Marko Nokka ja Nuorisosäätiön seikkailut - OHO
Paljastuuko tästä uusi haara? Loistavaa tutkivaa journalismia.
Suurelle yleisölle Marko Nokka, 55, on varsin tuntematon nimi, mutta liike-elämässä hänet tunnetaan, ja harva ihminen herättää suomalaisissa yrityspäättäjissä yhtä ristiriitaisia tunteita.
Nokan ja Veronan nimet tulevat vastaan sekä krp:n että Helsingin poliisin esitutkintamateriaaleissa kerta toisensa jälkeen. Kun Nuorisosäätiön johto kokousti, kokouspaikkana oli usein Veronan toimisto
Nokka ja muut Veronan konsultit muun muassa neuvoivat säätiötä verotusasioissa ja järjestelivät sille rahoitusta eri puolilta Eurooppaa.
Verona laskutti Nuorisosäätiötä sadoillatuhansilla euroilla.
Vuonna 2015 Viron pääministeri Taavi Rõivas otti Tallinnassa vastaan suomalaisdelegaation. Mukana olivat muun muassa kokoomuksen silloinen kansanedustaja Eero Lehti vaimoineen, Nuorisosäätiön Nousiainen ja SSR:n Wilenius sekä Marko ja Sanna Nokka.
Säätiön nykyinen hallituksen puheenjohtaja Jari Laine kertoo HS:lle, että säätiöstä on kateissa edelleen kymmeniä miljoonia euroja. Kun kerran Nokka on seurannut näin likeltä Nuorisosäätiön tapahtumia, tietäisikö hän arvata, mihin Nuorisosäätiön miljoonat ovat päätyneet?
https://www.hs.fi/visio/art-2000010105762.html
Kommentit (4)
Poliisin esitutkintamateriaalista selviää sekin, että Nokka toimi myös SSR:n pääomistajan, nyt jo edesmenneen Mika Wileniuksen henkilökohtaisena verokonsulttina. Nokka tosin kiistää tämän.
Tilinpäätöksistä ja poliisin papereista voi tosin päätellä muuta. Nokka istui hallituksessa, minkä lisäksi hänen Verona-yhtiönsä laskutti SSR:ää konsultoinnista Nuorisosäätiö-sotkun aikoihin.
Merisalon ja Yli-Saunamäen liikemieskumppani piilotti omistuksiaan veroparatiisiin paljastui Panaman papereista HS 15.3.2024
https://yle.fi/a/3-9043789
Onvestin hallituksen puheenjohtaja Maria Toivanen ei halunnut kommentoida asiaa.
Mielenkiintoisia kytköksiä Nuorisosäätiön rinnalla onko tehty keskenään kauppoja? Kiinteistöalalla kun puuhataan.
HS Vision tietojen mukaan hän nousi lyhyessä ajassa Onvestin hallituksen puheenjohtajan Maria Toivasen luotetuksi ja käytti sitä kautta yhtiössä merkittävää valtaa.
Nokan hallituspestin aikana Onvestissa tapahtui paljon. Muu hallitus vaihtui, osa jäsenistä poistui kesken kautensa. Myös toimitusjohtaja ja muita avainhenkilöitä siirtyi sivuun.
Vuoden 2023 alussa Onvest nousi Puurakentajat-yhtiön pääomistajaksi. Alle vuosi sijoituksen tekemisen jälkeen Puurakentajat hakeutui konkurssiin marraskuussa 2023.
https://onvest.fi/yhteystiedot/