Olen huomannut, että PS:n äänestäjät ovat vähemmän puolueuskollisia kuin muiden puolueiden äänestäjät
He ovat myös liikkuvampia äänestäjiä ja myös kriittisempiä äänestämäänsä puoluetta kohtaan kuin muiden puolueiden äänestäjät keskimäärin.
Kommentit (6)
En tiedä, en ole miettinyt Persujen äänestäjiä tai äänestänyt tätä puoluetta koskaan itse. Olen kuitenkin liikkuva äänestäjä ollut koko ikäni, koska riippuen vaaleista niin itselleni merkitsee puolueohjelma ja/tai kyseisen henkilön arvot ja päämäärät.
Eniten ehkä nykyisin vaivaa poliittisessa keskustelussa se, että haetaan tietoisesti vastakkainasettelua ja syyttelyä teemoista, joihin jokainen eduskunnassa oleva puolue olisi voinut vaikuttaa hallituksessa istuessaan niiden parin vuosikymmenen aikana. Teemat ja huomet eivät ole mitenkään uusia vaan sama kramppi (velkaantuminen) on ollut taloudessa jo 90-luvulta lähtien.
Parhaat päätökset on tehty historiassa yli puoluerajojen käydyllä keskustelulla niin Suomessa kuin Pohjoismaisen hyvinvointivaltion verrokkimaassa Ruotsissa (jossa on myös kaivettu omat kuopat, en kiellä tätä vaan vertaa hyvinvointivaltiokehityksen samankaltaisuutta).
Persujen äänestäjillä ei ole mitään aatteellista selkärankaa. He vain juoksevat kaikenlaisten helppoheikkien ja ihme-eliksiirien myyjien perässä.
Ap, jos tiputan nenäliinani, noukitko sen hitaasti pyllistäen?
Eduskuntavaaleissa persujen kannatus on lähes identtinen eli ei juuri muutosta edelliseen kertaan sen jälkeen, kun 1. jytky Timo Soinin johdolla tuli.
Persut oli kaupan edessä kojussa myymässä makkaraa, viereisessä teltassa mytiin silakkaa.