Lue keskustelun säännöt.
uhriutumista vai suorapuheisuutta
12.04.2024 |
Ystävystyy helpohkosti, mutta melkein mikään ystävyyssuhde ei kestä kovin pitkään, koska se toinen käyttäytyy väärin tai sanoo jotain loukkaavaa
Työpaikat vaihtuvat jatkuvasti. Missään ei ole töissä muutamaa kuukautta pidempään, koska aina on joku asia pielessä työpaikan ilmapiirissä, esimiehessä, työoloissa tai jossain muussa
Lähipiiristä vain äidin kanssa on hyvät välit. Isäänsä haukkuu selän takana, veljiään arvostelee kun ovat etäisiä ja appivanhempien kanssa on mennyt puhevälit
Lääkärit ja hoitajat on aina huonoja, kun eivät saa paranemaan heti
Muut kuskit liikenteessä eivät osaa ajaa
Taloyhtiö on perseestä, naapurit häiriköi, isännöitsijää ei kiinnosta
Tuossa nyt joitain esimerkkejä.
Mietin vaan, että missä on suorapuheisuuden ja uhriutumisen raja. Onko niin, että uskaltaa sanoa ääneen kaiken sen, negatiivisenkin, mitä muut eivät uskalla ja pitävät vain sisällään. Ja toimii myös sen mukaisesti, eli ei ole sitten tekemisissä ja muuttaa elämänsä suuntaa. Vai onko kyse enemmänkin uhriutumisesta, siitä että kohtaa jatkuvasti joka suunnalta (muka) vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia, joita kuitenkin kaikki muutkin kohtaa tekemättä niistä sen isompaa numeroa.
Kommentit (4)
Ei ole oppinut toimimaan rakentavasti. Luulee että muiden pitäisi olla ajatuksenlukijoita ja toimia hänen toiveidensa mukaan.
Kaikkia ja kaikkea ei voi kontrolloida. Ystäväsi vuorovaikutuksessa on puutteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko Ap:lla ongelmana ettei osaa kertoa muille, jos joku asia harmittaa?
Esim. Kulta-Iida voisi olla vähän aloituksen kaltainen mutta jatkaa kuitenkin sinnikkäästi joitain asioita. Muistuttaako yhtään Ap:n ystävää? Silloin voisi ottaa Iidasta oppia. "Näin jatkan elämässä kaikesta huolimatta"
Voi olla masennusta jonka alla jotain persoonallisuushäiriötä/nepsyongelmaa. Ei tunnista sosiaalisia koodeja ja tulkitsee kaiken negatiivisen kautta.
Masennuksesta on kyse.Sillä asenteella vetää puoleensa kaikkea mahdollista shittiä mitä vain maailmassa voi olla.
Kokemuksesta sanon.Minä olen ollut juurikin tuollainen kuvailemasi tyyppi.
En ole enää.Olen parantunut.Olen positiivisimpia ihmisiä koko maailmassa.
Enkä edes tarvinnut terapiaa tai lääkkeitä.Minä vain halusin muuttua positiiviseksi ja onnelliseksi itseni ja läheisteni vuoksi.Ja aloin opettelemaan positiivisuutta.Ruokin itseäni päivittäin positiivisilla asioilla.En anna itseni jäädä kiinni mihinkään negatiivisiin ajatuksiin.
Järkiinnyin sen verran, etten halunnut olla perheemme masentavatekijä, se heikoin lenkki, joka ajaa alas koko perheen hyvinvoinnin.En halunnut sellaista omalletunnolleni.