Taidan sittenkin rakastaa ystävääni

vaikka luulin, että kyse on-off-ihastuksesta.

Hän oli ensimmäinen mies eroni jälkeen, ensimmäinen uusi vuosikymmeniin. Muitakin olen sittemmin kokeillut, ohimenevästi, mutta tunne kasvaa ja vahvistuu aina vain. Se tulee aina takaisin. 

Hän on joskus rasittava, en jaksaisi tiettyjä puheenaiheita. En voisi kuvitella asuvani yhdessä samaa kotia. (Todennäköisesti hän on samaa mieltä minusta.) Elämäntapamme ja -katsantomme eroavat tietyssä kohdin täysin toisistaan. Siltikin meillä on paljon yhteistä, yllättäviäkin juttuja. Tiedän olevani hänellekin tärkeä. 

Olemme tunteneet jo jonkin aikaa. Nyt hän on muuttamassa pohjoisesta etelään, ja välimatkamme lyhenee sadoilla kilometreillä.

Juuri mikään ei voisi ilahduttaa minua enempää juuri nyt. Olisipa hän pian täällä...