Olen oppinut liian itsenäiseksi etäisessä suhteess, sovellunko enää läheiseen parisuhteeseen

Olen käynyt läpi samanlaisen metamorfoosin. Olen päätynyt hyvin tyytyväiseksi sinkuksi. Joskus hetkittäin ajattelen kaiholla sitä, miten kiva olisi olla parisuhteessa ja herätä aamuisin oman kullan vierestä. Sitten palautan mieleeni parisuhteen arkitodellisuuden, eli vaikkapa juuri tuon realiteetin, etteivät toiveet ja tarpeet tule läheskään aina kuulluksi ja täytetyiksi. Paljon parempi, että osaan itse täyttää omia tarpeitani. Tällöin ei ole pakonomaista tarvetta saada suhdetta tai pysyä sellaisessa hinnalla millä hyvänsä.

Sinuna eroaisin, koska tuossa suhteessa roikkuen et ainakaan mahdollista itsellesi kivempaa elämää joko oikeasti vapaana ja yksin, tai kenties jonain päivänä mukavammassa suhteessa jossa toinenkin on täysillä mukana.

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt läpi samanlaisen metamorfoosin. Olen päätynyt hyvin tyytyväiseksi sinkuksi. Joskus hetkittäin ajattelen kaiholla sitä, miten kiva olisi olla parisuhteessa ja herätä aamuisin oman kullan vierestä. Sitten palautan mieleeni parisuhteen arkitodellisuuden, eli vaikkapa juuri tuon realiteetin, etteivät toiveet ja tarpeet tule läheskään aina kuulluksi ja täytetyiksi. Paljon parempi, että osaan itse täyttää omia tarpeitani. Tällöin ei ole pakonomaista tarvetta saada suhdetta tai pysyä sellaisessa hinnalla millä hyvänsä.

Sinuna eroaisin, koska tuossa suhteessa roikkuen et ainakaan mahdollista itsellesi kivempaa elämää joko oikeasti vapaana ja yksin, tai kenties jonain päivänä mukavammassa suhteessa jossa toinenkin on täysillä mukana.

Joo, tuntuu että suhteessa jompikumpi on kokoajan tyytymätön johonkin. Ja vieläpä joka suhteessa tullut eteen suurinpiirtein samat asiat. Itse olisin kaivannut yhteisiä juttuja paljon, mies suunnitellut mielummin omia menoja, itse olen sitten alkanut etääntyä kun ei ole arjen yhteistä puuhailua ja fyysinen haluaminen vähentynyt samssa suhteessa, sitten mies taas on ärtynyt kun olen muuttunut pihtaajaksi(miehen sanoin) ja siinäpä on taas "onnellinen parisuhteen kehä" valmis. Itse haen ehkä suhteesta parasta kaveria myös. Olen kait päätynyt seurustelemaan vääränlaisten miesten kanssa, harmi kun esittävät alussa toisenlaista ja se yhteinen tekeminen kiinnostaa vielä. Ap

Mikk Saare. Muistutus! Oot tällä hetkellä 2 lasta saaneen naisesi kanssa. Voisit haaveilemisen sijaan keskittyä hoitamaan nykyistä perhettäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt läpi samanlaisen metamorfoosin. Olen päätynyt hyvin tyytyväiseksi sinkuksi. Joskus hetkittäin ajattelen kaiholla sitä, miten kiva olisi olla parisuhteessa ja herätä aamuisin oman kullan vierestä. Sitten palautan mieleeni parisuhteen arkitodellisuuden, eli vaikkapa juuri tuon realiteetin, etteivät toiveet ja tarpeet tule läheskään aina kuulluksi ja täytetyiksi. Paljon parempi, että osaan itse täyttää omia tarpeitani. Tällöin ei ole pakonomaista tarvetta saada suhdetta tai pysyä sellaisessa hinnalla millä hyvänsä.

Sinuna eroaisin, koska tuossa suhteessa roikkuen et ainakaan mahdollista itsellesi kivempaa elämää joko oikeasti vapaana ja yksin, tai kenties jonain päivänä mukavammassa suhteessa jossa toinenkin on täysillä mukana.

Joo, tuntuu että suhteessa jompikumpi on kokoajan tyytymätön johonkin. Ja vieläpä joka suhteessa tullut eteen suurinpiirtein

Samaistuttavaa. Itse etäännyin parisuhteessa, kun toinen oli hyvin sisäänpäinkääntynyt luonteeltaan, mutta fyysinen seksuaalinen läheisyys minua kohtaan kiinnosti. Koin henkistä yksinäisyyttä, joka vaikutti omaan haluuni fyysiselle läheisyydelle. Eipä tunnu kivalta olla vain kotilelu seksuaalisille tarpeille.

Mä olen asunut yli 10 vuotta ilman toista aikuista ja ollut sinkkuna viimeiset 6 vuotta. Huomaan, että mun on todella vaikea tehdä kompromisseja, muuttaa suunnitelmia ja olla yleensäkin toisen seurassa. On myös hankalaa kestää sitä, että toinen tekee asiat eri tavalla, ihan jo kahvin keittämisestä lähtien. Kaverisuhteissa siis jo ärsyttää tietyt asiat, parisuhdetta en uskalla ajatellakaan. 

Onhan sekin vaihtoehto että missään vaiheessa ei vaan muuteta yhteen. Parisuhde se on silti. 

Olen itse kyllä miettinyt samaa, olen asunut itsekseni useamman vuoden ja etenkin viimeinen reilu vuosi ollut todella yksinäistä. Miehen kanssa ollaan etäsuhteessa, välimatkaa 300km. Nähdään sen verran harvoin että aion muuttaa tämän vuoden aikana lähemmäksi. Hänkin ollut monia vuosia yksin, asutaan nyt todennäköisesti ainakin aluksi erillään että sopeudutaan siihen että välimatka onkin 300km sijasta 30 km. Ollaan myös molemmat introverttejä sekä tarvitaan sitä omaa rauhaa niin pitää se mahdollinen yhteinen asuntokin miettiä siten että on tilaa olla. 

Itse en ole eläessäni ollut parisuhteessa. Ja kyllä ehkä olisin päässyt vähemmällä, jos olisin parisuhdehistoriani valehdellut toiseksi kuin rehellsiesti ja avoimesti kertonut, että en ole eläessäni ollut parisuhteessa. - Mutta toisaalta en itse haluaisi elää ja olla tulevaisuudessa parisuhteessa sellaisen kanssa, jonka kanssa joutuisin valehtelemaan historiani toiseksi. 

En kuitenkaan osaa pitää itseäni aivan toivottomana tomppelina ihmissuhteissa sillä, vaikka en ole edennyt kenenkään kanssa parisuhteeseen niin olen onnistunut luomaan ja ylläpitämään niin naisten kuin miesten kanssa vastavuoroisia ja enenmmän kuin paljon antaneita vastavuoroisia ihmissuhteita.

Eivät ne tai yksikään niistä ole sama asia kuin elää ja olla parisuhteessa sen yhden ja erityisen kanssa.

Olen myös hyvilläni siitä, että olen "jo" päässyt siitä vaiheesta yli, jolloin (melkein) kuka hyvänsä nainen olisi saattanut kelvata ja olla sellainen jonka kanssa olisin voinut ainakin yrittää olla parisuhteessa. Nykyään huomaan läheisyyden ja parisuhdekumppanista haaveilun ja toiveen Häne löytämisestä kulkevan enempi aalloissa ja olevan ajoittaista. Oikeastaan huomaan toisinaan kysyväni itseltäni, että mitä oikeastaan menettäsin, jos eläisin loppuikänikin sinkkuna? Minusta parisuhde on kuitenkin aina enempi mahdollisuus kuin velvollisuus.

Mutta jos löytäiisin ja kohtaisin potentiaalisen kumppani ehdokkaan (, jolle minä olisin suunnilleen jotain vastaavaa) niin totta kai silloin haluaisin kokea ja tuntea, että minun on monin verroin parempi olla tai yrittää olla ja elää hänen kanssa yhdessä kuin jatkaa eloani sinkkuna. Koska ei siitä mitään tule, että toistelee itselleen parisuhteeessa ollessaan kuinka sinkkuna ollessa sitä ja tätä ja kuinka parisuhteessa niin ja näin,

Molemmissa on varmasti hyvät kuin huonotkin puolensa. - Kuiteinkin paineita löytää ja kohdata kumppani saattaisi tulla ellei omaa eloaan osaisi kokea ja tuntea mielekkääksi ilman, että rinnalla on kumppani   

Up

No mä luulen ja tutkimuksetkin todistaa, että moni meistä miehistä joutuu elämääm sinkkuna siksi, että moni nainen on niin itsenäinen, että he eivät tarvitse miestä elääkseen hvää ja tasapainoista elämää sinkkunakin. Jostain syystä useampi mies kuin nainen tarvitsee niasen (tai yleisemmin kumppanin) rinnalleen, jotta voisivat kokea ja tuntea elämänsä hyväksi.