Vauva kertoo pahoinpitelystä silmillään
http://www.iltalehti.fi/perhe/2011021613196942_pr.shtml
Keskiviikko 16.2.2011 klo 08.29
Merkit vauvojen pahoinpitelystä näkyvät usein silmistä.
Verkkokalvon verenvuodot ovat tyypillisiä seurauksia pienen lapsen ravistelusta. Silmätautien erikoislääkäri Tanja Nevalainen pitääkin tärkeänä, että lapselle tehdään aina silmänpohjan tutkimus, jos epäilyt pahoinpitelystä ovat heränneet.
Uusia lasten pahoinpitelytapauksia ilmaantuu jatkuvasti, joten ennaltaehkäisyssä on vielä paljon tekemistä, Nevalainen toteaa Lääkärilehdessä.
- Lasten vanhemmat eivät usein ymmärrä ravistelun seurauksia. Ellei siihen puututa, se usein toistuu. Uhrit on tunnistettava varhain sekä lapsen että hänen sisarustensa suojelemiseksi. Jo pahoinpitelyepäilyistä on lääkärin tehtävä lastensuojeluilmoitus viipymättä, muistuttaa Nevalainen.
Tiedon levittäminen ravistelun seurauksista synnytyssairaaloissa ja neuvoloissa on Nevalaisen mukaan osoittautunut hyödylliseksi.
Kolmannes pahoinpitelyistä jää tunnistamatta
Imeväisikäiset vauvat ovat erityisen alttiita ravistelun aiheuttamille vammoille. Pahoinpitely ei kuitenkaan läheskään aina aiheuta ulkoisia merkkejä, joten sitä ei helposti tunnisteta. Jopa noin kolmannes pahoinpitelyistä jää ensikäynnillä tunnistamatta.
Usein ravisteltu lapsi tuodaan päivystykseen esimerkiksi oksentelun, tajunnanhäiriöiden, hengityskatkosten, huonon ruokahalun tai vain ärtyneisyyden vuoksi.
Suurella osalla ravistelluilta lapsilta löytyy jopa useita verenvuotoja verkkokalvon eri kerroksista. Jos verenvuotoja näkyy, olisi herkästi epäiltävä pahoinpitelyä. Toisaalta pahoinpitelyn mahdollisuus ei häviä, vaikka silmäverenvuotoja ei olisikaan, toteaa Nevalainen.
Suurin osa ravistelluista lapsista on alle vuoden ikäisiä vauvoja. Jopa kolmannes näistä potilaista menehtyy, ja monille hengissä selvinneille jää pysyviä vaurioita. Katsekontaktin puuttuminen ja silmän mustuaisten huono reagointi valolle liittyvät vahvasti kuolemanriskiin. Myös verkkokalvon verenvuodot lisäävät kuoleman todennäköisyyttä.
Nevalaisen lisäksi katsausartikkelin tekijöinä ovat professori Kai Kaarniranta, dosentti Tuomo Puustjärvi sekä ylilääkäri Matti Kontkanen.
STT
Kommentit (2)
Lasten vanhemmat eivät usein ymmärrä ravistelun seurauksia
Aikuinen luonostaan pelkää kokoajan vauvan isoa päätä, että se on liian raskas ilmankin. Ihan satavarmasti jokainen ravisteleva tietää että se vahingoittaa. Siksi heiltä jokaiselta pitäsi ottaa lapsi heti pois
Yhden vauvan olen nähnyt, jonka silmien perusteella lääkäri epäili pahoipitelyä ja jopa minä olisin ymmärtänyt epäillä jotain. On hyvä, että tällaisistakin "tuntomerkeistä" kirjoitetaan julkisesti - aina pahoinpitely ei tarkoita luunmurtumia tai mustelmia. Erittäin ikävä aihe mutta valitettavan totta monelle pienelle. :(