Lue keskustelun säännöt.
Oletko koskaan ollut poliisikuulustelussa?
08.05.2024 |
Millaista se oli?
Kuulusteltiinko sua todistajana vai epäiltynä?
Katselen Ytubesta truecrimevideoita. Tuli mieleen että itse olisin varmaan epäilyttävä koska hermostuisin ja vaikuttaisin syylliseltä.
Olen kuullut ihmisistä, jotka on pidätetty epäiltyinä. He olivat valitettavasti sattumalta väärässä paikassa väärään aikaan, ja saivat melkoisesti harmia, vaikka osoittautuivat lopulta syyttömiksi.
Kommentit (33)
Hermostuminen on varmaan syyttömälle tavan kansalaiselle se yleisin tapa reagoida poliisikuulusteluun, ja siten ei herätä epäilyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut ja minua epäiltiin ryöstöstä. Olin 3 kk vangittuna. Ryöstön aikaan olin kalassa ja poliisit eivät viitsineet tutkia venesataman kameroita koska syyllisyyteni oli muka varma. Mutta kävin siihen aikaa aina kalassa aamu kuuden ja seiskan välissä ja minulla oli aina kuvia saaliista kun sain verkoilla ja päivitin facebookia aina kuuden ja seiskan välissä kuvilla.
Valitettavasti olen, todella ikävää avata tietoaan, jota kriminaalit saavat käsiinsä...
Teininä silminnäkijänä. Teininä epäiltynä varkaudesta, mutten pääpukari ja kopissa hetki.
Olen todistajana. Ihan ystävällisiä olivat poliisit ja jotenkin rauhoittavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poliisi tekee työtä ja on aika hyvä painostamaan. Rikolliset osaa tämän ja tietävät mitä on odettavissa. Tiukat kysymykset toimii tavallisille ihmisille. Vaikka olisit hyvä valehtelemaan kavereille niin et olisi yhtä hyvä asemalla.
Olen ollut syytä epäillä- perustein. Kuulustelu taoahtui puhelimitse.
Sit kotiin lähetettiin lappu "syyttämättä jättämispäätös" eli ei perusteita!! Huh :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varsinaisessa kuulustelussa, sellaisessa "lievemmässä" kuulemisessa vain. Todistajana kuultiin, ja ilmeisesti oli väärinkäsitys se juttu, henkilö jonka tekemisistä kuultiin oli syytön.
Todistajana ole ollut, työasioiden eli entisen asiakkaan sotkujen takia. Oli yllättävän mukava kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kahdesti. Syytettynä. Vähän jännitti mutta ihan normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varsinaisesti, mutta olen jutellut poliisien kanssa sekä siskon että isäpuolen kuoleman vuoksi. Isäpuoli kuoli kotiin ja olin paikalla, löytyi elottomana olohuoneen lattialta. Poliisi vaan kyseli koska olin nähnyt tämän viimeksi elossa ja muita taustoja. Siskon kuollessa poliisit otti yhteyttä minuun koska olin viestitellyt siskon kanssa samana päivänä kun kuoli.
Olen myös muutaman kerran ollut tilanteessa, tavallaan todistajana, missä toinen henkilö oli tehnyt väkivaltaa tai uhannut väkivallalla. Poliisi sitten kyseli mitä näin ja mitä tapahtui.
Kerran. Juuri lukiosta päässeenä, näpistyksestä epäiltynä. Olin koko päivän aivan hermoraunio ja todella järkyttyneessä tilassa, koska sain ensin yhtäkkisen uutisen mulle todella tärkeän ja rakkaan koiran kuolemasta, ja siihen päälle iso riita silloisen poikaystävän kanssa. Riidan päälle syöksyin tunteellisessa ja sekavassa mielentilassa kaupungille ja jonkinlaisessa sumussa kauppaan, josta ostin irtokarkkeja. En edes tajunnut punninneeni pussia väärin, kun yhtäkkiä kassalla kassahenkilö kutsui vartijat. Silloin tuntui että maailma romahtaa - en koskaan ollut tehnyt mitään laitonta tai väärää, koulussa ns. 'kympin tyttö'. Vartijan kanssa takakoppiin, jossa tämä mua ehkä pari vuotta vanhempi nilkki nimitteli, sätti, uhkaili ja itketti entisestään. Siitä sitten poliisin pakeille (lähistöllä asema). En kuitenkaan ikinä unohda tätä vanhempaa poliisimiestä, joka minua kuulusteli. Kysyi mitä tapahtui, miksi, ja oikeasti kuunteli. Oli empaattinen. Oli myös koiraihmisiä, joten ymmärsi ilmeisesti tuskan. (Nyt yli 20v myöhemmin itken toisinaan vieläkin tämän koiran perään. Poikaystävä sen sijaan oli virhe.) Vannotti vain, etten koskaan tekisi mitään tyhmää ja käski kotiin lepäämään. Kiitos hänelle. Kaidalla tiellä ollaan yhä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka kuinka monesti. Seuraavan kerran perjantaina
asianajaja, yrittäjä
Sosiaali-ihmisten tekemät kuulustelut (lapsettomillekin) naisille ovat pahempia kuin mikään poliisikuulustelu. Kysymys kysymyksen perään, ilkeitä, painostusta, manipulointia, ihan sairasta touhua. Herätkää.
Todistajana 20-vuotiaana. Olin nuori ja naiivi. Kuvittelin, että poliisin sanaan voi luottaa. Lupasivat, että syytetylle ei kerrota, mitä minä kerroin. En tiennyt, että poliisi joutuu kertomaan. Siihen aikaan ei ollut vielä edes lähestymiskieltoa ja kun syytetyn kaverit seuraavan parin vuoden ajan soittivat mulle uhkaussoittoja, norkoilivat työpaikkani ja kotini ovella, uhkailivat jne, poliisi ei voinut tehdä asialle mitään. Melkein kolmen vuoden painajainen. En ole sen jälkeen luottanut mihinkään, mitä poliisit sanoo. Onneksi ei ole kovin usein poliiseja tarvinnut kohdatakaan. Muutaman kerran olen osunut silminnäkijäksi paikalle, mutta olen joko ehtinyt poistua paikalta tai sitten olen sanonut että en nähnyt enkä kuullut mitään.
Joo, kerran, todistajana, ammattini puolesta. Sellanen pikainen leppoisa tapahtuma tuo kuulustelu, tuttu poliisi vielä. En nyt avaa enempää, salassapitojuttu.
Monta kertaa, epäiltynä. Eipä niistä kuitenkaan ole mitään muodostunut. Se kerta kyllä hivenen jännitti kun oli nimikkeenä törkeä....
Joskus nuorena typerästä törttöilystä epäiltynä, kunnon sakot napsahtivat ja sen jälkeen on tullut kohta 30 vuotta elettyä ihan kiltisti. Oli sen verran kamala kokemus.
En