Lue keskustelun säännöt.
Ahdistuspäiväkirja - onko muilla vastaavaa?
29.03.2024 |
Mulla on dysmorfinen kehonkuvan häiriö, joka on eräänlainen ahdistushäiriön muoto. Käyn töissä ja oon sellainen toimelias ja reipas ja iloinen suorittaja. Eli korkean toimintakyvyn ahdistus siis. Mä oon sinnitellyt tän dysmorfisen kehonkuvan häiriön kanssa kohta 15 vuotta. Välillä on ollut parempia jaksoja, mutta viime aikoina ahdistus omasta ulkonäöstä on jälleen lisääntynyt. Huolen ja ahdistuksen kohteena mulla on kasvot. Terapiasta on onneksi apua. Välillä siis putoan ahdistuksen syviin syövereihin välillä saan katkaistua putoamisen.
Tänään esim. suunnittelin viettäväni kivan lomapäivän ja ajattelin käydä liikuntaharrastuksessa ja kaupungilla kahvilla. Meikkailin aamulla kylppärissä ja puin jopa treenivaatteet päälle, mutta sitten taas lähti ahdistuspyörä pyörimään.
Omat kasvot alkoi ahdistaa valtavasti ja oli pakko alkaa varmistella omaa ulkonäköä peilistä ja ottamalla lukuisia kuvia kasvoista eri kuvakulmista. Sitten menin jonnekin kauneusklinikan sivuille etsimään jälleen tietoa kasvoleikkauksista, miten voisin korjauttaa kasvojani.
Seuraavaksi ahdistus kasvoi siihen pisteeseen, että menin lattialle istumaan polvet sylissä ja annoin vaan voimakkaan itkun tulla, yritin nimetä tunteita ja saada etäisyyttä ajatuksiin joita mieleni tuottaa: olet ruma, olet viallinen, olet niin erilainen kuin muut, olet kummajainen, kukaan ei voi rakastaa sinua. Koetin lohduttaa itseäni kuin pientä vauvaa, sanomalla mielessä itselleni, että kohta helpottaa, nuo on vaan ajatuksia eivätkä totta.
Sitten jossain kohtaa voimakas itku loppui ja putsasin levinneet meikit, meikkasi meikit kuntoon ja yritin tehdä uudelleen lähtöä. Sama kuvio lähti jälleen pyörimään ja vedin tuota yllä kuvattu ahdistussilmukkaa noin kolme kierrosta, kunnes totesin, että tänään ei taida onnistua ulos lähteminen.
Jos jotain olen oppinut niin sen, että tämä ei ole omaa syytä. Ei kukaan vajoa tällaiseen jopa irrationaaliseen ahdistukseen ilman, että siellä jossain kaukana omassa historiassa on jotain joka tämän alitajunnasta käsin laukaisee.
Voimia muille, jotka painii samanlaisen setin kanssa!
Kommentit (16)
Mä kirjoitan päiväni kulut illalla paperille. Kun sanut ne kirjotettua oli sit paha tai hyvä mieli aiheena. Revin paperin roskiin ja uusi päivä yö-unien jälkeen kuin uusi arkki illalla esille.Joten ahdistus jä sinne paperille ja lopulta roskakoriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt olisi korkea aika nauraa itselleen.
Meikkaaminen ja laittautuminen helpottaa oloa. Olen käynyt myös yhdessä kauneusleikkauksessa ja sekin helpotti oloa. Ydin on siinä, että ulkonäön muokkaaminen helpottaa, sitten joku uusi kohta alkaa häiritä ja ahdistaa.
Ei oo helppoa kun ulkonäkö on ainoa toivo elämässä. Panosta siihen sitten, kun pää on sekaisin kuin seinäkello.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sulla on 5-10 vuotta vanhoja valokuvia itsestä, niin voi auttaa katsoa niitä. Itse ainakin tajusin että olen ollut ihan normaalin näköinen niissä niin ei ole mitään syytä sille, miksei ihmiset näkisi nytkin minua ihan normaalina vaikka en itse sitä näekään.
Ja siis ymmärrän täysin tuon lähtemisen vaikeuden. Minulla lähtö tyssää yleensä siihen kun vaihdan vaatteet ja jos niissä on mitään epämiellyttävää, kiristävää jne. niin se laukaisee sen että en pysty. Yksi juttu on se, että ei väkisin yritä saada itseään aamulla/aamupäivällä lähtemään, koska yleensä ahdistus on silloin pahinta. Iltapäivä tai alkuilta voi toimia paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Sori, jos olen tietämätön, mutta jos se meikkaus aiheuttaa ahdistusta, niin eikö voi vain jättää meikkaamatta? Jotkut verkkarit jalkaan ja menoksi. Jos oikein ahdistaa, niin huppu tai pipo tai kaulaliina osittain kasvojen eteen.
Juu ei haittaa tietämättömyys. Kuinka kukaan voi tietää mitä tämä on ellei ole vastaavaa kokenut. Tä on jollain tavalla pakkomielle - pakkomielle näyttää hyvälle. Sitä ei helpota pipot, huput tai kaulaliinat.
Tä on niin maailman pinnallisiin ja turhin mt-häiriö, mutta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei oo helppoa kun ulkonäkö on ainoa toivo elämässä. Panosta siihen sitten, kun pää on sekaisin kuin seinäkello.
Ulkonäön korjailu ja tarkistelu on siis oire jostain syvemmästä ei se itse homman ydin. Tämän tajuan itse järjellä, mutta näin tämä toimii.
Sun pitää katkaista se ajattelu. Eli ei mihinkään kauneuskeskusen sivuille vaan pistä vaikka lempi musiikkia soimaan ja laula mukana, tai siivoa vaikka vessa, tai pelaa vaikka jotain kännykkä peliä. Tee jotain ihan muuta kuin mikä on se asia mikä ahdistaa. Silloin sä voit estää sen että siitä tulee todella kova ahdistus.
Se että suunnitelmat muuttuu, jää vaikka salille lähtö tältä päivältä, tai menee sinne myöhemmin, se ei ole vaarallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meikkaaminen ja laittautuminen helpottaa oloa. Olen käynyt myös yhdessä kauneusleikkauksessa ja sekin helpotti oloa. Ydin on siinä, että ulkonäön muokkaaminen helpottaa, sitten joku uusi kohta alkaa häiritä ja ahdistaa.
Teet vaan karhunpalveluksen tuolla tavalla itsellesi. Lopeta meikkaaminen tai vähennä ihan vaikka kolmeen tuotteeseen. Sun pitää saada se hyvä olo muusta kuin muokkaamalla itsesi. Koska et kuitenkaan ole tyytyväinen lopputulokseen vaan aina löytyy muuta vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei oo helppoa kun ulkonäkö on ainoa toivo elämässä. Panosta siihen sitten, kun pää on sekaisin kuin seinäkello.
Mutta aloittajalla pää on sekaisin jo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo helppoa kun ulkonäkö on ainoa toivo elämässä. Panosta siihen sitten, kun pää on sekaisin kuin seinäkello.
Ulkonäön korjailu ja tarkistelu on siis oire jostain syvemmästä ei se itse homman ydin. Tämän tajuan itse järjellä, mutta näin tämä toimii.
Sun pitää kaivaa itsestäsi esiin se oikea syy? Mistä tää on alkanut? Ala muistella. Se on vaikea ja raskas vaihe. Oon käyny läpi itse , oireet ovat vain olleet erilaisia. Onko sua kiusattu, käytetty seksuaalisesti hyväksi? Sen jälkeen kun sä tiedät mistä on kyse, sun pitää työstää se asia. Ja se on vielä rankempaa kuin tietää itse syy. Hyväksyä mitä on käyny, hyväksyä että asialle ei voi enää tehdä mitään, oppia antaa anteeksi ja jatkaa omaa elämäänsä.
Tätä ei ymmärrä kuin toinen samaa kokeva. Joka aamu kun näen itseni peilistä, tulee väkisinkin ajatus, että voi jumalauta että olet ruma. Meikkaan kuitenkin ja tapaan ihmisiä, mutta monesti se vaatii ponnistelua, että saan lähdettyä. Monesti olen jättänyt menoja väliin koska en ilkeä lähteä tämän näköisenä. Minua on kiusattu ja haukuttu rumaksi ja oma lapsenikin kysyi, että miksi sä äiti meikkaat, kun olet kuitenkin ruma? Meikkaan aina eikä kukaan tuttu ole nähnyt minua ilman meikkiä, paitsi kerran kun kaveri tuli yllättäen ovelle ja hänellä oli oma kaverinsa mukana. Tämä kaverin kaveri oli nähnyt minut aiemminkin, mutta ei ilman meikkiä ja nyt oli kaverilleni sanonut, että ei tiennyt miten ruma olen ilman meikkiä.
Olen eronnut ja huomasin, että mieheni naistyyppi onkin ihan erilainen, hän on siis deittaillut ahkerasti eromme jälkeen ja kaikki naiset kuin samasta muotista ja niin nättejä, luonnonkauniita. Minulla ei ole toivoakaan parisuhteesta ja on sanottu suoraankin, että tuolla naamalla et ketään saa. Ainoa asia, joka minua on lohduttanut, on se, että lapseni ovat vauvoina ja pieninä ollessaan rakastaneet kasvojani. Löysin instasta muutamia kauniita runoja joissa ajatuksena oli,että äidin katse ja hymy ovat vauvalle maailman tärkein asia ja sen voimalla olen mennyt. Ja myös sillä ajatuksella, että elämää pitää kokea. Viime vuosina ahdistukseni on lisääntynyt ja vaikuttaa kyllä negatiivisesti elämänlaatuun. Apua varmaan pitäisi hakea, mutta ei se tätä pärstää kauniimmaksi muuta. Kauneusleikkauksia en ole ajatellut, mutta nyt yritän laihduttaa, koska laihempana kasvoni ovat siedettävämmät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä ei ymmärrä kuin toinen samaa kokeva. Joka aamu kun näen itseni peilistä, tulee väkisinkin ajatus, että voi jumalauta että olet ruma. Meikkaan kuitenkin ja tapaan ihmisiä, mutta monesti se vaatii ponnistelua, että saan lähdettyä. Monesti olen jättänyt menoja väliin koska en ilkeä lähteä tämän näköisenä. Minua on kiusattu ja haukuttu rumaksi ja oma lapsenikin kysyi, että miksi sä äiti meikkaat, kun olet kuitenkin ruma? Meikkaan aina eikä kukaan tuttu ole nähnyt minua ilman meikkiä, paitsi kerran kun kaveri tuli yllättäen ovelle ja hänellä oli oma kaverinsa mukana. Tämä kaverin kaveri oli nähnyt minut aiemminkin, mutta ei ilman meikkiä ja nyt oli kaverilleni sanonut, että ei tiennyt miten ruma olen ilman meikkiä.
Olen eronnut ja huomasin, että mieheni naistyyppi onkin ihan erilainen, hän on siis deittaillut ahkerasti eromme jälkeen ja kaikki naiset kuin samasta muotista ja niin nättejä, luonnonkauniita. Min
Voisimpa ottaa ton sun tuskan pois. Sä oot selkeesti täällä samassa kuilussa mun kanssa. Mä vaan oon ehkä askeleen toipumisessa jo podemmällä ja tiedostan, että ajatukset eivät ole totta. Silti ne aiheuttaa syvää ahdistusta ja sitten se ahdistus pitää purkaa vaikka itkemällä.
Mä oon aivan täydellisen varma siitä että sä olet kaunis. Miksi sun mies olisi ollut sun kanssa ja hankkinut lapsen sun kanssa kun maailma on vaihtoehtoja täynnä. Miksi hän olisi pysähtynyt sun kohdalle jos sä et olisi ihana, kaunis ja täydellisen rakastettava?
Mulle on töissä lapset sanoneet kun olen ilman meikkiä kaikkea hassua vastaavaa mitä sulle. He eivät tarkoita noilla sanoilla mitään syvempää.
Käytkö sä terapiassa?
En käy terapiassa. Pari kertaa olen käynyt muissa asioissa psykologilla ja ovat sanoneet asioita, joista en ole päässyt yli eli oli päinvastainen vaikutus. Ja kun ihmiset sanoo mun olevan ruma, niin terapeutti ei voi minua kauniimmaksi tehdä. Olen yrittänyt hyväksyä oman ulkonäköni, mutta se ei ole helppoa.
Lapsethan saattaa sanoa hassuja asioita, mutta en usko, että aikuiset sanovat ellei asioilla ole jokin perä. Minulle ei itselleni tulisi mieleen edes ajatella kerään rumaksi ellei hän sitä olisi ja siksi uskonkin, että ulkonäköäni kommentoineet ihmiset on tosissaan. Kauniiksi minua ei koskaan sanota eikä kukaan kommentoi esim.FB: n profiilikuviani kehumalla, vaikka ihan kaikkien muiden kuvissa on aina kommentteja kuvassa olevan kauneudesta, silleen kuin kaverit kirjoittaa, että "Nätti" tai "Ootpa sievänä".
Nyt viikonloppuna olen tavannut ihmisiä ja käynyt kaupungilla. Kotona peilin ääressä sitten mietin, että mitenköhän moni minut nähdessään mietti, että onpa rumilus.
Mieheni tapasin nuorena ja olin hänelle ensimmäinen kunnon kumppani, hänellä ei ollut vakavia suhteita aiemmin ja varmaan rakkaus oli sokea. Ja yritän korvata ulkonäköä olemalla kiva ja mukava, mutta tuntuu, että sisäisellä kauneudella ei ole mitään merkitystä nykyään. Tinderissä olin hetken, mutta kun laitoin kuvia en ollut koskaan kenenkään tyyppiä ja viestit oli luokkaa oot ruma mut voishan sua pan... Ja yksikin laittoi, että haluaisi perustaa perheen eikä haittaa vaikka vaimo olisi vähän ruma.
Sori, jos olen tietämätön, mutta jos se meikkaus aiheuttaa ahdistusta, niin eikö voi vain jättää meikkaamatta? Jotkut verkkarit jalkaan ja menoksi. Jos oikein ahdistaa, niin huppu tai pipo tai kaulaliina osittain kasvojen eteen.