Miksi minulle laitettiin kysely alueelle tulevasta tuulivoimalahankkeesta?
Kuulemma 4000 valittu kyselyyn ja minä, keskustassa asuva mitään omistamaton vuokralainen yksi heistä. Millähän perusteella nämä on valittu. Katsoivatkohan jostain varallisuuden kun sattuu olemaan päälle 100 donan edestä kuitenkin säästöjä ja ajattelivat että olisin joku loma-asuntoja voimala-alueella omistava pohatta ja asia kiinnostaisi kun 20km päähän metsään tulee ropelleja.
Kommentit (3)
Kyselyihin valitaan mahdollisimman heterogeeninen otanta jotta tuloksilla olisi jotain merkitystä.
Oletko kuullut termiä satunnaisotanta?
Ilmeisesti kyselyssä on tarkoitus kartoittaa suomalaisten yleistä käsitystä tuulivoimasta. Silloin kyselyyn halutaan vastauksia kaikenlaisista suomalaisilta. Tällöin riittävän iso otanta kuvaa hyvin sitä, että mieltä suomalaiset ovat yleensä tuulivoimasta. Jopa niin, että mitä eri taustan omaavat ryhmät ajattelevat.
Sinä edustat siis kyselyssä siis köyhiä vuokralla asuvia kaupunkilaisia.
Tuulivoimalat saa lepakot räjähtelemään.
Persupoliitikot osaa kertoa tästä enempi.