Näytteletkö äitiyttä?

vaikken koekaan kokonaisuutena "suorittavani" äitiyttä enkä ole ollenkaan poikki sen kanssa. Mutta mä olen niin mukavuudenhaluinen ja ei-lapsenmielinen, että jos en ollenkaan näyttelisi esim. innostunutta lasten tekemisiin liittyen niin varmasti pahoittaisin niiden mielen koko ajan.



Mä en esim. nauti ollenkaan lasten kanssa leikkimisestä, ja lapsille lukeminenkin on vasta nyt hiljattain alkanut olla musta aidosti kivaa, kun ne jaksavat kuunnella "oikeita kirjoja" (esim. Astrid Lindgren, Tove Jansson) eikä tarvitse kahlata läpi niitä iänikuisia "Veeti siivoaa" -tyyppisiä tylsäkkeitä. Mun lasteni piirustuksetkaan eivät yleensä ole mitenkään erityisen kiehtovia ja taiteellisia, mutta kyllä mä silti näyttelen innostunutta kaikkiin näihin aiheisiin liittyen. Ainakin joskus.



En kuitenkaan näyttele aina: saatan myös joskus sanoa esikoiselle ihan suoraan etten halua leikkiä sen kanssa jos ei leikki parane, esim. jos se koko ajan haluaa dominoida leikkiä ja käskeä mua leikkimään just tietyllä tavalla.

vaikka olet lapseton!

Ajattelin että hyvä äiti menee päivittäin puistoon (vaikka meillä on oma piha jossa voi myös ulkoilla) ja kävin kerhossa vaikka taapero ei sielä tykännyt olla, vauvaa piti mennä kurkkiin välillä vaunuihin ja itse en päässyt rentoutumaan sielä.



Sitten menin töihin ja kaikki arvosteli toisiaan ja toistensa tekoja vanhempana. Arvatenkin minut ammuttiin tuolilta koska nuorempi lapseni oli alle vuoden ikäinen.



Sitten tartti alkaa tekemään kokonaan ihan omia valintoja; mikä sopii minulle ja perheelleni on oikein. Jos yhdelle kumartaa niin pyllistää toiselle. Pätee myös vanhemmuudessa.



Minun ei tartte tehdä tuota ja tätä. Voin pestä pyykkiä tänään ja tehdä ison kattilan soppaa ja olla kokkaamatta pidempään. Sitten mies voi väkertää joutessaan makaroonilaatikon vaikka josta riittää taas pidemmälle ajalle yms.



Minä voin maata olkkarin lattialla ja opettaa taaperoa kuorimaan mandariinia. Voidaan pelata lapsen kanssa ja jättää ulkoilut väliin.



Ei kukaan tule laukomaan sulle minkälainen sun tarttee olla opiskelijana.

Sinun ei kuulu täyttää jotain muottia äitinä, koska ei semmoista ole!

Minä teen äitiydestäni sellaisen mitä haluan olla äitinä.



Äitikin saa väsyä ja suuttua. Saa näyttää tunteita lapselle ja näyttää miten niistä selvitään ja asia menee sillä.



Opit olemaan lapselle oma itsesi kun annat itsellesi luvan olla epäonnistua.

että näyttelisin, mutta yritän kyllä esimerkiksi sovittaa äänenpainot ja oman vireystilan sellaiseksi, että saan lapseen hyvän kontaktin ja lapsen iloiseksi ja innostuneeksi. Mielestäni se on enemmän tervettä järkeä;pienet lapset ja eläimet on vähän kuin peilejä, jotka enemmänkin heijastavat muiden mielentiloja kuin ilmaisevat omaa sisäistä maailmaansa. Jos haluaa, että yhteistyö sujuu, pääsee kaikkein helpoimmalla jos itse tsemppaa itsensä siihen vireystilaan, että vau, mahtavaa, kuinka mielettömän ihanaa tää kaikki on jota me tehdään!



Mä olen myös hyvin rauhallinen,ja jos olisin "normaalissa" mielentilassa lapsen kanssa, niin lapsi todennäköisesti keksisi kaikki vinkeet saadakseen enemmän kontaktia ja vuorovaikutusta. Huomaan että mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sen enemmän minulla on tilaa olla myös ns. oma itseni koska lapsella on kavereita ja omia leikkejäkin. Mut niin kauan kuin minä olin pääsääntöisesti lapseni tärkein ihminen ja se johonka reaktioiden perusteella hän on tehnyt päätelmiä tästä maailmasta, olen yrittänyt tsempata. Ja mielestäni se on kannattanut.