Jaha, lapsi päätti sitten, että imetys oli tässä. Onko muilla lapsi vierottanut itse itsensä?
Ja onhan se ihan ok aikakin, lapsi täyttää vuoden pian ja mietinkin, miten vieroitus mahtaa onnistua sitten jossain vaiheessa. Eipähän tarvitse murehtia asiaa, kun ei vaan enää kelpaa.. Silti sellainen olo, että nyt se vauva-aika ainakin on Virallisesti ohi.. Onko muilla lapsi päättänyt joku kaunis päivä kertaheitolla lopettaa tissittelyn?
Kommentit (18)
ottivat äidinmaitohömpsyt vain aamulla herättyään (toinen kaksi kertaa aamupäivästä). Tällä kerta imetyksellä jatkoimme 1v - 1v4kk. Eli neljän kuukauden ajan.
Loppui kuin seinään. En tiedä miksi, mutta lapsesta on kasvanut syömishäiriöinen eskarilainen... :(
Esikoinen oli 10kk kun tissittely alkoi mennä sellaiseksi, että poika vaan imas ja sitten hyppi mun yli tai alkoi pyörimään, sit taas imas ja taas alkoi pyörimään...meni ihan leikiks. No, sitten lopetettiin tarjoaminenkin eikä tuntunut kaipaavankaan sitä yhtään. Täytyy olla tyytyväinen ja toivoa että tämä nuorempikin toimii samalla tavalla :)
ja täytyy myöntää että oli ihan kauheeta :(
Pari viikkoa sitkeästi tarjosin, mutta ei kertakaikkiaan huolinut ei aamulla, ei illalla, ei sängyllä, ei sohvalla...
kun mulla alkoi kuukautiset. Huusi hysteerisesti ja käänsi pään pois, kun yritin rintaa tarjota. Taisin haista jotenkin pahalle? :D. Ja ei ollut juurikaan pullo kelvannut ennen sitä, mutta sitten kelpasi kyllä.
Toisessa raskaudessa taas ei vaikuttanut raskaus lapsen ruokailuihin.
Jos lapsi on vuoden ikänen ja saa kiinteitä niin minusta ei ole mitään kummaa jos lapsiei enää halua maitoa rinnasta, tosin myös hampaiden puhkeaminen saattaa vaikuttaa.
Jos haluat imettää jatkossa niin anna maitoa kun lapsi haluaa niin maitoa kehittyy vähän, kun kausi menee ohi niin lapsi varmasti innostuu jälleen syömään ja maidontuotanto piristyy.
Ja se on ihan ymmärrettävää, kun ovat ollet reilun vuoden ikäisiä ja saaneet jo kaikkea normaalia ruokaa, niin ei sille rintamaidolle enää ole ollut tarvetta. Ovat ensin ottaneet vähän jälkkäriksi ja iltapalaksi, ja siitä ne kerrat on vähitellen harventuneet. Kokonaan on rinta unohtunut parissa viikossa - kuukaudessa.
taustalla on jokin muu syy. Kiinteiden liian suuri määrä on yleisin syy.
Toki näin voi vieroittaa, jos ei halua imettää pidempään, mutta sitä ei voi pitää lapsen tahdosta lähtevänä toimena, vaan se on aikuisten toiminnasta kiinni.
Jos haluaa imettää, kannattaa vähentää kiinteiden määrää, imettää ennen kiinteitä, rauhoittaa imetykset ja satsata yöimetyksiin.
molemmat vieroittaneet itse itsensä, toinen 9kk ja toinen 10kk iässä. Esikoisen kanssa painiskelin useita viikkoja, väkisin yritin jatkaa imetystä mutta ei vain suostunut enää. Huusi hysteerisesti aina kun näkikin tissin. Lopulta maidon tulo alkoi ehtyä ja se oli sitten lopun alkua. Oli kamala morkkis, ajattelin että hyvä äiti imettää 1v asti ja tuntui pahalta kun epäonnistuin. Toisen kanssa suhtauduin rennommin, kun samat merkit alkoivat tiesin jo missä mennään enkä väkisin jatkanut. Jälkikäteen ajatellen oli helppoa, ei tullut vaikeaa vieroitusvaihetta.
esikoista imetin puoltoista vuotta. Ja vierotin hänet hyvin hitaasti.
Kakkonen lopetti imemisen 6 kk ikäisenä, ku oli paha flunssa. Yritin 2 viikkoa ja sit luovutin.
että olisi pitänyt yöimetyksiin alkaa satsata. Molemmat lapset lopettivat yösyömisen jo alle 7kk, olisiko pitänyt alkaa herättää yön läpi nukkuva lapsi imetykselle? Ei kuulosta kovin lapsentahtiselle.
t se kenen lapset vieroittuivat 9kk ja 10kk
tyttö 12kk lopetti itse. oli tosin jo vähentänyt imetystä siinä määrin että maitoa tuli enää vähän, niin maito tisseissä ei tuottanut minkäänlaisia kipuja lopetuksen jälkeen.
puolivuotias lopetti tissittelyn. Sitkeästi olen koittanut rintaa tarjota, mutta ei huoli. No, onneksi kuitenkin puoli vuotta kelpasi :)
mun poika lopetti 10kk iässä pahan korvatulehduksen aikana
.. Kyllähän sitä silloin tuli kommenttia, että on vaan vaihe ja jatkaa kyllä kun sitkeesti tarjoaa - mutta mun mielestä lapsentahtinen imetys on sitäkin, että tosiaan kuunnellaan lapsen tarpeita, ei sitä että imetetään taaperoksi asti koska äiti on näin päättänyt..
Maidontulo olikin niukkaa, rinnat oli aivan mustelmilla ja poika nälkäinen tissittelyn jälkeen. Jossain vaiheessa hellyin ja annoin rintamaidon lisäksi vastiketta ja sen jälkeen poika suorastaan sylki tissin pois suusta. Siihen se sitten jäi, olisin niin mielelläni imettänyt pidempään. :(
Lapsi ei ole (tietääkseni) sairas enkä minäkään, maitoa heruisi mutta ei kelpaa yhtäkkiä.
ap