Oletko ottanut kauniita kiviä ulkomaan rantakohteista
Kommentit (17)
Jyllannin rannikolta on muutamia pyöreitä pikkukiviä kotona vuolukivitakan päällä. En tiedä onko se sallittua.
Lapsena kerättiin aina simpukankuoria ja erikoisia kiviä rannoilta.
Olen montakin kertaa. Laitan ne kirjahyllyn reunalle.
Eihän niitä nykyisin saa ilm. ottaa, perusteltuna sillä että turistien viedessä kivet yms. ne katoavat sieltä minne kuuluvat.
Joskus tällainen tieto oli jossain.
Eri tavoin siihen keräämiseen suhtaudutaan, eri paikoissa eli kannattaa selvittää mikä on ok.
Muuten voi joutua vaikeuksiin.
Ja esim. se mitä kerää ja millaisia määriä (* isoja kasoja kiviä ei ole ok kerätä...).
Korallien kerääminen on usein kiellettyä ja tietysti kaiken sellaisen muunkin, mikä voi vahingoittaa sitä ympäristöä mistä kerää.
Ja kasvien tai siementen kanssa ne on ainakin tv:n tulliohjelmissa tosi tarkkoja, koska ne voivat levittää tauteja yms.
Eli ne otetaan pois ja viedään tuhottaviksi.
Ja toki niidenkin ottaminen pois alkup. ympäristöstään myös aiheuttaa vahinkoa.
Vie vain itsesi ja omat tavarasi, tuo vain itsesi ja omat tavarasi. Joskus lapsena keräilin kiviä, mutta sitten tajusin että sehän on varastamista, sillä kivi ei kasva takaisin.
Olen ottanut rannalle huuhtoutuneita koralleja, simpukoita ja valkoisia kiviä. Ne on maljakossa muistoina, tuoksuvat mereltä.
Kyllä saa rantoihin huuhtoutuneet simpukat ja jopa korallinpalasia kerätä. Merestä ei saa katkoa koralleja y.m.
Jos ei saa poimia, joissakin maissa osa myy niitä putiikissa tai verkkomyynti. Tai luvalla.
Kokolailla höpö ajatus ettei voisi viedä. Jos haluat hauska olla niin sano kysyjälle että olet ostanut matkamuistomyymälästä. Ja ei, eipä ole enää kuitti jäljellä. Tosin kuvitteliko joku että esim tulli kysyy mistä tämä kivi on peräisin? Sanot vain että Suomesta tullaan ja se on suomaalainen.
Mäkin luin ettei esim. kiviä saa ottaa mukaan, ei ihan perätön väite. Onneksi on kotona niitä kerättyinä.
Simpukankuoria sekä kuolleet korallipalaset rannalla saa kyllä ottaa, ja tottakai kiviä. Meressä ei tietenkään saa rikkoa eläviä koralleja.
Ikävä merenrantoja, joista löytää aarteita. Menisi Suomessakin hyvin kaupaksi jos joku tuo maahan luvalla. Ne siisimmät, ehkä käsitellyt, osa raakana.
En. Olen joskus ottanut sydämen muotoisia kiviä, max 1 per reissu. Enää en niiäkään
Ottamalla kiviä rannalta tuet kansainvälistä kivimafiaa. Hikipajoissa lapset raatavat valmistaen lisää kauniita kiviä rannoille vietäväksi.
Olen. Ja simpukoita ja korallinpalasia.