Valemuistot hajoittavat perheitä, älkää leimatko lapsia huoten vyöhykkeillä!

Maaliskuussa 1992 joukko tunnettuja psykologeja

ja psykiatreja, heidän joukossaan CSlCOPin Ray

Hyman, perusti yhdessä säätiön nimeltä False

Memory Syndrome (FMS) Foundation, valemuisto-

säätiö. Sen päätoimisto sijaitsee Philadelphiassa,

Yhdysvalloissa, ja sitä johtaa kouluttaja Pamela

Freyd. Säätiön tarkoitus on vastustaa nopeasti

kasvavaa ja epäilyttävää muotiterapiaa, joka

hajottaa tuhansia perheitä, tuottaa potilaille

elinikäisiä henkisiä arpia ja särkee viattomien van-

hempien ja sukulaisten sydämiä. Kohteena on itse

asiassa 1 990-luvun mielenterveyskriisi.

Tämä surullinen juttu alkoi Freudista. Uransa

alkuvaiheessa, kun hän vielä käytti hypnoosia,

hän hämmästyi niistä lukuisista naisista, jotka transsis-

sa ollessaan kaivoivat esiin lapsuusmuistoja siitä,

miten oma isä oli raiskannut heidät. Meni vuosia

ennen kuin hän vakuuttui siitä, että nämä naiset

vain kuvittelevat. Muut psykiatrit ja analyytikot oli-

vat samaa mieltä. Lapsiin kohdistuvan insestin

olemassaolo tulkittiin mahdollisimman vähäiseksi

yli 50 vuoden ajan. Vasta 1980-luvulla heiluri alkoi

Iyödä toiseen suuntaan, kun todisteita lasten sek-

suaalisesta hyväksikäytöstä alkoi tulla ilmi. Nykyi-

sin ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tällainen in-

sesti ole paljon yleisempää kuin vanha Freud ja

suuri yleisö osasivat aavistaa.





Freudin hylkäämät menetelmät uusiokäyttöön



Viime vuosikymmenen lopulla Yhdysvalloissa jul-

kisuuteen ilmestyi outo terapeuttinen villitys. Sa-

dat huonosti koulutetut terapeutit alkoivat käyttää

juuri niitä menetelmiä, jotka Freud oli hylännyt. He

kutsuivat itseään "traumatisteiksi". Joka puolella

Yhdysvaltoja he vaivuttivat potilaitaan hypnoosiin

ja usuttivat näitä hienovaraisesti muistamaan lap-

suuden aikaisia sukupuolisia traumoja, joiden

muisto oli oletettavasti täysin kadonnut vuosikym-

menien ajaksi. Tälle ilmiölle on nimikin: Vuosikym-

meniä Viipynyt Paljastus eli VVP (Decades De-

layed Disclosure, DDD). Neljä viidesosaa VVP-

kokemuksen todistajaksi ilmoittautuneista poti-

laista on 25-45 -vuotiaita naisia. Heidän vanhem-

mistaan 60 prosentilla on korkeakoulututkinto ja

25 prosentilla muu ylempi tutkinto. Yli 80 prosent-

tia vanhemmista on yhä naimisissa ensimmäisen

puolisonsa kanssa.

Tyypillinen tarina saattaa mennä näin: Kol-

missakymmenissä oleva nainen hakeutuu terapi-

aan, koska hän potee erilaisia oireita, jotka vaih-

televat lievästä masennuksesta, levottomuudes-

ta, päänsäryistä ja laihdutusvaikeuksista vakaviin

oireisiin kuten anoreksiaan. Uusimpaan mielen-

terveysvillitykseen langennut terapeutti päättää

melkein ensi istumalta, että oireet johtuvat lapse-

na koetun pahoinpitelyn tukahdutetusta muistos-

ta. Potilas järkyttyy syvästi kuullessaan tällaisen

ehdotuksen ja kiistää, että sellainen olisi ollut mi-

tenkään mahdollista. Mitä kiivaammin potilas kiis-

tää, sitä vammempi terapeutti on siitä, että kysees-

sä on tuskallisten muistojen tukahduttaminen.

Sitten potilas voidaan hypnotisoida, hänelle

voidaan tehdä narkoanalyysi eli potilaalle anne-

taan suoneen ns. totuusseerumia tai hänet voi-

daan rentouttaa transsin kaltaiseen tilaan. Poti-

laan lapsuudenaikaisesta traumasta vakuuttunut

terapeutti kehottaa häntä toistuvasti muistamaan

kaukaisen tapahtuman yksityiskohdat. Jos potilas

on altis suggestiolle ja halukas miellyttämään te-

rapeuttiaan, hän alkaa vastata johdatteleviin kysy-

myksiin ja vähemmän ilmeisiin vihjeisiin juuri siten

kuin terapeutti haluaa.

Kuukausien, ehkä vasta vuosien kuluttua po-

tilaan mieleen ilmestyy selkeitä mielikuvia. Hämä-

rät hahmot uhkaavat häntä seksuaalisesti. Jatku-

van yllyttämisen myötä nämä muistot saavat elä-

vämmän sisällön. Potilas alkaa tunnistaa pahoin-

pitelijän isäkseen, isoisäkseen tai sedäkseen.

Mitä tarkemmiksi mielikuvat muodostuvat, sitä va-

kuuttuneemmiksi sekä potilas että terapeutti tule-

vat siitä, että kauhea totuus on vihdoinkin saatu

päivänvaloon. Hyvin koulutetuille psykiatreille täl-

laiset yksityiskohdat todistavat juuri päinvastaista.

Lapsuuden muistot ovat pahamaineisen epäsel-

viä ja yksityiskohtien muistaminen on vahva merk-

ki mielikuvituksesta.

Kun virheelliset muistot muuttuvat entistä va-

kuuttavammiksi, potilaan viha entisiä rakastettuja

omaisiaan kohtaan kasvaa. Terapeutti yllyttää

häntä purkamaan vihansa, käymään pahanteki-

jäänsä vastaan ja jopa haastamaan tämän oikeu-

teen henkisen kärsimyksen aiheuttamisesta. Poti-

laan vanhemmat ovat ällistyneitä tyttärensä syy-

töksistä ja kiistävät kaiken kiihkeästi. Totta kai he

kiistävät, terapeutti sanoo, ehkäpä he itsekin ovat

tukahduttaneet tapaukseen liittyvät muistonsa.

Perhe on tässä vaiheessa tuhoon tuomittu. Ra-

kastavasta tyttärestä on käsittämättömällä tavalla

tullut katkera vihollinen. Hän saattaa liittyä inses-

tistä selvinneiden ryhmään, jossa hänen uskonsa

vahvistuu samankaltaisista kertomuksista. Hän

saattaa pitää paitaa, jossa lukee "Minä selviydyin."





Insestikokemuksen unohtaminen pelkka myytti





Kukaan ei epäile sitä, etteikö lapsia pahoinpidel-

täisi seksuaalisesti, mutta melkein aina sellaiset

kokemukset myös muistetaan. Itse asiassa se on

elinikäinen haava, joka märkii häpeää ja suuttu-

musta. Tutkimusten mukaan yksikään vanhem-

pansa murhan todistajana ollut lapsi ei ole tukah-

duttanut kamalaa muistoaan. Seksuaalisen inses-

tin kohteeksi joutuneet lapset eivät pelkästään jätä

tuskaisaa muistoaan torjumatta, vaan he yrittävät

turhaan unohtaa sitä. (Muiston torjuminen tarkoit-

taa, että kokemus unohtuu täysin, ilman tietoista

yritystä.) Väite, että lapsuuden aikaiset traumat

voivat täydellisesti unohtua vuosikymmenien ajak-

si on meidän aikamme suuri mielenterveysmyytti

- myytti, joka ei ainoastaan tuhoa perheitä vaan

tekee suurta tuhoa myös psykiatrialle.

Kun valamiehistöt ennen vanhaan havaitsivat

vanhemman syylliseksi insestiin, uhrin todistuk-

sen tukena oli aineistoa: valokuvia, päiväkirjoja,

kirjeitä, muiden ihmisten lausuntoja, aiempaa su-

kupuolisesti häiriintynyttä käytöstä tai jopa avoin

tunnustus. Nykyisin valamiehistöt arvioivat van-

hemman syyllisyyttä yhä useammin pelkästään

"uhrin" terapiassa paljastuneiden muistojen poh-

jalta.

Näin potilaita ja heidän perheitään voidaan

vammauttaa eliniäksi. Heidät johdatetaan usko-

maan, että tukahdutettujen muistojen palauttami-

nen päivänvaloon hävittää heidän oireensa. Todel-

lisuudessa käy kuitenkin usein päin vastoin: oireet

pahenevat, koska ihmissuhteet rakkaiden ihmis-

ten kesken hajoavat. Kaiken lisäksi tämä hoito

saattaa johtaa siihen, että potilas kieltäytyy toisen

psykiatrin hoidosta, ellei tämäkin ole FMS-epide-

mian uhri. Pamela Freyd on verrannut näitä trau-

matisteja kirurgiin, joka tekee aivoleikkauksen

haarukalla ja veitsellä. Toisten mielestä epidemia

muistuttaa monin tavoin menneiden aikojen noita-

vainoja, jolloin häiriintyneet naiset saatiin usko-

maan, että he ovat saatanan vallassa. Paholainen

on vain vaihtunut pahaksi vanhemmaksi.

FMS tuottaa muitakin ilmiöitä kuin väitettyä

insestiä. Traumatistit yllyttävät tuhansia uhrejaan

muistamaan, miten he osallistuivat lapsena saa-

tananpalvojien kulttimenoihin, joissa tapettiin vau-

voja, syötiin niiden lihaa ja harrastettiin sitäkin

kuvottavampia rituaaleja. Vaikka kiinnostus okkul-

tismia kohtaan onkin kasvussa, ja itseään hyvän-

tahtoisina noitina pitävien naisten ja miesten mää-

rä on huvittavasti lisääntynyt, poliisi ei ole vielä-

kään paljastanut vakuuttavaa näyttöä siitä, että

saatanallisia kultteja olisi olemassa. Siitä huoli-

matta hypnoosissa ja unilääkkeiden vaikutuksen

alaisena syntyneet muistot tällaisista rituaaleista

voivat muodostua yhtä voimakkaiksi kuin muistot

sukupuolisesta pahoinpitelystä.

Muut suggestiolle alttiit potilaat ovat puo-

linukuksissa "muistaneet", kuinka kaukaisilta pla-

neetoilta tulleet muukalaiset olivat siepanneet hei-

dät ja käyttäneet heitä seksuaalisesti hyväkseen.

Noin vuoden välein tällaisen FMS-kokemuksen

läpi käynyt henkilö kirjoittaa vakuuttavan kirjan

seikkailuistaan avaruuden olentojen kanssa. Kir-

joja mainostetaan runsaasti ja niistä puhutaan te-

levisio-ohjelmissa, ja miljoonia dollareita siirtyy kir-

joittajan sekä mistään piittaamattoman kustanta-

jan taskuihin. Toinen muodikas FMS:n laji sopii

hyvin muodikkaaseen jälleensyntymisoppiin:

muistojen palauttaminen edellisestä elämästä.





Insestimuistot myyvät hyvin





Pop-psykologian kirjoissa kaupitellaan myyttiä,

jonka mukaan lapsena koetun pahoinpitelyn muis-

to voi olla torjuttuna vuosikymmeniä. Näitä kirjoja

alkaa olla yhtä paljon kuin kirjoja jälleensyntymi-

sestä, saatanallisista kulteista ja lentävistä lauta-

sista. Ylivoimaisesti pahin esimerkki on myynti-

menestys Courage to heal/(Harper & Row, 1988),

jonka ovat kirjoittaneet Ellen Bass ja Laura Da-

vis. Kummallakaan naisella ei ole psykiatrista

koulutusta, mutta heidän kirjastaan on silti tullut

Raamattu monille, jotka uskovat olevansa insestin

uhreja. Davis pitää itse itseään selviytyjänä, koska

hän muisti terapiassa joutuneensa isoisänsä

hyökkäyksen kohteeksi. Eräässä satoja syytettyjä

vanhempia koskeneessa selvityksessä havaittiin,

että melkein jokaisen tytär oli saanut voimakkaasti

vaikutteita Courage to Heal -kirjasta.



Lainauksia:



Ellen Bassin ja Laura Davisin kirjan Courage to Heal.



pahimmista kohdista



"Voit luulla, ettei sinulla ole muistoja, mutta usein kun alat puhua muistoistasi, esiin nousee kooste tunnelmia, reaktioita ja muistikuvia, joista voi koota merkittävää tietoa. Voidaksesi sanoa 'minua pahoinpideltiin' et tarvitse sellaista tarkkaa muistoa, joka kestäisi oikeudessa. Usein tieto sutä, että sinua on käytetty hyväksi, alkaa pienestä tunteesta, aavistuksesta... Oleta, että tunteesi on perusteltu... Jos luulet, että sinua on käytetty hyväksi ja elämäsi osoittaa siitä oireita, silloin sinua todella on pahoinpidelty."

"Jos et muista pahoinpitelyäsi, et ole yksin. Monilla naisilla ei ole muistoja, ja monet eivät koskaan saa muistoja. Se ei tarkoita, etteikö heitä olisi pahoinpidelty."

"Jos pidit yllä kuvitelmaa, että lapsuutesi oli 'onnellinen', silloin sinun on murehdittava kuvittelemaasi lapsuutta..Sinun on luovuttava ajatuksesta, että vanhempasi ajattelivat sinun parastasi... Jos sinulla on rakkauden tunteita pahoinpitelijääsi kohtaan, sinun on sovitettavä rakkautesi siihen tosiasiaan, että hän pahoinpiteli sinua ... voi olla, että sinun täytyy surra sitä, ettei lapsillesi enää ole sukua, etkä koskaan saa perintöä eikä sinulla ole perhesiteitä."

"Jos muistikuvasi pahoinpitelystä ovat sumeita, sinun on hyvä ymmärtää, että sinulta voidaan hankkia tietoja ristikuulustelussa ... totta kai tällaiset todisteiden vaatimukset ovat kohtuuttomia. Eihän sinun velvollisuutesi ole todistaa, että sinua on pahoinpidelty."

"Jos haluat olla vihainen, mutta et oikein kykene suuttumaan, voi olla keinoja joilla pääset siitä kiinni. Ihan kuin pumppua käynnistettäessä siihen kaadetaan vettä, niin samaan tapaan sinäkin voit tehdä yhtä ja toista saadaksesi suuttumuksen käyntiin. Kun pääset siitä jyvälle, se alkaa virrata itsestään."

"Voit uneksia murhasta tai kastraatiosta. Sellaisten näkymien yksityiskohtainen kuvitteleminen voi olla miellyttävää ... anna kuvitelmien tulla sydämesi kyllyydestä."







FMS-tapauksia selostavasta kirjallisuudesta

voi poimia muutaman tyypillisen kauhukuvan:

Eräs 28-vuotias nainen syyttää isänsä ahdistel-

leen häntä, kun hän oli vielä puolivuotinen vauva.

"Muistan, miten isäni pani peniksensä lähelle kas-

vojani ja hieroi sillä kasvojani ja suutani." Todelli-

suudessa ei ole olemassa vähintäkään todistusai-

neistoa siitä, että kuusikuukautinen lapsi voisi saa-

da säilyviä muistoja mistään tapahtumasta. Betsy

Peterssen kirjoittaa kirjassaan Dancing with Dad-

dy (Bantam 1991), miten hänen terapeuttinsa sai

hänet vakuuttuneeksi siitä, että hän oli joutunut

kolmivuotiaana isänsä raiskaamaksi. "En tiedä,

keksinkö sen itse vai en", hän sanoi terapeutilleen.

Hän vastasi: "Se tuntuu keksityltä, koska silloin

kun tuollaista tapahtuu, kaikki toimivat niinkuin sitä

ei olisi tapahtunut."

Vuonna 1986 Patti Barton haastoi isänsä

oikeuteen sukupuolisen hyväksikäytön vuoksi.

Väitetyn rikoksen tapahtuessa Barton oli ollut 15

kuukauden ikäinen. Hän sai palautettua tapauk-

sen mieleensä vasta 33:nnessa terapiaistunnos-

saan. Hän muisti myös yrittäneensä kertoa äidil-

leen, mitä isä oli tehnyt: "Ma, ma, ma!"ja "Da, da,

da!"

Geraldo Riveran televisio-ohjelmassa oli

vuonna 1991 kolme traumoistaan "selviytynyttä"

naista. Yksi heistä väitti murhanneensa 40 lasta

saatananpalvojien menoissa, mutta unohtaneen-

sa koko asian siihen asti kunnes hänen muistinsa

elpyi terapiassa. Myös tunnetut viihdetaitelijat ovat

lietsoneet FMS-epidemiaa puhumalla traumois-

taan avoimesti television sensaatio-ohjelmissa.

Esimerkiksi näyttelijä Roseanne Barr sai vast'-

ikään terapiassa tietää, että hän joutui lapsena

useita kertoja vanhempiensa pahoinpitelemäksi.

Ensimmäisen kerran näin oli tapahtunut, kun hän

oli kolmevuotias. Barrin tarinasta tehtiin laajalevik-

kisen People-lehden kansikuvajuttu. Barrin van-

hemmat ja sisaret kiistävät hänen väitteensä ja

ovat uhanneet viedä asian oikeuteen. Yksi entinen

Miss Amerikka, Marilyn Van Derbur on niin ikään

esiintynyt uutisissa väitteineen, joiden mukaan

hän on palauttanut vuosikymmenien takaa muis-

ton siitä, että hänen isänsä käytti häntä hyväk-

seen.

On huolestuttavaa, että noin kymmenessä

osavaltiossa säädöksiä on muutettu siten, että

vanhempiaan vastaan voi ryhtyä käräjöimään kol-

men vuoden sisällä siitä kun hyväksikäyttö on

palautunut mieleen! Ensimmäinen "torjuttuun

muistikuvaan" perustunut tuomio langetettiin

1990: George Franklin sai elinkautisen kahdek-

sanvuotiaan lapsen murhasta, jonka hän oli tehnyt

1969. Tuomio perustui lähes täysin hänen tyttä-

rensä silminnäkijäkertomukseen, joka oli palautu-

nut mieleen 20 vuoden unohduksen jälkeen. Vuot-

ta myöhemmin eräs pennsylvanialainen mies tuo-

mittiin murhasta, kun häntä vastaan todistanut

mies kertoi mitä hän oli nähnyt viisivuotiaana mut-

ta unohtanut sitten tapauksen 16 vuodeksi.





Traumatistit yllyttävat kertomaantarinoita





Vaikka terapeutit yleensä kiistävät esittävänsä joh-

dattelevia kysymyksiä, heidän istuinnoistaan teh-

dyt nauhoitukset todistavat muuta. Jos potilas ei

tuota mitään muistoja, he yllyttävät häntä keksi-

mään tarinan. Eräs terapeutti, joka väittää hoi-

taneensa 1 500:aa insestin uhria, selittää mene-

telmäänsä. Hän sanoo potilaalle: "Kuulkaahan,

minun kokemukseni mukaan monet ihmiset, jotka

kamppailevat samojen ongelmien parissa kuin te-

kin, ovat joutuneet kokemaan todella tuskallisia

asioita lapsena - ehkäpä heitä oli hakattu tai käy-

tetty hyväksi. Mahtoikohan jotakin sen kaltaista

tapahtua teillekin?" Eräs toinen traumatisti sanoo:

"Sinä kuullostat ihmiseltä, jota on käytetty seksu-

aalisesti hyväksi. Kerro mitä se paskiainen teki

sinulle."

FMS-epidemia ei olisi niin paha juttu, jos täl-

laiset terapeutit olisivat vain rahasta kiinnostuneita

huijareita. Surullinen totuus on kuitenkin, että he

ovat tosissaan. Niinhän olivat aikoinaan nekin lää-

kärit, jotka yrittivät parantaa ihmisiä vuodattamalla

heidän vertaan, tai ne kirkonmiehet, jotka "paran-

sivat" noitia kiduttamalla, hirttämällä ja polttamal-

la.

Paremmin koulutetut, vanhemmat psykiatrit

eivät usko, että lapsena koettuja traumoja voisi

torjua mielestään muuten kuin harvinaisissa aivo-

vammatapauksissa. Mitään todisteita ei ole siitä-

kään, että hypnoosi parantaisi muistia. Se saattaa

kyllä parantaa muistikuvien vammuutta, mutta ei

niiden tarkkuutta. Paljon todisteita on siitäkin, että

täysin tekaistuja muistikuvia voidaan istuttaa sug-

gestioalttiin potilaan mieleen.

Lawrence Wright kertoi kaksiosaisessa ar-

tikkelissaan "Remembering Satan" (New Yorker,

17. ja 24. toukokuuta 1993) traagisen tarinan Paul

Ingramista, Washingtonin osavaltiosta Olympias-

ta kotoisin olevasta poliisista, jota hänen kaksi

aikuista tytärtään syyttivät seksuaalisesta hyväk-

sikäytöstä. Väitetty rikos oli tapahtunut tyttöjen

vielä ollessa lapsia. Ingramin perhe oli vakaumuk-

sellisesti helluntailainen, ja he uskoivat että Saa-

tana pystyy pyyhkimään pois kaikki muistot tällai-

sista rikoksista. Ingram ei itse muistanut mitään,

mutta viisi kuukautta kestäneiden kuulustelujen

jälkeen hän alkoi uskoa olevansa syyllinen. Psy-

kologi Richard Ofshe kirjoitti asiasta julkaisussa

nimeltä Internationa Journalof Clinicaland Expe-

rimental Hypnosis (vol.11:125-155, 1992),otsikol-

la "Tahaton hypnoosi kuulusteluissa". Hän kertoo

sepittäneensä itse tapauksen, jossa Ingram oli

muka käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen poi-

kaansa ja tytärtään. Kehotettuaan useita kertoja

Ingramin "näkemään" tämänkin tapauksen, In-

gram laati kirjallisen tunnustuksen!

Sveitsiläinen psykologi Jean Piaget on kerto-

nut, että hänellä on elävä muistikuva siitä, miten

hänet yritettiin kidnapata kaksivuotiaana. Siep-

paajan suunnitelma oli mennyt myttyyn, koska

Piaget'n lapsenhoitaja taisteli urhoollisesti vas-

taan. Kun Piaget sitten oli teini-iässä, lapsenhoita-

ja tunnusti keksineensä koko jutun päästäkseen

suosioon. Hän oli jopa raapinut itseään tehdäk-

seen tarinan käsikähmästä uskottavammaksi.

Piaget oli kuullut tämän tarinan niin monta kertaa,

että se oli tarkentunut hänen mielessään yksityis-

kohtaiseksi muistoksi.

Johns Hopkinsin yliopiston psykiatri Paul

McHugh kirjoittaa artikkelissaan "Psychiatric Mis-

adventures" (American Scholar, syksy 1992)

eräästä naisesta, joka oli terapian aikana alkanut

uskoa joutuneensa enonsa sukupuolisen hyök-

käyksen kohteeksi. Hän jopa muisti tarkan päivä-

määrän. Asiaan epäluuloisesti suhtautunut äiti sai

selville, että kyseisenä aikana hänen veljensä oli

suorittamassa asepalvelusta Koreassa. Muuttiko

tämä tieto naisen uskomusta? Ei kovin paljoa. "Vai

niin, äiti", hän sanoi, "annas kun mietin. Jos sinun

päivämääräsi ovat oikein, sen (ahdistelijan) on

täytynyt olla isä."





Vastarinta herää





Insestin muisteluelinkeino kasvaa todennäköises-

ti lähivuosina, ja leviää myös Yhdysvaltain ulko-

puolelle. Joitakin hyviäkin merkkejä on kuitenkin

olemassa. Siellä täällä naiset ovat huomanneet,

miten julmasti heitä on petetty, ja he ovat haasta-

neet terapeutteja oikeuteen väärien muistikuvien

luomisesta. Syytteiden mukaan nämä "muistot"

ovat aiheuttaneet heille ja heidän perheilleen suu-

ria kärsimyksiä. Näitä naisia on sanottu "peruutta-

jiksi" tai "luopioiksi".

Toinen tervetullut ilmiö on, että tunnetut psy-

kologit ja psykiatrit kirjoittavat artikkeleita FMS-

epidemiasta. Voin suositella erityisesti Eleanor

Goldsteinin kirjaa " Confabulations" (Social Is-

sues Research Series, Boca Raton, Florida,1992)

sekä seuraavia kolmea artikkelia: Carol Tavris:

"Beware the Incest-Survivor Machine" (New York

Times Book Review, 3. tammikuuta 1993),

Elisabeth Loftus: " The Reality of Repressed Me-

mories" (American Psychologist, ilmestyy lähiai-

koina) sekä Richard Ofshe ja Ethan Watters:

"Making Monsters" (Society, maaliskuu 1993).

Suurin osa tästä jutusta perustuu näihin aiempiin

artikkeleihin. Niistä voi tilata kopioita FMS-säätiöl-

tä, jonka osoite on: FMS Foundation, 3401 Mar-

ket Street, Philadelphia, PA 19104. Säätiön pu-

helinnumero on 9901 215 387 1865 ja telefax

9901 215 387 1917.

FMS-säätiö on voittoa tavoittelematon yhtei-

sö, jonka tarkoitus on etsiä syitä FMS-epidemialle,

työskennellä uusien tapausten estämiseksi ja uh-

rien auttamiseksi. Viime vuoden lopussa, vain

kymmenen kuukauden työn jälkeen jo yli 2 000

epätoivoista vanhempaa oli ottanut yhteyttä sääti-

öön saadakseen tietää miten pitäisi suhtautua tyt-

täriin jotka hyökkäävät heitä vastaan hirvittävillä

syytöksillä.

Luotan siihen, ettei kukaan tämän jutun lukija

saa sellaista vaikutelmaa, että joko minä tai FMS-

säätiö emme usko lasten seksuaalista hyväksi-

käyttöä tapahtuvan tai että me vastustaisimme

siihen syyllistyneiden rankaisemista. Säätiö vas-

tasi 8. tammikuuta 1993 ilmestyneessä tiedotus-

lehdessään kritiikkiin, jonka mukaan sen työ olisi

jonkinlainen reaktio feminismiä vastaan. Vastaus

kuului näin: eikö ole "vahingollisempaa feminismil-

le väittää, että naisten mieli ei kykene ottamaan

vastaan tieteellistä informaatiota vaan tyytyy velt-

toihin ja epätarkkoihin tietoihin? Eikö voi tulkita

loukkaukseksi naisia kohtaan, että heille tarjotaan

muistin toiminnasta vain iskulauseita eikä tutkittua

tietoa?"

Tarkoitus ei ole väittää, etteikö kamalaa las-

ten seksuaalista hyväksikäyttöä tapahtuisi. Sen

sijaan on sanottava, että kun sellaista tapahtuu,

sitä ei voi unohtaa ja "palauttaa mieleen" hypnoo-

sissa kymmeniä vuosia myöhemmin. Jotakin on

pahasti vialla, kun terapeutti E. Sue Blume väittää

kirjassaan "Secret Survivors", että "insesti on sel-

västi tärkein syy siihen, miksi naiset hakeutuvat

terapiaan. - Kokemukseni mukaan alle puolet sen

kokeneista naisista muistavat tapahtuman tai tun-

nistavat sen p ahoinpitelyksi. Niinpä ei ole liioitte-

lua sanoa, että yli puolet kaikista naisista on koke-

nut lapsuudessaan seksuaalisia traumoja."

Carol Tavris kommentoi yllä mainitussa artik-

kelissaan: "Empiirinen todistusaineisto ei tue aino-

atakaan näistä väitteistä."