Minkä vaiheen elämässäsi koet olleen elämän tuhlausta

Armeija

Avioliitto, lukuunottamatta lapsia.

Kun varhaisnuorena tyhmyyksissäni luulin että kannattaa olla hyväkäytöksinen herrasmies.

Ensimmäinen avioliittoni oli, sain sentään suoritetuksi kaksi vuotta iltaoppikoulua, mutta kaikki muu oli tyhjäkäyntiä.

En minkään, kaikista olen jotain oppinut, jopa paskasta avioliitosta.  Siitä nyt kuitenkin sen, että ei ikinä enää, ja se on jo iso ja tärkeä asia.

Siinä 25-35 vuotiaana, kun en vapaa-ajalla tehnyt juuri muuta kuin ryypännyt.

Sama mulla, mutta en koe niitä vuosia tuhlaukseksi, koska pidin kovasti niistä opiskeluvuosista ja löytyi uusia ystäviä. 

Sen vaiheen, kun olin päihderiippuvainen.

Elämä 18-vuotiaasta tähän päivään kun ei ole minkäänlaista sosiaalista elämää. Vapaa-ajan makaan sängyssä suurimmaksi osaksi. N35

Sanoisin, että ikävuodet 15-35 meni ketuilleen ja sen myötä sitten aika pitkälti koko loppuelämä.

Enää en voi rakentaa itselleni sellaista elämää joka olisi aidosti omannäköinen.

Joka sekunti tällä palstalla on elämän tuhlausta.

Parisuhde ikävuosina 20-30 ja tradenomiopinnot. Kaikki työ mitä olen tehnyt on ollut täysin turhaa ja yhdentekevää muuten paitsi rahallisesti. Tosin palkka on ollut keskimäärin 12 euroa tunnilta, mut onneks oon pihi ni oon saanu säästettyäkin.

Noin 30 ikäsenä oli 6 vuoden suhde ja ero. Sitten 9kk tauon jälkeen kokeiltiin vielä vuosi toisella paikkakunnalla. Se vuosi oli kyllä aika turha.

M50

Nuoruuden. Tuli biletettyä ihan liikaa ja keskityttyä ihan liian vähän opiskeluun ja tulevaisuuteen.

Eikä edes ole mitään kivaa muisteltavaa jäänyt noista vuosista. Pelkkiä huonoja muistoja ja kokemuksia joita ilman olisin taatusti onnellisempi ja tasapainoisempi.

"Miksi -nen päätteinen sukunimi on..."-Ketjun silmäily oli ajanhukkaa.

Pitkähkönajanjakso, kun jäin ymmärtämään/tueksi päihde- ja mt-ongelmista kärsinyttä puolisoa.

Täysin väärän alan maisteriopinnot. Tiesin koko opiskeluajan, että ala on väärä, mutta en kehdannut lopettaa kesken. Onneksi sain opinnot kasaan noin viidessä vuodessa. Mutta sitä opiskeluajan harmautta ja näköalattomuutta ei unohda. Sentään opiskelijaterveydenhuollossa koetin ottaa asian puheeksi, mutta siellä asia kuitattiin sillä, että kyllä suunta vielä löytyy. 

Se aika, jonka käytin chatissa lojumalla, enkä kiinnittänyt enempää huomiota omaan pikkulapseeni, joka oli suuresti kehittyvässä iässä juuri silloin. Jälkeenpäin harmittaa, enkä enää ikinä halua menettää hetkeäkään ajasta hänen kanssaan.

En yhtikästä mitään vaikka opiskelin ammattiin, jota en tee tällä hetkellä, tuli juotua liikaa, mutta nautin siitä enkä kadu edes avioeroa. Kaikki on elettyä elämää ja en koe tuhlanneeni vuosia laisinkaan. En mitään noista vaihtaisi pois.

Aika jonka käytin tämän viestin kirjoittamiseen.