Olen mieheni kanssa lastemme takia, eroaisin jos lapsia ei olisi. Vastaan kysymyksiin

hetken ajan.

Siskoni teki samoin kuin sinä -- ja lapset oireili tosi pahasti. Kun yksi joutui syömään jo pienenä rauhoittavia, niin siskoni havahtui ja ymmärsi, että parempi erota.



Nyt ovat eronneet ja lapset voivat paljon paremmin ja ovat toipumassa.

2: Koska elämämme on kuitenkin ihan ok. Mies osallistuu jonkin verran lasten hoitoon, meillä on kivat puitteet, asumme omassa talossa mikä ei yksin olisi mahdollista. Mies kuskaa lapsia aamuisin hoitoon ja minä haen - näin hoitopäivät ovat lyhemmät. Minä en vihaa miestäni eikä mies vihaa minua. Himoa on eli saamme toisiltamme tyydytystä. En silti olisi mieheni kanssa jos lapsiamme ei olisi. Olemme nykyään liian erilaisia, mieheni ei kiehdo minua henkisesti. Lapsemme voivat hyvin. Yksinhuoltajana olisin paaaaljon väsyneempi kuin nyt. Elän kuitenkin kivaa elämää näin.



3. Ei minun tarvitse mitään selitellä. Enemmänkin ajattelen tämän näin että käytän nämä parhaat vuoteni lapsiini. Heitä rakastan ja heille toivon parasta. En usko että otan ketään miestä sitten joskus jos eroamme. Ei ole siis myöskään ketään jonka perään haikailisin. Itse asiassa en edes usko että kovin helposti löytäisin miestä jonka kanssa ihan oikeasti itseni takia tahtoisin olla.



ap

Olen ollut yh-toiminnassa mukana vuosia. Mulla on 5 kaveria, jotka ovat eronneet ja NYT TODELLA ONNELLISESTI naimisissa ja jotka itkee niitä menetettyjä vuosia ihan väärän ihmisen kanssa. Nyt uusissa liitoissa lapset voi paljon paremmin, vaikka isi ei asukaan kotona, koska äiti on onnellinen ja liitot on onnellisia.



nimimerkki: mä taisin juuri löytää jotain todella hienoa elämääni

Onnelliseen avioliittoon kuuluu hyvä uni, mutta onnettomassa avioliitossa yöt ovat pitkiä unta odotellessa ja kylkeä käännellessä, toteaa uusi tutkimus.



Tutkimuksessa oli mukana lähes 3000 naista. Huonossa avioliitossa elävät naiset kärsivät jopa 50 %:a todennäköisemmin unettomuudesta kuin onnellisessa suhteessa elävät naiset. Aviottomat naiset taas nukkuivat yönsä 30 %:a todennäköisemmin huonommin verrattuna onnellisessa suhteessa eläviin naisiin.



Tutkimuksessa ei selviä, johtuuko unettomuus avioliiton epäsovusta vai pilaako huono uni toimivan avioliiton. Tutkijoiden mukaan hyvässä avioliitossa on päivän päätteeksi joku, jonka kanssa rentoutua ja ilman stressiä on helpompi nukahtaa. Onneton avioliitto taas voi olla stressin syy eikä riidan päätteeksi ole hyvä mennä nukkumaan.



"Tuloksista näemme, että onnettomassa liitossa elävät naiset eivät eroa paljoa aviottomista naisista unettomuuden suhteen. Kyse ei siis ole pelkästä avioliitosta, vaan onnellisesta sellaisesta", toteaa Pittsburghin yliopiston psykologi WebMD:lle.



Tutkimus esiteltiin SLEEP 2008-kongressissa Baltimoressa.

...jatkan. Siskollani oli myös ihan hyvät puitteet kaikin puolin, eikä isoja riitoja tms. Lapset kuitenkin vaistosivat, ettei vanhempien välillä ole "rakkautta". Lapset olivat vuosien saatossa miettineet ja kääntäneet asian niin, että syy on heidän, ettei äiti ja isä tykkää toisistaan.



Eli eivät lapset riidoista sairastuneet, vaan vanhempien rakkauden puutteesta.

marttyyri

noin minäkin toimisin, jos olisin samassa tilanteessa. Jos naimisiin on menty ja lapsia tehty, pitää tehdä velvollisuutensa asian eteen.



Eri asia olisi, jos miehesi joisi, pettäisi tai hakkaisi/pahoinpitelisi henkisesti ja lapset oireilisivat, sitten suosittelisin eroa.

En oikeastaan ajattele niin. En ainakaan kovin usein. Perheemme on tosiaan ihan kiva, mutta parisuhde ei ole mikään unelmaparisuhde. Mutta minulla siis arvojärjestyksessä lapset paaaljon tärkeämmät kuin parisuhde. Keskityn lapsiin, perhe-elämään, harrastuksiini ja elämäni on ihan hyvää.



MUTTA jos olisin lapseton niin kyllä eroaisin nykyisestä ja etsisin sitä oikeaa tai ainakin oikeampaa miestä itselleni ennen perheen perustamista. Jos nyt jostain syystä kuitenkin tulisi ero (en aio erota) niin en usko että ottaisin uutta miestä ollenkaan, voin aivan hyvin elää ilmankin. Mutta parempi että perheessä on isäkin, helpompi kaikille.



ap

Ja mun mielestä teillä ei ole mitään syytä erota. Tämä tyytymättömyytesi ei johdu miehestä, sulla on joku ajoittainen oma kriisi.



Miksi tehdä elämästään vaikeaa väkisin?



Tsemppiä! :)

Meilläkin elämä on perus hyvää. Mies osallistuu lasten hoitoon ja kodin töihin ja on kaikin puolin hyvä mies. Me emme riitele ja näin ollen en usko lastemme tilanteesta kärsivän.



Meilläkin mies vie lapset hoitoon joka aamu, jotta minä voin mennä töihin ajoissa ja pääsen hakemaan lapset hoidosta ajoissa. Arki siis rullaa paremmin kahdestaan. Lisäksi lapset suorastaan "palvovat" isäänsä ja kaipaavat tätä kovasti, jos joskus on työmatkalla tms.



Ja kyllä minä miestäni rakastankin, jollain tavalla. Minulla vaan on kaikki fyysinen rakkaus loppunut. En halua miestäni enkä juurikaan enää nauti rakastelusta hänen kanssaan. Saan kyllä akuuteimmat tarpeet "tyydytetyksi" ja vieraisiin miehiin ei ole ollut tarvetta.



Mutta välillä tosiaan mietin sitä kadunko joskus sitä, että en itse elänyt täysillä. Mutta tämä on uhraus jonka teen rakkaudesta lapsiini.

Meilläkin elämä on perus hyvää. Mies osallistuu lasten hoitoon ja kodin töihin ja on kaikin puolin hyvä mies. Me emme riitele ja näin ollen en usko lastemme tilanteesta kärsivän.

Meilläkin mies vie lapset hoitoon joka aamu, jotta minä voin mennä töihin ajoissa ja pääsen hakemaan lapset hoidosta ajoissa. Arki siis rullaa paremmin kahdestaan. Lisäksi lapset suorastaan "palvovat" isäänsä ja kaipaavat tätä kovasti, jos joskus on työmatkalla tms.

Ja kyllä minä miestäni rakastankin, jollain tavalla. Minulla vaan on kaikki fyysinen rakkaus loppunut. En halua miestäni enkä juurikaan enää nauti rakastelusta hänen kanssaan. Saan kyllä akuuteimmat tarpeet "tyydytetyksi" ja vieraisiin miehiin ei ole ollut tarvetta.

Mutta välillä tosiaan mietin sitä kadunko joskus sitä, että en itse elänyt täysillä. Mutta tämä on uhraus jonka teen rakkaudesta lapsiini.

Saan joka ikinen ilta oikein hyvin nukahdettua ja nukun makeasti ja näen hyviä unia. Mieskin on ihan ok, en koe häntä vastenmielisenä. Olen kuitenkin niin ns. perfektionisti elämässäni ja itseäni kohtaan että kyllä jos pelkästään itseäni ajattelisin niin eläisin siis joko ilman miestä tai jos sattuisi löytymään "täydellinen" niin sellaisen kanssa sitten.



ap

miten ihmiset eivät viihdy sinänsä ihan kelvollisissa parisuhteissaan. Se on ihan selvä, että mikään alkuhuuma ei säily kymmeniä vuosia.



Parisuhde on tahdon asia. Ei pitkässä parisuhteessa elävä ole mikään epäonnistunut ihminen, joka elää vain puolittaista elämää.

vähän sama juttu, mutta meillä niin että fyysinen puoli on kyllä antoisaa, mutta henkinen ei. En koe saavani miehestäni henkisesti irti mitään. Ja kun olen vielä sen tyyppinen nainen että tarvittaessa voin jättää koko seksielämän väliin (esim. sinkkuna näin olen tehnyt enkä yhtään kärsinyt) niin en koe että miehelläni on minulle henkilökohtaisesti mitään annettavaa. Seksi on ihan kivaa, mutta minulle ei pakollista. Henkisesti mies on yhtä antoisa kuin joku satunnainen tuttava jonka kanssa rupatellaan niitä-näitä tavattaessa. Mulla on kyllä hyviä ystäviä joiden seurasta todella nautin ja harrastuksia joista pidän ja lapset on kaikki kaikessa. Elämäni on siis ihan hyvää kuitenkin enkä koe että mikään menee hukkaan. Minun puolestani on tavallaan yhdentekevää olenko mieheni kanssa vai en, mutta perheen toimivuuden ja lasten ja isän välisen rakkauden vuoksi on tärkeää että olemme yhdessä. Mieheni rakastaa kyllä minua, mikä on myöskin syy pysyä yhdessä.

ap

Meilläkin elämä on perus hyvää. Mies osallistuu lasten hoitoon ja kodin töihin ja on kaikin puolin hyvä mies. Me emme riitele ja näin ollen en usko lastemme tilanteesta kärsivän.

Meilläkin mies vie lapset hoitoon joka aamu, jotta minä voin mennä töihin ajoissa ja pääsen hakemaan lapset hoidosta ajoissa. Arki siis rullaa paremmin kahdestaan. Lisäksi lapset suorastaan "palvovat" isäänsä ja kaipaavat tätä kovasti, jos joskus on työmatkalla tms.

Ja kyllä minä miestäni rakastankin, jollain tavalla. Minulla vaan on kaikki fyysinen rakkaus loppunut. En halua miestäni enkä juurikaan enää nauti rakastelusta hänen kanssaan. Saan kyllä akuuteimmat tarpeet "tyydytetyksi" ja vieraisiin miehiin ei ole ollut tarvetta.

Mutta välillä tosiaan mietin sitä kadunko joskus sitä, että en itse elänyt täysillä. Mutta tämä on uhraus jonka teen rakkaudesta lapsiini.

...jos sen loppumisen jälkeen joutuu miettimään että mitäs nyt. Ärsyttää kun täällä aina leimataan haihattelijaksi, jos kaipaisi elämäänsä oikeaa rakkautta!!



Itse rakastan miestäni, hän on minulle tärkeä. Hän on myös hyvä isä ja tekee pakon edessä kotityönsä. Mutta näiden vuosien aikana olen saanut ikävä kyllä huomata, ettei tässä olekaan sielunkumppanini; hän ei puolusta perhettään eikä osaa olla MIES. Minä hoidan sekä naisen että miehen roolit tässä perheessä, organisoin kaiken jne. Olen jäänyt todella yksin ja vaikka aiheesta on puhuttu + muistuteltu viikottain, mitään muutosta ei tapahdu. Mies ei osaa elää kuten minä katson tarpeelliseksi ja minä taas "pilaan" häneltä kaiken hauskan kun huolehdin laskuista ja stressaan joskus rahasta.



Voisin kuvitella että elän näin vielä monia vuosia. Olen masentunut, lisäksi ruma ja tämä mies oli ensimmäinen, joka minut hyväksyi tälläisenään. Hän suorastaan palvoo minua, mutta se tuntuu pahalta enkä välitä olla kiinni hänessä läheskään niin paljoa kuin hän minussa. Koska mies ei juo eikä pahoinpitele ketään, vieraisiin menemisestä puhumattakaan, en ole lähdössä mihinkään. On olemassa iso riski siihen etten löytäisi ketään jos eroaisin ja lapsemme kuitenkin kärsisi tilanteesta. Niinpä kärvistelen ja haaveilen kasvottomasta miehestä, joka saisi oloni edes vähän paremmaksi...

En minä mitään alkuhuumaa odota, mutta jotain kuitenkin.



Mies on kaikin puolin kunnollinen, hyvä isä, auttaa kotona jne. Mutta jotenkin se läheisyys on välitämme kadonnut. Emme kosketa (muuloin kun silloin kun mies 1-2 kertaa viikossa vonkaa seksiä), välillämme ei ole hellyyttä.



Henkinenkin yhteenkuuluvuuden tunne on tästä kärsinyt ja nykyään keskustelemme lähinnä lasten asioista.



Mitään varsinaisia ISOJA ongelmia ei ole, ei alkoholin väärinkäyttöä, ei välivaltaa tms. mutta jotain tärkeää puuttuu.



Olemme tästä asiasta keskustelleetkin ja olen kertonut miehelleni, että kaipaisin sellaista ihan arkipäivän hellyyttä lisää. Suukon saan jos teen itse aloitteen, en koskaan miehen aloitteesta. Ja niin välitellen turrun niin etten enää itsekään tee aloitteita.

voisiko miehesi olla myös kyllästynyt sinuun ja miettii samoja juttuja?

Tiedän mieheni ajattelevan samoin. Olemme keskustelleet asiasta ja todenneet, että molemmat olisivat pakanneet laukkunsa jo aikoja sitten, jos ei lapsia olisi.

Mutta koska olemme lapset tähän perheeseen tehneet, niin tässä perheessä pysymme. Sellainen on meidän arvomaailma. Avioero ei ole vaihtoehto, varsinkin kun siihen ei ole mitään "syytä" tai "syyllistä".

voisiko miehesi olla myös kyllästynyt sinuun ja miettii samoja juttuja?

Et tunnu olevan tyytyväinen itsesi kanssa ja heijastat tuon tunteen mieheesi.