Ahdistaa, kun ystävä haluaa avautua minulle parisuhdeongelmistaan
Minulla on itselläni ollut aiemmin vaikea parisuhde, mutta nyt olen jo vuosia ollut hyvässä suhteessa.
En tiedä, triggeröikö hänen avautumisensa jotenkin noita menneisyyden juttuja minussa, mutta en vaan haluaisi kuunnella/kommentoida tuota aihetta. Olenko huono ystävä?
Kommentit (9)
Et sä välttämättä huono ystävä ole. Sulla vaan ei kapasiteetti riitä nyt tällä hetkellä ystäväsi parisuhdeongelmiin. Vähän vaikeaa sanoa sen enempää tarkemmin tuntematta. Saatko ystävyydestänne jotain hyvää itse? Voitko itse kertoa jos jokin painaa mieltä vai haluatko että kaikki on aina molemminpuolin hyvää tai neutraalia?
Minua lähinnä ärsyttää kuunnella ainaista valitusta siitä kuinka Pentti on niin typerä ja sanoi taas sitä ja tätä ja teki niin ja näin. Tekee mieli vaan kysyä, että vttuako olet Pentin kanssa kun se on niin perseestä. Mutta sellaista ei kuulemma saa tehdä, vaan pitää kuunnella, myötäillä ja olla tukena..
Minä olen vanhemmiten alkanut muuttua välinpitämättömäksi noiden asioiden suhteen ja hyväksynyt sen, että en oikeasti voi auttaa niissä, niin niitä on turha vatvoa. Ei minulla ole mitään kykyjä parantaa toisten suhdetta tai mitään apuja siihen miten exästä pääsee yli. Välttelen parisuhdeongelmista puhumista kuin ruttoa. Jos on ihan pakko puhua, niin myöntäilen mukana, mutta en esitä mitään jatkokysymyksiä kunnes aihe vaihtuu.
Silloin kun sulla itsellä oli vaikea parisuhde, avauduitko tälle ystävällesi asiasta?
Itsekin kuuntelen erään ystäväni huolia, hän kun on niistä varsin avoin, mutta en ota kantaa.
Joskus ei jaksaisi kuunnella, mutta silloin annan mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.
2/6 jatkaa: Olen samaa mieltä edeltävien kanssa. Joskus voisit ihan oikeasti sanoa että **ttako olet sen Pentin kanssa sitten, ota pää pois persauksestasi aikuinen ihminen! Tärkeintä on nyt silti miettiä että voitko itse jakaa vastaavantyyppisiä asioita, onko teillä hauskaa koskaan keskenänne vai onko se aina tuota samaa märinää?
Se tulee vaan jonakin päivänä ämpäri täyteen. On oikeus olla vastaanottamasta ikäviä asioita.
Itse olen sanonut kaikille maratooni valittajille oman rajan ja perustellut sen. Äkillisissä tilanteissa joitakin kertoja kuuntelen ja ohjailen ulkopuolisen avun piiriin.
Kaikille ei meinaa mennä millään perille, etten enää jaksa kuunnella.
Mulla on ystävä, joka valittaa kaikesta paitsi parisuhteestaan. Vaikka olis miten kamalaa niin siitä hän ei pukahda. Jotenkin varmaan projisoi sen parisuhdeankeutensa kaikkeen muuhun. Jossain vaiheessa sanoin, että en oikeasti jaksa kuunnella loputonta nurinaa kurjuudesta. Kai jokin asia elämässä on hyvinkin? Hän loukkaantui ja jonkin aikaa oltiin näkemättä toisiamme kokonaan. Sitten nähtiin taas ja sama valitus jatkui. Olen ottanut häneen etäisyyttä, nähdään tosi harvoin. Ei sitä ankeuttamista vaan jaksa, ja kyllähän se väistämättä vaikuttaa siihen miten itsekin näkee asiat.
Ehkä voisit sanoa, että keskitytäänkö tänään kivoihin juttuihin eikä jauheta kaikkea ikävää?
Nostan