Pikkuasioista kuittaileva työkaveri, tuntuvat jo isoilta kun jatkuu vaan...
laittanut jo ihan vitosaiheen päälle kuittailussa:
Saattaa heittää kesken lauseeni: "Jaahans, meinaat siis lintsata huomenna töistä?" Jos sanon että "Tän asiakkaan unohtuneet avaimet löytyy sit tästä laatikosta kun tulee huomenna hakemaan kun ilm...."
Tai jos kiinnitän laukkuuni avaimenperää: "Jaahans, mitäs nyt oot pölliny täältä?" Ihan vaan niitä avaimenperiä joita on kolme laatikkoa ollut henksuhuoneessa jaossa viim. 6kk.
Tai näkee jonkun ruutulehtiön laukussani: "Kassi täynnä pöllittyä kamaa": Ihan itse olen omilla rahoillani ostanut tämän 79 sentin ruutulehtiön, kiitos huomiosta.
Tai juon Batterya töissä: "Montas senttiä vodkaa seassa tällä kertaa?".
TODELLA rasittavaa ja olen alkanut noihin vastaamaan: "No lopeta nyt jo" tai "Hohhoijaa" Mutta jatkaa silti.
Selkeästi sen verran tätä tilannetta osaan lukea että ärsytän häntä jollain tavalla mutta hakeutuu silti seuraani? Mitä voisin tehdä että toi jatkuva kuittailu loppuisi?
En ikinä ole lintsannut töistä, kuluneen vuoden aikana taitaa olla neljä sairaslomapäivää joista kaksi lapsen sairauden takia. En ikinä ole töistä myöskään varastanut mitään, en ole ollut humalassa myöskään työaikanani. En siis keksi mitään perustaa näille kettuiluille? :( Voisin kuvitella kuittailevani itse jollekin todella ärsyttävälle tyypille mutta en siltikään noin röyhkeästi ja kaikin tavoin pyrkisin kyllä välttämään kys. henkilön seuraa....
Kommentit (46)
Etkö osaa kommunikoida ihmisten kanssa? Minä sanoisin tuollaiselle tyypilli kasvotusten vakavalla naamalla suoraan silmiin katsoen että hei, ole ystävällinen ja paina jarrua huumorisi kanssa, ei millään pahalla mutta menee yli. Jos ei loppuisi, niin sitten esimies ja/tai HR mukaan keskusteluun. Useimmat aikuiset ihmiset ymmärtävät kyllä puhetta.
No onpa kauheaa. Tyyppi yrittää keventää tunnelmaa, kun sinä olet ilmeisesti naama norsunveellä siellä duunissa. Mikset vaan heitä jotain yhtä typerää takaisin? Se, että otat nuo huumoriksi tarkoitetut jutut noin vakavasti, voisi vähän viitata siihen että niissä on perää...?
Samalla mitalla vastaus takaisin toimii yleensä parhaiten. Mutta vaikeaa se välillä on kun huomaa itse menevänsä lukkoon.
Tiedän ihmistyypin. Yrittää savustaa ulos sinua työpaikasta. Olet kenties uhka hänelle työyhteisössä. Itse ilmoittaisin esimiehelle ja työsuojeluun, ja sanoisin että olen jo useaan otteeseen pyytänyt lopettamaan. Kiusaamistahan tuo on. Ja esimiehellä ja työsuojelulla on velvollisuus puuttua siihen.
Kyllä taaperotason vitsit alkaa aika äkkiä tuntua raskailta kevennyksen sijasta. Ei taida oikein ihmissuhteet sujua.
1) Kysy , mitä tarkoittaa kommenteillaan?
2) Sano että koet ne loukkaavina
3) Kirjaa kaikki ylös
4) Jos ei lopeta, niin menet esimiehen luokse.
Seuraavan kerran sano n takaisin että oletko itse huomannut päästeleväsi salaisia agentteja?
Tulee mieleen lappalainen työkaveri jolla oli vähän samanlainen kuittaileva ja naljaileva tyyli, ilmeisesti normaalia sielläpäin mutta minusta todella raskasta enkä pitänyt tyypistä.
Joko on täys idiootti tai yrittää saada sinut ulos työpaikasta.
Eikö teillä ole luottamushenkilöä siellä? Yhdelle tutulle myös eräs kuittaili jatkuvasti. Luottamushenkilökävi sanomassa kuittailijalle, että pitää antaa työrauha. Kuittailu loppui siihen.
Nauhoita sen jutut. Ei sitä välttämättä uskota muuten, mitä se sulle suustaan päästelee.
Otat sen sun ruutuvihkon ja alat joka kerta kirjaamaan asiattomat kommentit. Kirjaat siihen myös muut henkilöt jotka kuulee kommentit. Päivämäärä ja aika.
Jos ihmettelee mitä teet, sanot vaan että kirjaat epäasialliset kommentit ylös.
Huomauttelut joko loppuu tuohon kysymykseen tai sitten sulla merkinnät muistissa ja voit viedä asian eteenpäin esimiehelle jos ei lopu.
Mua syytti yksi sihteeri että olen varastanut kermakannun! Ja sitä kesti useita viikkoja. Tuli kerran huoneeseenikin noin vaan vaikka mulla oli asiakas, ja rupesi syyttämään. Inhottavaa. Ei koskaan pyytänyt anteeksi. Ihan kummallista kun en tietääkseni ollut siihenkään asti ollut mitenkään pihi vaan aina kahveilla tarjonnut jotain ja auttanut häntäkin tietokoneasioissa. Ehkä häntä harmitti kun osasin joissakin asioissa enemmän kuin hän?
Ei minusta kuulostaa sellaiselta, että aloittajaa oikeasti pulaan haluaisi tms., vaan tällaiselta kaikkien tuntemalta "vitsiveikolta". Pieninä annoksina kivoja, mutta kukapa tuollaista jaksaa, jos koko ajan tulee jotain mukahauskaa läppää. En varmaan reagoisi mitenkään, koska monesti nuo tuollaiset tyypit haluavat tulla huomatuksi, joten uskon, että huomioimattomuus olisi paras ratkaisu. Tosin kyllähän tuo varmasti seuraavaksi alkaa jotain "heeei älä nyt leikistä suutu..."- ärsyttävyyden :D.
Se varmaan kuvittelee olevansa hauska, se työpaikan "rento hassuttelija". Joillain on vaan äärimmäisen p*ska huumorintaju. Vai onko se vain sinulle tuommoinen? Silloin ottaisin kyllä yhteyttä esihenkilöön tai johonkin, jos ei sanomista usko.
Kannattaa ihan jämäkästi sanoa ettei tykkää "vitsailusta". Jos jatkaa , asia luottamusmiehelle tms.
Vierailija kirjoitti:
1) Kysy , mitä tarkoittaa kommenteillaan?
2) Sano että koet ne loukkaavina
3) Kirjaa kaikki ylös
4) Jos ei lopeta, niin menet esimiehen luokse.
Jos em. ei auta 5. tee rikosilmoitus kunnianloukkauksesta, työkaverisi syytti sinua varkaaksi ja väitti sinun juopottelevan työaikana.
Vierailija kirjoitti:
Ei minusta kuulostaa sellaiselta, että aloittajaa oikeasti pulaan haluaisi tms., vaan tällaiselta kaikkien tuntemalta "vitsiveikolta". Pieninä annoksina kivoja, mutta kukapa tuollaista jaksaa, jos koko ajan tulee jotain mukahauskaa läppää. En varmaan reagoisi mitenkään, koska monesti nuo tuollaiset tyypit haluavat tulla huomatuksi, joten uskon, että huomioimattomuus olisi paras ratkaisu. Tosin kyllähän tuo varmasti seuraavaksi alkaa jotain "heeei älä nyt leikistä suutu..."- ärsyttävyyden :D.
Juu, kovasti tulee mieleen se "naimisissa pellen kanssa"-ketjun mies. Äärimmäisen rasittava ihmistyyppi tuommoinen "vitsiniekka" joka kaikesta vääntää jotain typerää vitsiä ja toki loukkaantuu jos sanoo jotain vastaavaa takaisin.
Neljä sairaslomaa reilussa kuukaudessa on paljon.
Millaista se hänen oma toimintansa mahtaa olla, ja onko ehkä viinaan menevä?