Mikä ihme noita valtion kuluja paisuttaa?
Kulut vähintään triplaantuneet viimeisessä neljässä vuodessa.
Kommentit (31)
Palveluiden kehittyminen. Nykyään kaikkiin pieniin kyliinkin on tullut omat kaupat, pankit ja postikonttorit. Terveyskeskukseen pääsee jonottamatta.
/s
Korot ovat nousseet ja velkaa on paljon.
Julkinensektori ei tuota mitään ja siellä on aina vaan enemmän työntekijöitä. Palkat maksetaan valtionkassasta.
Jatkuvat verojen alennukset ovat vähentäneet valtion tuloja vuosikausia, mutta trickle down efekti tuo vaurautta kaukille ihan kohta.
Sosiaalimenot. Ja väestön ikärakenteen muutos. Elätettäviä on koko ajan enemmän ja elättäjiä vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Julkinensektori ei tuota mitään ja siellä on aina vaan enemmän työntekijöitä. Palkat maksetaan valtionkassasta.
Jos ne kaikki yksityistettäisiin niin sitten se vasta kalliiksi tulisi veronmaksajille.
Nato/armeija/lentsikat, ikääntymisen myötä sote ja eläkkeet.
Mitä 4 vuodessa on tapahtunut? Ostettiin paljon koronarokotteita, tehtiin koronasulku, jonka aikana monet yritykset olivat toimintakiellon ja lopulta lopettivat toiminnan, otettiin vastaan paljon pakolaisia, jotka pitää elättää, heikennettiin yritysten toimintamahdollisuuksia, Fortum gate ja sen jälkilaskut, sotehärdelli ja ennästää kuralle oleville kunnille lisää tehtäviä, valtionyhtiöiden johdon kovat palkat, palkkiot ja kultaiset kädenpuristukset, avustukset ulkomaille, jne, jne.
Googlaa Pauli Vahteran blogi niin siellä on avattu kaikki salatut menot
Eduskunnan palkat ja infrastruktuuri, kuntien ja kaupungin työntekijöiden palkat ja infrastruktuuri, tiet, poliisien palkat ja niiden infrastruktuuri, koulujen työntekijöiden palkat ja niiden infrastruktuuri, Kelan työntekijöiden palkat ja niiden infrastruktuuri, Te-toimiston työntekijöiden palkat ja niiden infrastruktuuri, yritysten apurahat, eduskunnan sopeuttamisrahat, presidenttien loppuelämän elättämine jne. Niitä on vaikka kuinka.
Mm maksaa Suomelle 3,2 miljardia euroa vuodessa. Näin oli jo muutaman vuosi sitten, tiedä sitten, mikä on tämän vuoden luku.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/200a4e99-a71a-4b7a-a6de-6369cca9e348
Muun muassa sinä, joka et viitsi mennä töihin.
Sote-menot ei Suomessa erityisen korkeat suhteessa BKT:hen eurooppalaisittain, vaikka ne menot onkin viime vuosina nousseet aika paljon.
Vierailija kirjoitti:
Mm maksaa Suomelle 3,2 miljardia euroa vuodessa. Näin oli jo muutaman vuosi sitten, tiedä sitten, mikä on tämän vuoden luku.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/200a4e99-a71a-4b7a-a6de-6369cca9e348
Höpöhöpö. Suomen pitää lisätä mmaahanmuuttoa. Ruotsissa on paljon mmaahanmuuttoa ja siellä taloudella menee hyvin.
Työttömät eli perussuomalaisten suurin kannattaja ja tukijoukko. Menot paisuu koska työttömyys ja työttömien saamat tuet ovat varanneet käsistä.
Puolustushankinnat, sote/harmaantuva väestö. Kielletty aihe paikkaisi vähän viimeistä mutta etnonazzit ovat hallituksessa.