Miten lapsista on iloa?

Lasta itseään pitää rakastaa juuri sellaisena kuin hän on. Pärjäsi elämässään tai ei. Tässä mulla itselläni on ollut työ itseni kanssa,  koska toki toivoisin, että lapseni olisi pärjännyt koulussa eikä niin käynyt. Pitää vaan huomata pienet ilon asiat ja olla kiitollinen niistä.

Vierailija kirjoitti:

Lasta itseään pitää rakastaa juuri sellaisena kuin hän on. Pärjäsi elämässään tai ei. Tässä mulla itselläni on ollut työ itseni kanssa,  koska toki toivoisin, että lapseni olisi pärjännyt koulussa eikä niin käynyt. Pitää vaan huomata pienet ilon asiat ja olla kiitollinen niistä.

Korvaavatko nuo pienet ilon hetket kaiken sen huolen ja vaivan, joka lasten elättämisestä tulee? Mielestäni eivät.

Tietysti jos lapsia on jo erehtynyt hankkimaan, tuo on varmasti ainoa järkevä asenne.

Meillä -80 ja -90 luvulla syntyneet lapset ja molemmat kyllä itse elättäneet itsensä aikuisena.  Vanhin rakennutti talon joka jo velaton.  Nuorempi osti valmiin talon jota vielä maksaa.  Normaali duunareita me ja he, hyvin on pärjätty kun töitä paiskittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasta itseään pitää rakastaa juuri sellaisena kuin hän on. Pärjäsi elämässään tai ei. Tässä mulla itselläni on ollut työ itseni kanssa,  koska toki toivoisin, että lapseni olisi pärjännyt koulussa eikä niin käynyt. Pitää vaan huomata pienet ilon asiat ja olla kiitollinen niistä.

Korvaavatko nuo pienet ilon hetket kaiken sen huolen ja vaivan, joka lasten elättämisestä tulee? Mielestäni eivät.

Tietysti jos lapsia on jo erehtynyt hankkimaan, tuo on varmasti ainoa järkevä asenne.

Kyllä on vaan niin ajateltava, että ne korvaa kaiken. Ja kolmonen kertoi, kuinka he ja lapsensa ovat pärjänneet elämässään hyvin. Kaikille nyt vaan ei synny hyvin pärjääviä lapsia. On jaksettava rakastaa vaikka lapsi syrjäytyisi yhteiskunnasta.

Minulla tuttu sukulaismummo vähän samanlainen. Halusi auttaa, mutta sitten, kun hän oli vauvan kanssa kaksin (tai pappa oli kyllä myös paikalla), soitti joka kerta vanhemmille ja kyseli, milloin nämä tulevat kotiin.

Näin jälkeenpäin ajattelen, että hän näki tai halusi nähdä itsensä osallistuvana ja hoitavana mummona, mutta syystä tai toisesta ei vaan pystynytkään siihen. Pitää minua supermummona, kun olen niin paljon lastenlasten kanssa. Itse en tykkää yhtään mistään supermummo-puheista.

Nyt kun hänen vanhin lapsenlapsensa on 4-5 vuotias, osaa olla tämän kanssa ihan eri tavalla. Lapsi on ollut mummolassa nyt yökylässäkin ja mummolla on jotenkin varmempi tatsi lapsenhoitoon. Tosin vähän ikävään sävyyn arvostelee tätä lasta. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla tuttu sukulaismummo vähän samanlainen. Halusi auttaa, mutta sitten, kun hän oli vauvan kanssa kaksin (tai pappa oli kyllä myös paikalla), soitti joka kerta vanhemmille ja kyseli, milloin nämä tulevat kotiin.

Näin jälkeenpäin ajattelen, että hän näki tai halusi nähdä itsensä osallistuvana ja hoitavana mummona, mutta syystä tai toisesta ei vaan pystynytkään siihen. Pitää minua supermummona, kun olen niin paljon lastenlasten kanssa. Itse en tykkää yhtään mistään supermummo-puheista.

Nyt kun hänen vanhin lapsenlapsensa on 4-5 vuotias, osaa olla tämän kanssa ihan eri tavalla. Lapsi on ollut mummolassa nyt yökylässäkin ja mummolla on jotenkin varmempi tatsi lapsenhoitoon. Tosin vähän ikävään sävyyn arvostelee tätä lasta. 

Tämä tuli väärään ketjuun! Sori. 

Minusta lapsista on iloa vaikka kuinka paljon. Vielä nyt aikuisinakin. He ovat kiinnostavia tyyppejä, omia persooniaan kaikki. 

Meilläkin oli rankkaa 90-luvulla ja 2000-luvun alussa mutta en koe, että lapset olisivat lisänneet taakkaa mitenkään. Olen itse rikkinäisestä perheestä ja kaipasin ehjää perhettä koko lapsuuteni. Nautin, kun sain omia lapsia ja tällä tavoin itselleni vihdoinkin ehjän perheen. Sellaisen, josta lapsena unelmoin. Ja vielä koirankin :)

Lapsista on samalla tavalla iloa kuin ihmisistä muutenkin. Minusta ainakin oma lapseni on aina ollut hauskaa seuraa ja mielenkiintoinen tyyppi, vauva-aikaa lukuun ottamatta. Myös heidän kasvunsa ja kehityksensä seuraaminen tuottaa iloa.

Toki lapsista suruakin on usein, kun asiat menevät huonosti. Ja jos vanhempi on liian kuormittunut, hän ei jaksa oikeasti nähdä lastaan ihmisenä, johon voisi luoda hienon ihmissuhteen.