Opettajat, miksi jaksatte opettaa?
Kiittämättömiä lapsia, vaativia ja jopa aggressiivisia vanhempia. Löysin Tiktokista kanavan, jossa jokin oppilasryhmä oli kuvannut opettajasta useita videoita salaa ja teki opettajasta videoiden avulla pilaa nöyryyttävällä tavalla. Mediassa on jatkuvasti jotain kritiikkiä kouluista ja opettajista. Kaikki maailman ongelmat on kasattu opettajien niskaan ja syyksi. Kun kaikki muut tahot hylkäävät, kouluun se lapsi silti tulee kuormittamaan jo valmiiksi kuormittunutta systeemiä. Kaikki tuntevat koulumaailman paremmin kuin opettajat ja tekevät sen netissä myös selväksi.
No joo, onhan osalla teistä se kesäloma, mutta monella myös kesän työttömyyspätkä eli kaikki opettajat eivät jaksa työssä etäällä hehkuvan kesäloman voimalla.
Mistä ihmeestä te opettajat saatte motivaatiota jatkaa työssänne?
Kommentit (13)
En tunnista aloittajan kuvausta työssäni. Seuraan mediassakin ihan muita juttuja.
Jos lomat lähtee, lopetan heti. Mitään muuta hyvää puolta ei työssä enää ole. Ei edes niitä lyhyitä päiviä. Työuraa on 15 vuotta takana ja alan olla ihan kypsä turhasta kitiseviin teineihin.
Tälläkin hetkellä haaveilen irtisanoutumisesta. Ajattelen uran vaihtoa useamman kerran päivässä.
Onhan se välillä yhtä helvettiä. Nyt keväällä eivät jaksa oppilaat senkään vertaa kuin aiemmin ja itsekin on aika loppu. Ärsyttää pienetkin asiat ja se on uupumisen merkki. Ainoa ilo on melko kiva palkka kaikilla ikälisillä ja runsailla ylitunneilla. En tekisi muuten tuota työtä hetkeäkään. Uran vaihto on utopiaa keski-ikäisenä. Harmittaa,kun hallitus poisti vuorotteluvapaan. T. 29 vuotta duunissa vähävaraisen lähiön yläkoulussa
Vierailija kirjoitti:
Onhan se välillä yhtä helvettiä. Nyt keväällä eivät jaksa oppilaat senkään vertaa kuin aiemmin ja itsekin on aika loppu. Ärsyttää pienetkin asiat ja se on uupumisen merkki. Ainoa ilo on melko kiva palkka kaikilla ikälisillä ja runsailla ylitunneilla. En tekisi muuten tuota työtä hetkeäkään. Uran vaihto on utopiaa keski-ikäisenä. Harmittaa,kun hallitus poisti vuorotteluvapaan. T. 29 vuotta duunissa vähävaraisen lähiön yläkoulussa
Syy miksen ole vaihtanut muualle on perhe. Lapsella oli hyvä luokka ja koulu paikkakunnalla.
Lyhyet päivät, pitkät lomat, palkka tulee joka kuukausi. Voin itse päättää, mitä siellä luokassa puuhataan, OPS:n puitteissa tietty. Mukavat työkaverit, lyhyt työmatka. Suurin osa teineistä on tosi fiksuja ja kivoja. Ja se tärkein: koen tekeväni merkittävää työtä. Lisäksi olen 20 vuoden urani aikana oppinut olemaan välittämättä psykopaattioppilaista ja sekopää vanhemmista. En voi heille mitään, joten karavaani kulkee ja lukkarin mukaan mennään. En ole soteammattilainen enkä aio sellaista larpata. Moni nuorempi kollega stressaa itsensä saikulle alkaessaan terapoida sairaita ja rajattomia perheitä.
En mä enää mitään opeta. Mun tunneilla vaan jutellaan mukavia. Rakastan tätä "opiskelijakeskeistä" otetta, jossa oppija on itse vastuussa oppimisestaan. Minä vain tarjoan siihen mahdollisuuden. Mun oppilaat on kylläkin peruskoulunsa jo käyneet, että tilanne ei ole ihan sama kuin ap:n mielikuvissa.
Mutta päivät on lyhyet ja lomat on pitkät 😊
Koska ei ole vaihtoehtoja. Moni ei jaksa edes tehdä työhakemuksia.
Ei kai kaikki voi vaihtaa alaa. Mihin sitä voi vaihtaa jos on jo tavallaan virkamies.
Ei kai kukaan esim noista hommista maalariksi lähde jos tuonne saakka päässyt?!?
Haaveilen ihan vaan työttömäksi ryhtymisestä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kaikki voi vaihtaa alaa. Mihin sitä voi vaihtaa jos on jo tavallaan virkamies.
Ei kai kukaan esim noista hommista maalariksi lähde jos tuonne saakka päässyt?!?
Nykyään opettajan ammatista ei voi oikein sanoa "tuonne saakka päässyt". Sillä osaamisella, millä pääsee opeksi, saa parempaa palkkaa muualta.
Tottumuksesta, välillä on hyviäkin hetkiä. Teen merkityksellistä työtä, vaikka aina ei siltä tunnu. Jos minä lopettaisin, tilalle tulisi joku, joka ei osaa välttämättä suomea ja jolla on eri arvot ja päämäärät.
Tällä hetkellä ikävintä työssä ovat luokkansa vanhemmilta huutia saaneet työkaverit, jotka purkavat omaa pahoinvointiaan kollegoihin syyttämällä milloin mistäkin.
Eniten auttaa, että rahaa on niin paljon säästettynä vaatimattomasti elämällä, että tulen tarvittaessa toimeen ilman työtäkin.
Työni on harrastusteni jatketta ja pidän nuorista. Palkka on ihan hyvä. Työtä on kyllä paljon, ka myös lomille sitä riittää. Olen lukion opettaja.
Lyhyet työpäivät. Voi rakentaa taloa iltapäivisin. Alakoulun päivä ollut usein 4 t. Pitkä yhtenäinen kesäloma. Muita lomia: syysloma, joululoma, hiihtoloma, pääsiäisloma. Edullinen lounas. Kivat rennot työkaverit.