Onko muilla lapsi, joka mustasukkainen kun äiti puhuu puhelimessa?

mutta kun otan puhelimen niin alkaa kauhea meno ja vauvakin alkaa aina silloin huutaa =)

kesti viitisen kuukautta, yleensä törkkäsin pojan miehelleni ja menin parvekkeelle puhumaan, mutta kyllä puhelimes puhuminen väheni huomattavasti sinä aikana. Meni itsestään ohi joten en oikein osaa neuvoa miten toimia, mutta toivottavasti on vain vaihe niinkuin meillä

lapset 4 ja 3, ihan sama juttu aina. Ja KAIKKI kaverit kenen kanssa tästä on puhuttu, sanovat samoin. Myös he joiden lapset ovat mielestäni tottelevaisia ja "kilttejä", ja kenellä on tiukka kuri kotona.

Kaikki nämä ovat ilmeisesti "pois" lapsilta.

Vanhempi on nyt eskarissa ja ei enää kiinnitä niin huomiota. On oppinut, että on puheluita ja puheluita. Jos sanon, että on oltava hiljaa, niin on kanssa. Jos taas puhun vaikka äitini kanssa tai jotain muuta diipadaapaa jonkun kanssa pitkään, niin saa tietenkin pyytää ruokaa välissä jne.



Mua ärsyttää kyllä, kun ihmiset ei opeta lapsille, että puhelimen taustalla ei koko ajan rääytä. Pari kaveriakin on sellaisia, että niiden muksut huutaa tauotta taustalla koko puhelun ajan. Eipä paljon tee mieli soittakaan. Mä ainakin pienempänä ärjäisin tuolla tytölle vaikka kesken puhelun, että "nyt mä olen puhelimessa ja sinä et häiritse". Kyllä se siitä oppi. Musta se on kasvatuskysymys ja jossain vaiheessa lasten pitää oppia olemaan taustalla normaalisti.



Nykymuksut vaan on niin tottuneita siihen, että ne on koko ajan huomion keskipisteenä. Ei ainakaan ole pelkoa siitä, ettei huomiota saisi muutenkin tarpeeksi, vaikka äiti puhuisi joka ilta tunnin puhelimessa.

jos komentaisin olemaan hiljaa. Ratkaisuna on siis ollut lopettaa puhelu ja soittaa vaikka uudestaan, kun lapsi on päiväunilla. En ole jatkuvasti puhelimessa enkä puhu mitään maratonpuheluita, mutta joskus nyt saattaa joku soittaa ja olisi kiva vastata. ap

Ihan normitouhua.

vaan huutelee lapsille samaan aikaan jne.



Ymmärrän kriisitilanteet, kuten että lapsi putoaa sohvalta tai jotain. Mutta tällaisesta ei ole kyse, vaan kaveri kiljahtelee (ja vielä suoraan luuriin) että "äiti on täällä, kukkuu kulta" ym.



Argh

kun olen hakenut töitä. Pian saattaa tulla puheluita työnantajilta ja ei varmaan anna kovin hyvää kuvaa, jos lapsi huutaa taustalla? Vai miten rekrytoijana suhtautuisit tuollaiseen? Jätänkö vaan vastaamatta puhelimeen ja soitan itse sitten takaisin, kun lapsi nukkuu? ap

jos komentaisin olemaan hiljaa. Ratkaisuna on siis ollut lopettaa puhelu ja soittaa vaikka uudestaan, kun lapsi on päiväunilla. En ole jatkuvasti puhelimessa enkä puhu mitään maratonpuheluita, mutta joskus nyt saattaa joku soittaa ja olisi kiva vastata. ap

Sinähän nyt oikeastaan palkitset lapsen siitä ulinasta.

Hän haluaa, että keskityt häneen ja niin sinä sitten teet, panet puhelimen pois.

Minusta sinun pitäisi nyt hiukan kasvattaa.

Sovit jonkun kanssa, että soittaa sinulle ja kestää taustalta kuuluvaa huutoa. Kun puhelin soi, juttelet ulinan yli rauhassa puhelimeen, pidät vaikka samalla nätisti lasta harteista kiinni ja annat olla jalkojesi juuressa. Puhut vaikka minuutin.

Sitten suljet ja lohdutat lasta, menemättä mukaan lapsen itkuun. Hyväntuulisesti vaan pidät lasta sylissä ja kohdistat hänen huomionsa johonkin kiinnostavaan. Kun lapsi alkaa rauhoittua, selität rauhallisesti ja ystävällisesti, että "äsken minä olin puhelimessa ja puhuin puhelun, eikä silloin seurustele sinun kanssasi. Olen taas sinun kanssasi, kun olen saanut puhelun puhuttua."

Ja toistat tuota niin kauan, että lapsesi ei enää koe kannattavaksi alkaa karjua juuri, kun puhelimesi soi.

Pointti on, että lapsesi ei silti kokisi itseään hylätyksi - pidä siis ruumiillinen kontakti tarvittaessa yllä.

Mutta hänen on minusta oikein hyvä nyt oppia, että hän EI voi 100% ajasta omia äitiään, vaan hänellä on oikeus joskus käydä keskustelunsa rauhassa loppuun asti.

Lapsi tulee kuulluksi, muttei VOI monopolisoida tilanteita.

Pyydänkin tänään vaikka äitiäni soittamaan, hänellä on ainakin hyvät hermot :) ap

jos komentaisin olemaan hiljaa. Ratkaisuna on siis ollut lopettaa puhelu ja soittaa vaikka uudestaan, kun lapsi on päiväunilla. En ole jatkuvasti puhelimessa enkä puhu mitään maratonpuheluita, mutta joskus nyt saattaa joku soittaa ja olisi kiva vastata. ap

Sinähän nyt oikeastaan palkitset lapsen siitä ulinasta.

Hän haluaa, että keskityt häneen ja niin sinä sitten teet, panet puhelimen pois.

Minusta sinun pitäisi nyt hiukan kasvattaa.

Sovit jonkun kanssa, että soittaa sinulle ja kestää taustalta kuuluvaa huutoa. Kun puhelin soi, juttelet ulinan yli rauhassa puhelimeen, pidät vaikka samalla nätisti lasta harteista kiinni ja annat olla jalkojesi juuressa. Puhut vaikka minuutin.

Sitten suljet ja lohdutat lasta, menemättä mukaan lapsen itkuun. Hyväntuulisesti vaan pidät lasta sylissä ja kohdistat hänen huomionsa johonkin kiinnostavaan. Kun lapsi alkaa rauhoittua, selität rauhallisesti ja ystävällisesti, että "äsken minä olin puhelimessa ja puhuin puhelun, eikä silloin seurustele sinun kanssasi. Olen taas sinun kanssasi, kun olen saanut puhelun puhuttua."

Ja toistat tuota niin kauan, että lapsesi ei enää koe kannattavaksi alkaa karjua juuri, kun puhelimesi soi.

Pointti on, että lapsesi ei silti kokisi itseään hylätyksi - pidä siis ruumiillinen kontakti tarvittaessa yllä.

Mutta hänen on minusta oikein hyvä nyt oppia, että hän EI voi 100% ajasta omia äitiään, vaan hänellä on oikeus joskus käydä keskustelunsa rauhassa loppuun asti.

Lapsi tulee kuulluksi, muttei VOI monopolisoida tilanteita.

Pyydänkin tänään vaikka äitiäni soittamaan, hänellä on ainakin hyvät hermot :) ap

jos komentaisin olemaan hiljaa. Ratkaisuna on siis ollut lopettaa puhelu ja soittaa vaikka uudestaan, kun lapsi on päiväunilla. En ole jatkuvasti puhelimessa enkä puhu mitään maratonpuheluita, mutta joskus nyt saattaa joku soittaa ja olisi kiva vastata. ap

Sinähän nyt oikeastaan palkitset lapsen siitä ulinasta. Hän haluaa, että keskityt häneen ja niin sinä sitten teet, panet puhelimen pois. Minusta sinun pitäisi nyt hiukan kasvattaa. Sovit jonkun kanssa, että soittaa sinulle ja kestää taustalta kuuluvaa huutoa. Kun puhelin soi, juttelet ulinan yli rauhassa puhelimeen, pidät vaikka samalla nätisti lasta harteista kiinni ja annat olla jalkojesi juuressa. Puhut vaikka minuutin. Sitten suljet ja lohdutat lasta, menemättä mukaan lapsen itkuun. Hyväntuulisesti vaan pidät lasta sylissä ja kohdistat hänen huomionsa johonkin kiinnostavaan. Kun lapsi alkaa rauhoittua, selität rauhallisesti ja ystävällisesti, että "äsken minä olin puhelimessa ja puhuin puhelun, eikä silloin seurustele sinun kanssasi. Olen taas sinun kanssasi, kun olen saanut puhelun puhuttua." Ja toistat tuota niin kauan, että lapsesi ei enää koe kannattavaksi alkaa karjua juuri, kun puhelimesi soi. Pointti on, että lapsesi ei silti kokisi itseään hylätyksi - pidä siis ruumiillinen kontakti tarvittaessa yllä. Mutta hänen on minusta oikein hyvä nyt oppia, että hän EI voi 100% ajasta omia äitiään, vaan hänellä on oikeus joskus käydä keskustelunsa rauhassa loppuun asti. Lapsi tulee kuulluksi, muttei VOI monopolisoida tilanteita.

Koska lapsen muisti on lyhyt, tuota kannattaa tehdä useampi krt päivässä peräkkäisinä päivinä. Älä siis masennu, vaikka joudutkin toistamaan sitä moooonta kertaa. Se kannattaa silti, koska sinun on kuitenkin pystyttävä hoitamaan asioita puhelimitse.

Ja ikävä tosiasia on, että lasten on joka tapauksessa jossain vaiheessa opittava, ettei ketään saa keskeyttää, edes omaa äitiä ;-)

esim työ, lääkäriasia tms niin olen joskus mennyt kylmänrauhallisesti esim kylppäriin puhumaan ja pistänyt oven lukkoon. Eivät pääse viereen möykkäämään. Tämä ei tietenkään toimi ihan pienen kanssa joka ei ymmäärrä mihin äiti katosi, ja jota pitää vahtia.