Miksi jotkut kertovat puolisolleen jossain somessa, että rakastavat? Miksi sitä ei voi kertoa hänelle itselleen?
Huvittavia nämä julkiset kehumiset, joita varsinkin julkkikset harrastavat.
Jos minun mieheni ei olisi kertonut vähään aikaan, miten tärkeä ja rakas olen, en kyllä olisi osannut mennä hänen somestaan sitä lukemaan...
Kommentit (8)
Sama. Jotenkin tulee aina fiilis, että sen alla on jotain pielessä, että pitää julkisesti asioita mainostaa.
Aivan ihmeellinen maailma.Somerakkautta ja muille näyttämistä.
Aito rakkaus ei tarvitse kuin kaksi ja korvaan voipi kuiskutella lemmenluritukset ja muilla omilla tavoilla jotka ovat se omajuttu.
Kysytkö tosissasi? No muillehan se on ensisijaisesti tarkoitettu näytettäväksi, ei sille omalle puolisolle. Eihän sitä muuten somessa julkaistaisi. Sehän koko somen idea on, että halutaan muiden näkevän, oli aihe mikä tahansa. Itse jaan kuvia kukista, luonnosta ja maisemista ja kivahan se, on kun niitä katsotaan.
Kantsii kysyä esim seuraavilta henkilöiltä: Lemmilammen pariskunta, Hintikan pariskunta ym kymmenet ns julkkikset. Näyttää Sieppikin liittyneen porukkaan, kun vihdoin siihen on tilaisuus. Kertokaa hyvät ihmiset puolisollen ne kasvotusten rakkaudestanne, kun se oikeastaan on teidän kahden välinen asia.
Mulla on tätä samaa ihmettelyä menossa uuden miesystävän kanssa. Ollaan jo yli puoli vuotta tapailtu ja alkuun hänellä oli aika paljon exänsä kuvia somessa. (Exänsä jätti hänet uuden miehen vuoksi.) Hän poisti kuvat exästä kyllä, kun mainitsin asiasta. Mutta jäljelle jäi sellaisia ns. arkisia esim. jotain ruokakuvia, joissa sitten kommenteissa on jotain rakkaudentunnustuksia exältä ja myös hemppisjuttuja, mitä hän kirjoittanut exästä.
Kieltämättä vähän ihmetyttää, että miksi se rakkaudentunnustukset on sinne toisen somepostauksen kommentteihin pitänyt laittaa, eikä esim. lähettää toiselle suoraan? Erohan noillekin tosiaan tuli, kuten joku tuossa yllä laittoi, että ero tulossa, kun pitää alkaa someseuraajille rakkautta todistelemaan.
Koska tärkeintä ei ole se, että puoliso saa tietää olevansa tärkeä ja rakas, vaan se mitä someseuraajat ajattelevat.