Monenko kateelliset lapsettomat kaverit vaihtoi maisemaa

mutta en usko että syynä oli kateus, vaan se että he ajattelivat ettei minua enää bilettäminen kiinnosta. Enkä nyt siis heti siinä synnäriltä palattuani olisikaan lähtenyt baariin, mutta en mä sentään kokonaan ole bilettämistä jättänyt lapset saatuani!

Minä en ole kateellinen, sillä en missään nimessä tahdo itse lapsia. Syön pillereitä ja olen todella tarkkana, etten tule raskaaksi, vaikka olen ollut naimisissa 8 vuotta. Miksi jätän lapsen saaneet kaverini, johtuu siitä, että minusta on kamalan tylsää katsella heidän kirkuvia ja rääkyviä lapsiaan. Ei enää voi puhua mistään, eikä tehdä mitään mukavaa, kun kaverini huomion täyttää hänen lapsensa. Yritetään syödä yhdessä, niin se on sellaista puolihuolimatonta, kun lapsi on siinä sylissä ja yrittää heittää astiat lattialle. Sitten juostaan lapsen perässä, kun lapsi ei jaksa enää olla pöydässä. Puhua ei voi, kun lapsi rääkyy. Mitä minä enää saan siitä ystävyyssuhteesta? Silti pidän ystävistäni, joten pidän heihin yhteyttä ja toivon, että joskus vielä voimme puhua rauhassa ja muustakin kuin lapsista. Tai toisaalta olen ajatellut, että ehkä jonain päivänä tahdon itsekin lapsen ja muutun yhtä "tylsäksi" ja sittenhän meillä vasta on hauskaa yhdessä, kun voimme jakaa mielipiteet tuteista ;) Eli kyllä se on niin, että se miksi uusi äiti jää yksin, johtuu siitä, ettei ole mitään yhteistä puhuttavaa enää. Äiti voi löytää hiekkalaatikon reunalta uudet ystävät ja oikeastaan se olen minä, joka jään yksin. Aika aikaansa kutakin.

no yksi juttu mihin itse olen törmännyt myös, on että todellakin joillakin se vanhemmuus nousee "hattuun" ja heistä tulee hirveän tylsää seuraa ja sen vuoksi heitä ei jaksa. Ja tähän vielä totean, että kyllä minulla itsellänikin on lapsia, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö voisi puhua ihan muistakin asioista kun lapsista. Täytyy ymmärtää, ettei oman lapsen pierut tai jutut kiinnosta kovin pitkälle muita aikuisia. Mä en ainakaan jaksa kuunnella äitiä joka ei osaa puhua mistään muusta kun siitä, että heidän lapsi sitä ja heidän lapsi tätä... valitettavaa mutta totta.

Komppaan! Nimimerkillä itsekin äiti.

jotka isäksi tultuaan sanoo mulle nyt hän vasta tajuaa miksi täällä eletään ja elämälle on tullut sisältöä.

Ukko on yli 30 v vanha ja ilmapallossako on koko elämänsä elänyt.



Ikävintä oli että olimme käyneet jo vuosia lapsettomuushoidoissa mieheni kanssa ja sitten toinen lämäyttää tollasia suustaan.



Muistan kun kaveripiiristä ensimmäinen sai lapsen, seuraava vasta yli 5 v myöhemmin. Tämä tuleva äiti kilpailutti meidät kuinka paljon autan arjessa jne ja se joka lupaa eniten pääsee kummitädiksi.

Voitte vaan kuvitella sitä ruuhkan määrää...



Meidän porukassa väitän, vaikka 2 hoidoissa kävikin vuosikausia, ei kukaan vaihtanut maisemaa syntyvän lapsen takia vaan syynä oli aina tuore isä tai äiti ja pahimmassa tapauksessa kummatkin.



Ei se ole minulta pois jos toiset lisääntyvät kuin nappia painamalla mutta se jos toinen tietää mitä koen ja siitä huolimatta arvostelee sanoen koita säkin nyt tulla raskaaksi ja muita vastaavia sanontoja oikeesti loukkaa ettei viitsi pahemmin nähdä.



Yksikin entinen koulukaveri alkoi pitää automaattisena ilmaisena lastenvahtina, kun kerran satuttiin kaupungilla olemaan samaan aikaan ja lupasin vaunutella tunnin, jotta äiti pääsi johonkin virastoon. Eipä monta päivää kestänyt kun soiteltiin ja kysyttiin voinko tulla vahtimaan, jotta vanhemmat pääsis konserttiin. Ilmoitin mulla on sinne jo lippu hankittuna, olen menossa itse. Loistoidea, anna lippusi meille ja tule tänne. Maksan heidän lipun ja tulen ilmaiseksi lapsenvahdiksi.

Tarinoita riittää. Yhtään vastaavaa ei tule mieleen lapsettomien käytöstä.

Kun lapsia saaneet kaverini ovat vauva sylissään valistaneet, kuinka vasta äitiys tekee naiseksi ja onnelliseksi ja aikuiseksi.

Joo, kiitos mutta ei kiitos. Mä olen aikuinen ja melko onnellinenkin, mutta en halua ihmisten kohtelevan mua kuin jotain vammaista.

En tarvitse ystäviä, jotka pitävät minua kakkosluokan kansalaisena tai kiukuttelevat siitä, että elämäni on niin vapaata ja huoletonta.

perheellistymiseni myötä. Kukaan heistä ei tullut lapseni ristiäisiin, onnittelukortin laittoi kyllä kaksi. Lähestyin heitä muutaman kerran silloin kun vauva oli vielä pieni ja helppo kuljettaa vaunuissa, mutta yhteydenpito oli täysin minun alotteideni varassa. Myöhemmin oli ongelmia sekä vauvan ja minun terveyden kanssa, mutta kukaan heistä ei tarjonnut apuaan saati tukeaan siinä tilanteessa.

Kaksi heistä sanoi melkoisen suoraan, että perheellistymiseni oli heille niin kova paikka oman sinkkuuden (ei-vapaaehtoisen) vuoksi, että eivät kestä tilannetta. Loukkaannuin siitä kyllä, koska itsekin pitkään sinkkuna ollessani olin todella iloinnut jos he löysivät edes väliaikaisen kumppanin, ja oli heistä yksi naimisissakin. Osallistuin hänen onneensa silloin täydestä sydämestä ja osallistuin sitten avioeronkin suremiseen. Siksi tuntui hirveän epäreilulta, että hän ei voinut iloita onnestani lainkaan vaan omat katkerat tunteensa olivat päällimmäisenä.

koska oli niin paha olo, että itkin viikonlopun putkeen kun kuulin raskausuutisen. Tosin en ollut kateellinen, oli surullinen ja vihainen. Ei ollut multa pois ei, mut surulliseksi se uutinen veti. Varsinkin kun ko henkilö ei aikaisempien puheiden perusteella halunnut lapsia.

Nyt meillä on jo lapset koululaisia ja kaverit alkavat pikkuhiljaa lisääntymään ;)

koska oli niin paha olo, että itkin viikonlopun putkeen kun kuulin raskausuutisen. Tosin en ollut kateellinen, oli surullinen ja vihainen. Ei ollut multa pois ei, mut surulliseksi se uutinen veti. Varsinkin kun ko henkilö ei aikaisempien puheiden perusteella halunnut lapsia.

Et ehkä tunnista omia tunteitasi--

Jokainen raskausuutinen oli kamala, mutta aina selvisin onnittelemalla ja höpöttämällä jotain typerää, kunnes pääsin yksin itkemään.



Raskausaikana tavattiin ehkä harvemmin, vauvan syntyminen ei ollut mulle enää niin rankkaa ja sairaalassakin kävin katsomassa lukuisia ystävä- ja sukulaispiiriin syntyneitä vauvoja enkä itkenyt jälkeenpäin.



Onneksi mun äiti-kaverit olivat myös niin ihania, että ymmärsivät, jos olin välillä mieli maassa. Tosin en koskaan näyttänyt tunteitani heille, koska ongelma oli tosiaan minussa, ei heissä.

koska oli niin paha olo, että itkin viikonlopun putkeen kun kuulin raskausuutisen. Tosin en ollut kateellinen, oli surullinen ja vihainen. Ei ollut multa pois ei, mut surulliseksi se uutinen veti. Varsinkin kun ko henkilö ei aikaisempien puheiden perusteella halunnut lapsia.

MIKSI muiden onni olisi sinulta pois???

Toivotko siis että tällä planeetalla kukaan ei saa lapsia ennen kuin sinä saat???

Miksi muut ei saisi saada lapsia?

EN tajua tätä mentaliteettiä että "jos ei mulle ,niin ei kenellekään muullekaan!". SAirasta!

suruaika kesti kunnes lapsi oli puoli vuotta.



Varmasti olin myös kateellinen, mutta ei se ollut mitenkään päällimmäinen tunne. Suru oli niin valtava ja suuri, ettei siinä ollut voimia olla kateellinen.

Halusin itkeä ja surra rauhassa. Surin sitä etten ehkä koskaan saa pitää omaa vauvaa sylissä, tuntea potkuja mahassa, tulla kutsutuksi äidiksi ym. Paljon surtavaa, ei lapsettomuutta vuodessa eikä kadessa työstetä.



Haluaisitko että sinun vastasyntynyttä katsomaan tuleet alkavat itkeä kuin viimeistä päivää? Eikö silloin ole parempi pysyä poissa?

koska oli niin paha olo, että itkin viikonlopun putkeen kun kuulin raskausuutisen. Tosin en ollut kateellinen, oli surullinen ja vihainen. Ei ollut multa pois ei, mut surulliseksi se uutinen veti. Varsinkin kun ko henkilö ei aikaisempien puheiden perusteella halunnut lapsia.

MIKSI muiden onni olisi sinulta pois???

Toivotko siis että tällä planeetalla kukaan ei saa lapsia ennen kuin sinä saat???

Miksi muut ei saisi saada lapsia?

EN tajua tätä mentaliteettiä että "jos ei mulle ,niin ei kenellekään muullekaan!". SAirasta!

jos itse vuosikausia yrität lasta ja toiset vaan lisääntyvät vaivatta sinä aikana niin onhan se hirveän raskasta!

Mä ymmärrän ihan hyvin jos ei jaksa olla kaveri sellaisen kanssa jolla jo on ehkä montakin lasta kun itse vielä yrittää sitä ensimmäistään. Ei se kaikille ole niin helppoa sopeutua mahdolliseen lapsettomuuteen.

Kun lapsia saaneet kaverini ovat vauva sylissään valistaneet, kuinka vasta äitiys tekee naiseksi ja onnelliseksi ja aikuiseksi.



Joo, kiitos mutta ei kiitos. Mä olen aikuinen ja melko onnellinenkin, mutta en halua ihmisten kohtelevan mua kuin jotain vammaista.

No heko heko, mikäs kumma saa uskomaan että lapseton olis aina kateellinen? Ei kaikki halua todellakaan lapsia. (Alotuksessa ei puhuta mitään tahattomasta/vapaaehtoisesta lapsettomuudesta). Aika monista naisista tulee lapsen saatuaan niin outoja ettei jaksa...

jos ei ole vapaaehtoinen valinta,voi olla esim henkilölle joka toimii lasten parissa vaikka psykologi kova paukku ettei itse pysty lisääntymään.

useat täällä eivät tunnu tunnistavan sitä eroa mikä on kateuden ja oman surun välillä. Kateuden tunnetta pidetään erittäin pahana, mutta eipä osata suhtautua toisten suruunkaan. Se, että nähdessään esim toisten vanhemmuuden onnea ja vauvoja...jos se tuo mieleen itselle vaan sen kivun ja surun mitä kokee omasta lapsettomuudestaan, ei tarkoita sitä, että olisi välttämättä niille toisille kateellinen. Ei kukaan lapseton halua itselleen sitä toisten lasta...vaan ihan sen omansa.



Kyllä minä oman lapseni kuoltua monesti tunsin itseni hyvin surulliseksi nähdessäni toisia perheitä, joissa oli samanikäinen vauva kun meillä oli...se muistutti siitä, mitä olin menettänyt kun olin oman lapseni joutunut hautaamaan. En minä kuitenkaan olisi toivonut kenenkään toisen lapsen kuolemaa tai saavani heidän lapsiaan/heidän elämäänsä itselleni, vaan olisin vaan halunnut oman rakkaan lapseni takaisin.

no yksi juttu mihin itse olen törmännyt myös, on että todellakin joillakin se vanhemmuus nousee "hattuun" ja heistä tulee hirveän tylsää seuraa ja sen vuoksi heitä ei jaksa. Ja tähän vielä totean, että kyllä minulla itsellänikin on lapsia, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö voisi puhua ihan muistakin asioista kun lapsista. Täytyy ymmärtää, ettei oman lapsen pierut tai jutut kiinnosta kovin pitkälle muita aikuisia. Mä en ainakaan jaksa kuunnella äitiä joka ei osaa puhua mistään muusta kun siitä, että heidän lapsi sitä ja heidän lapsi tätä... valitettavaa mutta totta.

Kun kaverit sai lapsia ne hylkäsi mut.. ei ehtineet tapamaan tai ollut aikaa ottaa vastaan vierailuja. Kun itse lapseton olisin halunnut edes olla mukana toisten onnessa.