Olin vuosikymmeniä kiltteydestä kipeä ja nyt

Alkoi jo lapsena. vAnhemmat ei osanneet luoda tunneyhteyttä vaikka olivatkin muuten "hyviä" vanhempia. toivoin jo lapsena että kaikki muut perheessäni kuolisivat. Aikuisena en ole osannut/halunnut luoda ystävyyssuhteita. Oikeastaan vihaan kaikkia ihmisiä.

Olen raivoraitis koska pelään että jos sekoittaisin pääni jollakin aineella, todellinen luonteeni tulisi esiin ja tekisin murhan.

Joudutko syömään jotain lääkkeitä tms., onko sulla diagnoosi? Tuntuuko että viha kuluttaa...? Koska paljon mieluimmin olen vihainen kuin masentunut, mutta on se omalla tavallaan rankkaa myös olla koko ajan raivoissaan. Minä myös fantasioin nykyään ihmisten tappamisesta. Entisen minäni tuntien tuohon voi todeta vain wtf.... ap

koska hän ei osaa näyttää tunteitaan. En varsinaisesti vihaa ihmisiä, mutta olen (sisälläni) yleisvihainen enkä erityisesti pidäkään useimmista ihmisistä. Minä ja tämä maailma (=ihmiset)emme oikein ole yhteensopivia...

up

Ketjun aloitus on näköjään vuosia vanha, mutta mielenkiintoinen aihe kuitenkin. Olen kyllästynyt kiltin tytön syndrooma-käsitteleeseen, mutta olen kyllä itsekin melkoisella auktoriteetilla ja uskonnolla kasvatettu. En ole koskaan osannut vihata mitään enkä ketään, en varsinkaan näyttää mitään negatiivisia tunteita.

Olen käynyt nyt pitkään yksilöterapiassa ja hyviä tuloksia saankin. On tullut selväksi, että olen kääntänyt negatiiviset asiat itseäni vastaan ja ruoskin ainostaan itseäni. Kun taakka on käynyt liian suureksi yhdessä traumojen kanssa, olen jakanut persoonani osiin, jotka kantavat erilaisia asioita. Nyt siis hoidetaan dissosiaatiota ja yritetään saada koko persoonani yhdistymään yhdeksi ihmiseksi.

En silti usko, että opin vihaamaan koskaan yhtään mitään. En tunnista sitä tunnetta lainkaan :O

Älä kysy muilta mikä on normaalia suuttumista, voimakkaampi määrää mikä on normaalia, jos tulee sorretuksi.   Tietenkin on käyttäydyttävä hyvin, mutta sano ääneen: "olen vihainen".

Aina näitä löytyy jotka tahtovat orjuuttaa muita hyvillä tavoilla.

Onko muilla kokemuksia negatiivisten tunteiden patoamisesta ja mitä siitä on seurannut?

[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 11:20"]Toisaalta kiltti voi myös kuvitella, että hänellä on oikeammat arvot ja moraali kuin muilla, mikä johtaa muiden arvostelemiseen ja paheksumiseen.[/quote]

Just tollasta paskaa noissa kirjoissa usein on. Siis tietenkin on itsestäänselvää että kiltillä ON oikeammat arvot ja moraali kuin muilla. Ne muutkin sen tietää. Ei se ole mitään kuvittelua. Maailma vaan on perseestä ja sillä huonommalla moraalilla ja arvoilla pärjää paremmin.

[quote author="Vierailija" time="03.02.2011 klo 10:04"]

kun olen löytänyt oikean tunne-elämäni, havaitsen että olen täynnä vihaa... Herään aamulla raivoissani ja koko ajan olen vihainen vihainen vihainen. Ja tämä on ihan oman pääni sisäinen asia, en osoita vihaani ketään kohtaan vaan käyttäydyn normaalisti ja tavallaan katselen vihaani askeleen päästä. Huomaan vihan vaikkapa jos pysähdyn hetkeksi ja kuulostelen mitä tunteita on liikkeellä.

Mietin että olenko kaikki aikaisemmat vuodet kerännyt vihaa ja nyt se tulee sieltä ulos? Onko se mahdollista? Vai onko kyse reaktiosta tämänhetkiseen elämään? Mulla on paljon paskamaisia asioita elämässä enkä edelleenkään osaa oikein arvioida että mistä asioista "kuuluu" tai on normaalia suuttua tai tuntea vihaa ja mistä ei.

[/quote]

Pari neuvoa itse saman kokeneena:

- luota tunteisiisi

- luota tekemiisi havaintoihin muista ihmisistä

- ei viha tai muut tunteet ole "älyllisiä" asioita. Ei voi sanoa mistä saa tai mistä ei saa suuttua. Jos suutut jostain, sinä suutut. Piste.

- kerro suuttumisestasi ja vihastasi sille, jolle tai jonka vuoksi olet suuttunut. Muuten annat väärän todistuksen itsestäsi.

- vihaansa terveesti osoittavat ihmiset ovat enemmän luottamusta herättäviä kuin ne, jotka ovat "liian kilttejä"

Usein tuohon tarvitaan ihan uudet kuviot. En päässyt toteuttamaan itseäni ja tunteitani kun vasta tutustumalla sellaisiin ihmisiin, jotka kestävät tunteita. Etenkin parissa ystävyyssuhteessa (naispuolisia) mun tunteita ja tulkintoja elämästä ei arvostettu lainkaan, eikä pidetty mun reaktioita esim. ihmissuhteissa 'oikeutettuina'. Siinä menee pikkuhiljaa pilalle se oma sisäinen intuitio asioista kun ei uskalla luottaa omiin tunteisiinsa.

[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 15:20"]

[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 11:20"]Toisaalta kiltti voi myös kuvitella, että hänellä on oikeammat arvot ja moraali kuin muilla, mikä johtaa muiden arvostelemiseen ja paheksumiseen.[/quote]

Just tollasta paskaa noissa kirjoissa usein on. Siis tietenkin on itsestäänselvää että kiltillä ON oikeammat arvot ja moraali kuin muilla. Ne muutkin sen tietää. Ei se ole mitään kuvittelua. Maailma vaan on perseestä ja sillä huonommalla moraalilla ja arvoilla pärjää paremmin.

[/quote]

Minä kirjoitin tuon mitä lainasit, ja olen sitä mieltä, ettei kiltillä välttämättä ole ollenkaan sen paremmat arvot tai oikeampi moraali kuin muilla. Kiltti ei muutenkaan ole kuvaavin sana ihmiselle, jonka kiltteys pohjautuu todellisten tunteiden tukahduttamiselle ja hyväksynnän hakemiselle. Sellainen ihminen on sisimmässään miellyttämisenhaluinen ja epävarma, kiltti vain ulkokuoren perusteella. On eri asia olla terveellä tavalla kiltti (ja esim. kohtelias, hyväkäytöksinen, lämminhenkinen, terve itsetunto) kuin kiltteyden ja kiltin roolin vanki.

Luin juuri Kiltteydestä kipeät-kirjaa. Olen tosiaan joutunut huomaamaan, kuinka tunteiden tukahduttaminen ja pitäminen sisällä johtaa vihan ja muiden negatiivisten tunteiden kasautumiseen. Loputtomiin vihaa ei voi kuitenkaan kerätä, vaan se purkautuu katkerana huutamisena ja itkemisenä usein itseään lähimpänä olevan ihmisen suuntaan (kuten oma puoliso). Olen ihmetellyt näitä vihanpurkauksia ja tuntenut niistä syyllisyyttäkin.

On ollut pitkä matka tajuta, että vihaa saa ja pitää ilmaista, eikä siinä ole mitään hävettävää. Olen vasta viime vuosina päästänyt höyryjä pihalle ja avautunut melkein kaikesta mahdollisesta minua kohdanneesta vääryydestä. Se vaikutti siltä, että olisin jotenkin jumiutunut menneeseen, mutta tosiasiassa taisin vain purkaa kiukkua parinkymmenen vuoden edestä... Nyt en enää menneitä kaivele, ja yritän opetella jatkossa kiukuttelemaan aina kun on tarve, vaikka se näin kirjoitettuna kuulostaakin ehkä tyhmältä.

Kiltteydestä kipeät-kirjasta luin myös muita kiltille tuttuja ajatuksia selkeästi kirjoitettuna. Esim. kiltti voi tuntea ylemmyyttä ja olla ylimielinen, vaikka ja koska samalla potee suurta alemmuudentunnetta. Kiltti kamppailee ollakseen reipas ja rohkea ja ehkä siksi ulosanti voi olla joskus ylimielisen kuuloinen. Toisaalta kiltti voi myös kuvitella, että hänellä on oikeammat arvot ja moraali kuin muilla, mikä johtaa muiden arvostelemiseen ja paheksumiseen.

Sekin oli mielenkiintoinen ajatus, että kiltti hakee yhteyttä toisiin ihmisiin tekemällä ja suorittamalla, kun tunteiden ilmaisu on vajaata. Kiltillä on usein paljon tehtäviä työn alla, ja se rasittaa ja väsyttää. On vaikea vain olla, ja vielä vaikeampaa on pyytää apua toisilta.

En halua ja jaksa olla enää kiltti, ja luulen että olen jo matkalla mulkeroksi. Ei vaan, ihan normaaliksi ja terveeksi aikuiseksi, joka osaa ilmaista tunteitaan ja myöntää, että tarvitsee muita joskus avuksi.