Anoppin osallistuminen liikaakin lastenhoitoon!

Tekee tikusta asiaa ja soittaa vielä perään.. Sanoi, että olisi tllut vielä illallakin käymään, mutta kun oli menoa... :/



ap

esikoisen kanssa, paitsi että anoppi ei (onneksi) asunut aivan lähellä.



Kyllä tuo varmasti ajan kanssa hellittää, varsinkin sitten, jos/kun lapsenlapsia tulee lisää ja mieluiten toiseen perheeseen kuin teille. Sitä odotellessa joudutte varmaan kuitenkin tekemään rajanvetoa siitä, kuinka paljon omaa rauhaa perheenne tarvitsee.



Ei välttämättä ole helppoa, mutta hyvin tyypillistä kuitenkin, että juuri vanhemmiksi tulleet joutuvat ottamaan paikkansa ykkösauktoriteetteina. Kunhan vaan vedätte yhtä köyttä miehen kanssa, niin hyvin menee. Tsemppiä"

Pidätte vaan tietyt rajat niin ei tuosta varmaan ongelmaa tule...sitä paitsi luulen että aikaa myöden tasoittuu, uutuudenviehätystäkin tässä mukana.

aikaa myöten rauhoittuu. Meillä ei tilanne ole ollut ihan noin "paha", mutta paljon olen oppinut sietämään molemmilta isovanhemmilta. He ovat jossain määrin sekaisin vieläkin, vaikka lapset jo 11- ja 8-vuotiaat. Ja tuo mustasukkaisuuskin tuttua.

Tiedän, että lapset isovanhemmille tärkeitä ja toisinpäin. Meillä tilanne kääntynyt ajan mittaan siunaukseksi, koska saamme esim. apua aina tarvittaessa.

Jos liikaa tuppautuu, jonkinlaiset rajat toki saatava. Meillä onni, että isovanhemmat asuvat melko lähellä, mutta kuitenkin riittävän kaukana.

Onnea matkaan! Täällä yllätyksekseen saa kuulla myös niistä mummeista, jotka eivät lapsenlapsistaan välitä.

Nyt on käynyt vähemmän, mutta jossain välissä todella häiritsevän paljon tuli "auttamaan". Oli siis avuksikin, mutta myös vaivaksi, valitettavasti.



Anoppini on tosi ihana, mutta kuitenkin sen verran vieras minulle että on vaikea olla rennosti. Lisäksi päivittelee kaikkea tavattoman paljon. Tyttö tipahti tuolilta ja satutti kätensä, niin anoppi päivittelemään hui kauheeta ja voi herraisä ja hui hirveetä ja missäs äiti oli sillä aikaa ja miltäs tuolilta nyt tarkalleen sitten oikein tiputtiinkaan? Huoh..



Ja juuri tuo mustasukkaisuus toisista isovanhemmista. Tänäänkin hän soitti "ehkä me saadaan tulla pikkuisia katsomaan huomenna.. vai olette ehkä menossa toiseen mummolaan.. no ehkä mekin silti saataisiin nähdä pienoiset.." kauhea syyllistäminen. Appikin soitti illalla "puhuttiin tuossa mummun kanssa jos saadaan tulla ehkä huomenna.."



Joo, no he ovat tosi kilttejä ja avuliaita ja rakkaita meille kaikille. silti ap:n tavoin pelkään vähän rajojen menettämistä.



ps: tulevat avaimilla myös meille sisään..

tulla liikaa elämään. Vaikka hänellä oli jo ennestään lapsenlapsia, niin jostain syystä tämä meidän esikoinen oli kaikki kaikessa. Tuli ja touhusi ja teki niin ylettömän helpoksi minulle sen, että pääsin aina ilman lasta kauppaan yms. asioille.



Tuolla tein kuitenkin itselleni ja lapselleni väärin. En jotenkin oppinut liikkumaan lapsen kanssa ihmisten ilmoilla ja aina kun yritin, lapsen kaikki käytös rassasi. Ja kun kävin, oli anoppi heti mainitsemassa miksen tuonut hänelle ja miksi hän ei kelpaa...



Eli pitäkää ne rajat kuitenkin. Mummo on mummo ja äiti on äiti. Ja se oma koti on oma, ei mummon...

ja ennen kaikkea laittakaa ne miehenne sanomaan ne rajat, jotta hyvät välitä säilyy. Tietenkin siis nyökyttelette miehen vieressä, että just näin, mutta jos itse alatte "määräillä", saa miniä helposti kaiken syyn niskoilleen.



Vauva-aikana tuo on ehkä kamalinta, kun kaikessa neuvotaan ja kaikkea arvostellaan. Meidän lapset eivät olleet anopin ekat lastenlapset, joten päästiin helpolla. Mun vanhemmat taas aina kysyivät luvan tulla käymään tai kutsuivat kylään, mutta olivat/ovat sitten tosi mustasukkaisia toisista isovanhemmista, jotka ovat paljon välittömämpiä ja suorasukaisempia, pyytävät suoraan lapsia yökylään ja hoitoon jne. Omat vanhempani eivät koskaan pyydä muuta kuin meitä kaikkia käymään. Tavallaan toivoisin jopa, että voisivat olla enemmän aloitteellisempia. Tuntuu jotenkin hankalalta joutua pyytämään hoitoapua, kun ei voi olla varma, pyytääkö liikaa...



Nyt kun lapset ovat isompia, on kiinnostus ihan toista ja myös meitä helpottavia, kun tosiaan haluavat hoitaa. Rajoja olen joutunut anopin kanssa koko ajan säätämään, mutta appi on ehkä vähän vieraskoreampi ja kieltää anoppia välillä niin paljon hösläämästä. Anoppikin tajuaa ihan pienestä vihjeestä, jos en ihan ole innoissani esim. hänen puuttumisestaan meidän siivoukseen jne.

onko se nyt niin kauheaa jos hän käy kaksi kertaa viikossa ;-)

joka lopulta johti siihen, etten jaksa anoppia tai appea ollenkaan. Pitäköön mies huolta lapsien ja vanhempiensa suhteesta. En jaksa, en vaikka tiedän etteivät appivanhemmat tarkoita (periaatteessa) mitään pahaa. Yrittävät vain liikaa ja hieman väärällä tavalla, ja tuntuu ahdistavalta kun heidän maailmansa keskipiste on kauan odotetut lapsenlapset.

Siis onko aikuiselle ihmiselle todellakin vaikeata sanoa, että tänään ei nyt oikein käy. 'Kiva kun soitit, mutta nyt on vähän kiire', tms. Jos itse joskus olen anopin asemassa, toivoisin kyllä että miniä sanoisi suoraan milloin seura alkaa käydä hermoille.

Toisaalta avulias anoppi on kyllä mahtava siunaus, vaikkei se ehkä alkuun siltä tunnu.

onko se nyt niin kauheaa jos hän käy kaksi kertaa viikossa ;-)

haluaisi anoppia, äitiäni (tai ketään muutakaan, ellen vartavasten pyytäisi) kahdesti viikossa omaan kotiini.

Siis onko aikuiselle ihmiselle todellakin vaikeata sanoa, että tänään ei nyt oikein käy. 'Kiva kun soitit, mutta nyt on vähän kiire', tms. Jos itse joskus olen anopin asemassa, toivoisin kyllä että miniä sanoisi suoraan milloin seura alkaa käydä hermoille.

voi olla se, että anopilla ei ole kovin herkkä korva. Meillä ainakin uskoo vasta, kun mies ärähtää aika rumasti.

Toisaalta avulias anoppi on kyllä mahtava siunaus, vaikkei se ehkä alkuun siltä tunnu.

Tai sitten ei. Riippuu tapauksesta.