetaan valtaa päättää kaikkien maiden asiat ohittaen maiden hallinnot ja lainsäädännöt. Se on totalitarismin unelmien toteuma.
Ja mikä parasta, "se on kaikkien parhaaksi". Aina jollain tällaisella mukamas hyvällä kuten terveydellä sitten ajetaan jotkut täydet aatusysteemit voimaan ja aletaan uunittamaan väkeä.
Kyllä - täydellinen rikkaan rahastavan eliitin hallintaväline.
Gepardihattu vähän kidutellut ja laittanut YK-rahaa liiveihinsä, yllätys, yllätys...
Ja,"Niin,so,",näsäilee Suomi-junttaRaiset."Ei koske mua vähääkään,tuki tu$pas wi#un R y $ Sän n U O lija"! Et sillee...
Bill Gates
Bill Gatesin perhetaustasta tiedetään se, että hänen isänsä, William Gates on ollut aktiivinen Amerikan eugeniikkayhdistyksessä (the American Eugenics Society). Eugeniikka on rotuoppi, jonka mukaan toivottuja yksilöitä kannustetaan lisääntymään ja ei-toivottujen yksilöiden lisääntymistä vähennetään tai estetään kokonaan esimerkiksi steriloimalla. Lisäksi eugeniikkaan kuuluu huoli maailman ylikansoituksesta. Bill Gates on kasvanut eugeniikkaa aktiivisesti kannattaneen juristi-isän poikana.
Bill Gatesin isä William Gates toimi Bill and Melinda Gates säätiön puheenjohtajana (co-chair) vuosina 2000-2020. Kyseinen aika kattoi koronapandemiaan valmistautumisen ja alkutaipaleen rokotteineen. William Gates on myös osallistunut Bill ja Melinda Gates säätiön toiminnan kehittämiseen ja strategiaan.
Bill Gatesin globaalinen mahti on saanut voimansa mm. seuraavista kolmesta lähteestä: Ensinnäkin, hän on rokotesijoittaja, mikä tuottaa runsaasti voittoa. Toiseksi Gates on merkittävä yksityinen rahoittaja WHO:ssa, mikä takaa hänelle sanavaltaa WHO:n sisällä, sillä lahjoittajat määräävät, mihin tarkoitukseen heidän antamansa rahat käytetään. Tämä kulissien takainen rahan valta tulee korostumaan, jos WHO saa toukokuussa 2024 pandemiasopimuksen ja kansainvälisen terveyssäännöstön (IHR) muutosten nojalla laillisesti sitovan aseman jäsenvaltioihin. Kolmanneksi: Bill and Melinda Gates Foundation on sopinut yhteistyöstä (memorandum of understanding, MOU) FDA:n kanssa, mikä antaa USA:ssa rokoteluvat.
Gatesin valtakolmio: hyppysissä rokotetuotanto, yhteys rokoteluvan antajaan, sisällä organisaatiossa, joka hakee globaalia laillisesti sitovaa asemaa määrätä pakkorokotukset ja rokote/terveyspassit.
Voimme hyvällä syyllä kysyä mRNA-koronarokotteiden jälkeisestä syntyvyyden laskusta ja ylikuolleisuuden syistä.