Millaisilla diagnooseilla et saanut työkyvyttömyyseläkettä vaikka hait?
Kommentit (5)
Chronin tauti. Työttömyyskorvaus ja kuntoutustuki. Tätä viimeiset noin 15 vuotta.
Hieman ehkä ohi aiheen mutta Norjassa asun ja sairaanhoitaja ammatiltani.
Tehnyt työtä yli 30 vuotta, ensin vähän aikaa Suomessa ja sitten loput täällä.
Minulla meni ensin selkä, tai alkoi oireilla välillä pahasti mutta jatkoin töitä pitäen sairauslomaa pahimpina aikoina. Sitten alkoi oireilla sormet joissa nivelet nyt pahassa kunnossa. Niska myös.
Näillä en olisi Suomessa eläkkeele päässyt, mutta täällä NAV - Kelaa vastaava halusi että jään.
Itse olin vastaan ja halusin kokeilla kevyemmissä töissä omassa ammatissani ja omalla työpaikallani. Kaksi vuotta jotenkin jaksoin kipujen kanssa, sitten suostuin ottamaan eläkkeen.
Se oli kova paikka. No. eläke tuli NAV:ilta ja asia meni myös Suomen Kelaan koska Suomessa työskennellyt myös. Hieman mietin että ehkä Kela alkaa änkyröidä vastaan, mutta päätös tuli sieltäkin. Oli kai vähän pakko.
Ensimmäinen vuosi eläkkeellä oli aika hankalaa. Tuntui ettei minua nyt enää tarvita. Millä täytän päiväni. Kaksi lasta on molemmat omillaan, asun yksin. No vähitellen aloin nauttia kaikesta vapaa.ajastani ja aloin oikein tajuta että maailma on avoin, senkun menet! Mikään ei sido. olen tosi tyytyväinen.
Lääkärihän sen kirjoitti ja laittoi suoraan kelaan.
Aivoinfarkti
Tuloina työttömyysturva ja sairaspvraha vuorotellen