Selittäkää tyhmälle työtön/työllinen
"Suomessa oli 1574-vuotiaita työllisiä helmikuussa 11000 enemmän kuin vuosi sitten, Tilastokeskus kertoi.
Työttömiä oli helmikuussa 34000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna."
Miten niitä voi molempia olla yhtä aikaa enemmän kun eikö toinen ole vaihtoehto toiselle? Tietty vaikka joku opiskelijasta työlliseksi/työttömäksi siirtyvä asia erikseen.
Vai onko nuo kaikki 11000 jotain satosten 9 eurolla tempputyöllistämiä?
Kommentit (19)
Työtön työnhakija on sellainen jolla ei ole minkäänlaista työtä vaan on täysin työttömänä työnhakijana.
Onko työllinen sellainen jolla on jotakin työtä vähintään olemassa itsellänsä?
Työttömyys ja työllisyys ei ole toisiaan poissulkevia. Väestön määrä ja työikäisten määrä ei ole vuodesta toiseen vakio. Joku voi olla eläkkeellä, mutta alkaa sitten tekemään osa-aikatyötä eläkkeen lisäksi. Suomen kansalainen voi olla ulkomailla, ja palaa Suomeen ja ilmoittautuu työttömäksi. Muuttujia on paljon.
Kouluista valmistuu koko ajan henkilöitä noihin molempiin ryhmiin. Lisäksi ryhmästä työelämän ulkopuolella voi liikkua väkeä noihin työölisten ja työttömien ryhmiin.
Minä olen 52v, en ole tilastoissa työtön, työllinen, opiskelija, yrittäjä enkä eläkeläinen. Jos siellä on määritelmä "tuntematon" tai "kaikkien vaihtoehtojen ulkopuolella", olen sitten sellainen. En hae mitään yhteiskunnan etuuksia. Saatan kuitenkin ottaa jonkun työn vastaan, jos joku tuttu sellaista tarjoaa, mutta en tarvitse sitä elääkseni. Uuden oppimisen kannalta teen sitä, mutta toki korvausta vastaan.
Mitä selittämistä tuossa on? Työttömien määrä vaihtuu viikottain, eläkkeelle jää joku viikottain, työikäisiä kuolee, uusia työttömiä tulee jatkuvasti, työttömiä työllistyy kyllä koko ajan. Mitä kohtaa ap ei ymmärrä?
9 unohti että suurin tekijä on se, että kouluista valmistuu joka vuosi kymmeniä tuhansia. Tällöin voi lisääntyä sekä työllisten että työttömien määrä.
On myös ihmisiä, jotka eivät ole työllisiä eivätkä työttömiä, muitakin siis kuin opiskelijat. Kyse on tilastollisista termeistä, selityksiä voi hakea täältä: https://www.stat.fi/meta/kas/tyollinen.html
Työtön on henkilö, joka on koko tutkimusviikon työtä vailla, on etsinyt työtä aktiivisesti viimeisten noin 4 viikon aikana joko palkansaajana tai yrittäjänä ja voisi vastaanottaa työtä noin 2 viikon kuluessa.
Työllinen on henkilö, joka on tutkimusviikolla tehnyt työtä vähintään tunnin palkkaa tai yrittäjätuloa saadakseen tai on työskennellyt palkatta perheenjäsenen omistamassa yrityksessä tai maatilalla.
Vierailija kirjoitti:
MENE TÖIHIN
Hallitus tekee juuri kovasti töitä, että lakiä muutetaan, että meidät saadaan helpommin pois sieltä töistä, kuuluun siis näihin kohta helposti irtisanottaviin.
Jännä kun työtön laitetaan "ilmaiseksi töihin", sillä perusteella, että pitää tehdä jotain.
Mutta sitten kun joku tekee jotain, pelaa jalkapallo tai tuottaa sisältöä, ym, niin hänet lasketaan työttömäksi, jos hän ei saa siitä palkkaa?
ps kaiken lisäksi ammattimainen harjoitteluhan voidaan tulkita niin, että ei ole työmarkkinoiden käytettävissä ja saatat saada uhkakirjeen "istuhan vaan sohvalla tumput suorana, tai menee tuet poikki".
Vierailija kirjoitti:
On myös ihmisiä, jotka eivät ole työllisiä eivätkä työttömiä, muitakin siis kuin opiskelijat. Kyse on tilastollisista termeistä, selityksiä voi hakea täältä: https://www.stat.fi/meta/kas/tyollinen.html
Työtön on henkilö, joka on koko tutkimusviikon työtä vailla, on etsinyt työtä aktiivisesti viimeisten noin 4 viikon aikana joko palkansaajana tai yrittäjänä ja voisi vastaanottaa työtä noin 2 viikon kuluessa.
Työllinen on henkilö, joka on tutkimusviikolla tehnyt työtä vähintään tunnin palkkaa tai yrittäjätuloa saadakseen tai on työskennellyt palkatta perheenjäsenen omistamassa yrityksessä tai maatilalla.
Eli työlliseksi kelpaa yhden tunnin viikkopanoksella, työtön on kokoaikaisesti työtön. On aika oikeistolaisen ilon ja saavutusten tuuletuksen.
Eipä kyllä ihme, että velkaa pitää kauhoa kun oikeistoekonomistien mielestä 11.000 tehtyä työtuntia on lähes yhtä iloinen asia kuin 255.000 menetettyä työtuntia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On myös ihmisiä, jotka eivät ole työllisiä eivätkä työttömiä, muitakin siis kuin opiskelijat. Kyse on tilastollisista termeistä, selityksiä voi hakea täältä: https://www.stat.fi/meta/kas/tyollinen.html
Työtön on henkilö, joka on koko tutkimusviikon työtä vailla, on etsinyt työtä aktiivisesti viimeisten noin 4 viikon aikana joko palkansaajana tai yrittäjänä ja voisi vastaanottaa työtä noin 2 viikon kuluessa.
Työllinen on henkilö, joka on tutkimusviikolla tehnyt työtä vähintään tunnin palkkaa tai yrittäjätuloa saadakseen tai on työskennellyt palkatta perheenjäsenen omistamassa yrityksessä tai maatilalla.
Eli työlliseksi kelpaa yhden tunnin viikkopanoksella, työtön on kokoaikaisesti työtön. On aika oikeistolaisen ilon ja saavutusten tuuletuksen.
<
Näin se taitaa olla myös TE-toimiston määritelmässä: jos teet osa-aikatyötä keskimäärin vähintään 4 tuntia kuukaudessa, et ole työtön.
Käännäpäs Mari sivua niin Arto-setä kääntää pihvin. Pirjo voi sitten suomentaa minulle seuraavan sivun The Economist-lehdestä. Ja Vilma, kirjoitapas sinne äksään jotain nasevaa tästä. Taas työllistin kolme ihmistä viikoksi, miten ne ei muut osaa? Ottakaa hedelmä siitä lähtiessänne, en kerro verottajalle, hehheh.
Uusia työpaikkoja tarjolla 46.900 vähemmän kuin vuosi sitten. Hienosti vetää tämä hallitus - maata turmioon siis.
"Työllinen" on polittista puhetta, jolla ei ole mitään tekemistä todellisen työllisyysasteen kuvaajana. Jos puhuttaisiin tuottavaan työhön työllistyvien määrästä, poliitikot joutuisivat valehtelemaan räikeästi.
Rakennus- ja vaikka tietyöaloilla on perinteisesti suostuttu töihin vain sopimuksella, jossa työnjohto lupaa antaa potkut, kun ansiosidonnaiselle on pääsy. Siinä säästyy siten työssäkäyntikustannukset ja voi vieläpä tehdä muutaman päivän töitä, kun saa sen 300 euroa ansaita ansiosidonnaisen päälle. Eli käteen voi jäädä tuhat euroa enemmän kuin se kaveri, joka jatkaa töitä.
On tämä hullu maa.
Riikka Purra X:ssä: "Enemmän työtä, ei vähemmän"
Ja 30.000 työpaikkaa vähemmän tarjolla kuin vuosi sitten, voiko mustaa valkoisemmaksi selittää.
Työtön on täysin työtön. Työllinen on terminä epäselvä minulle, tarkoittaako työnhakijoita vai työtä tekeviä työnhakijoita?